Kiuruvetisiä kanoja?

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

dumblonde

Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja dumblonde »

Nyt kiuruvetisten kanojen asiantuntijat voisi lukaista tämän sepustuksen ja kertoilla vähän minkä kokoisia omat maatiaiset on, mitä värejä löytyy jne. Kuviakin saa mielellään omista kanoistaan laittaa.

Tuttu yrittänyt mulle jo kaupitella pitkään kiuruvetisiä kanoja joita jollain hänen tutullaan on joten pitihän sitä sitten lähteä katsastamaan tilanne ja että onko ne tosiaan puhtaita kiuruvetisiä. Nämä ihmiset ovat kanat hommanneet 9 vuotta sitten naapuriltaan joka oli kanoja aikoinaan saanut Yrjö Luttiselta, joten uskoisin että ovat puhdasta kantaa.

Ihmettelin kuitenkin sitä miten muutamilla kanoilla/kukoilla oli todella oudonnäköiset harjat, niitä "piikkejä" ei ollut ollenkaan tai hyvin vähän, oli vaan tasainen harjanne pään päällä. Myös useilla kanoilla puuttui varpaiden päät/kynnet.
Voisiko harjojen outo ulkonäkö ja varvas puutokset johtua voimakkaasta sisäsiitoksesta ja/tai paleltumisesta (kanat aivan täysin vapaana ympäri pihaa ja metsiä kesät ja talvet, eikä ilmeisesti eristettyä tilaa talvella)? Uutta verta ei porukkaan ole tosiaan tullut koko sinä aikana kun parvi on siinä paikassa elänyt, ja parvi on lähtenyt kasvamaan aikoinaan 3 kanasta ja yhdestä kukosta. Nyt kanoja ja kukkoja vilisti tontilla about 20-30.

Kanat ja kukot olivat kyllä kooltaan todella suuria, jota ihmettelin (eikö sukusiitoksen pitäisi "pienentää"?). Kanat olivat paljon isompia kuin omat alho- kanani ja osa kukoista melko mahtavan kokoisia. Väriltään olivat ilmeisestikin melko tavis kiuruvetisiä maattareita.

Suurin osa kanoista oli mustia, muutamalla vähän punertavaa kauluksessa, ja muutama täysin harmaa kanakin näykyi. Kukot olivat täysin mustia tai mustia punertavalla selällä ja kauluksella, myös harmaita kukkoja oli muutamia. Kaiken kaikkiaan melko komean ja elinvoimaisen näköistä sakkia kuitenkin.

Kuulostaako nää nyt melko perus kiuruvetisiltä vai kuinka? Tässä vielä muutama huonohko kuva lähinnä kukoista ja parista mustasta kanasta.

Kuva

Kuva

Kuva
kanamummo

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Voipi olla paleltumaa se harjan tasottuminen, mutta kokokysymykseen en osaa sanoa mittää. Tietysti vois kuvitella että jos kanat on vapaana rehottaneet, pienet on sakista karsiintuneet kun huonommin kestävät kylmän. :smt017
Melkeen kannattas ottaa yhteys Tiina Tuoviseen tai Tarja Niemiseen ja kysästä.
dumblonde

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja dumblonde »

Niin en nyt tiedä tosiaan minkä kokoisia kiuruvetisten kuuluisi olla, mutta omaan silmään nuo tosiaan näytti isommilta kun alhot. Ne kanat oli varmaankin jotain ruskeiden hy-line hybridien kokoluokkaa ja kukot siitä vielä isompia. Ja muutenkin olivat hieman "jytkymmän" oloisia rakenteeltaan kuin nuo alholaiset. Kuinkas paljon vaihtelua ylinpäätään maatiaisissa esiintyy koon suhteen?
Muusa

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja Muusa »

Mutta eiks Alhon kanta olekin pienempää ja sirompaa kuin muut maatiaiset yleensä? Ainakin mun silmään kuvissa jo ovat siromman näköisiä kuin meidän tyrnikset. Löytyiskös jostain painotaulukoita, vuosiraportissahan kysytään painoakin niin sillähän se kokoerokin selviää.
Sukusiitoshan hyvin vakiinnuttaa ominaisuuksia joista tuo harjan malli voisi olla yksi. En tiedä paljonko maatiaisilla yleensä harjan malli vaihtelee mutta meillä on tyrniksissä esiintynyt "taittunutta" harjaa ja toisaalta tässä topicissa hämmästelin Suwitsun kukon harkotonta harjamallia.
Jos nyt harjanmalli onkin vaan kauneusvirhe niin varvaspuutokset on kyllä selkeä vamma mutta ovatko sitten synnynnäisiä vai paleltuma- tms. vammoja :smt017 osaisikohan ne omistajat sanoa ovatko tiput olleet täysvarpaisia ihan pieninä? Kaikki tietysti eivät kananhautomien tipujen varpaita kovin tarkkaan laskeskele.
Paljonko kiuruvetisiä on nyt? Ei varmaan liikaa, eikö noista saisi kivasti erilläänsäilynyttä "uutta verta" nykyiseen kantaan ainakin jos plokkaisi ne vähiten omituisen näköiset?
dumblonde

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja dumblonde »

Noniin, ehkäpä ne ei sitten olekkaan sen isompia kun normi maatiaiset :) Itse kun en ole livenä paljon muita nähnyt kuin alhoja, niin kuvittelin tosiaan että kaikki maattarit on samaa kokoluokkaa.

Suurin osa noista kanoista ja kukoista oli kyllä aivan normaalin näköisiä harjastaan, ne muutamat yksilöt vaan pisti silmään. ja epäilen että kyllä ne varvas- puutoksetkin on pakkasen aiheuttamia, oli ne sen näköisiä. Siis tarkoitan että muuten jaloissa ei ollut mitään vikaa, suorat varpaat eikä mitään mutkia. Ja yllätyin siitä että kellään kanoista en nähnyt kalkkijalkaa, tosin kaikkia kanoja en edes päässyt näkemäänkään kun osa vilisti heti metsään.

Kyllä minä jo yhden kiuruvetisen sieltä sain kalastettua kyytiini ja meille mutta olivat niin arkoja (ei siellä perukalla vissiin kovin paljon vieraita ihmisiä liiku..) ettei saatu enempää kiinni (ja tietenkään ei ollut haavia mukana). meinattiin hakea lähipäivinä sieltä lisää kunhan talonväki ottaa niitä kiinni. Annoin jo ohjeeksi että huolin vain kunnon harjalla varustettuja ja täys- varpaisia otuksia. Kanojen omistajat itse ovat ulkomaalaisia ja puhuvat hyvin huonosti suomea, joten kommunikointi kanoista oli hieman vaikeaa. He eivät olleet ilmeisesti edes pahemmin kiinnittäneet huomiota kanojen harjoihin ja varpaisiin, vasta sitten huomasivat kun asiasta aloin kysellä. Eli kanat elää siellä todellakin melko vapaata elämää ja ovat varmasti todistaneet elinvoimaisuutensa kun ei niitä pahemmin lämpimässä tilassa pidetä ja pedoilta suojella!
Rusina

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Mä oon nähnyt joskus vuosikymmeniä sitten "sileäharjaisen" kukon jolla oli kans tuollaisia varvaspuutoksia. Sen kohdalla oli varmuudella kyse paleltumavammoista.
monnilainen

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Kyllä ne ihan kiuruvetisiltä vaikuttaa. Ajele meille katsomaan mallia. Luttisesta jos ovat, ovat silloin alkuperäiseltä säilyttäjältä. Yrjö haki aikanaan omat lintunsa Huttumäestä ja Naurisahosta ja siellä ne sitten potpottivat 50 vuotta, ennekuin kukaan Yrjön lisäksi niihin reagoi. Joten jos eivät ole muuta niihin sekoittaneet, kipitä hakemaan pois. Ja meillä on joskus paleltunut kukolta harja ja varpaat, ei millään suostunut asumaan sisällä. Kulki kesät talvet metsässä ja oli lopulta kynnetön ja lähes harjaton. Joten oireet viittaa kyllä pakkaseen. Yritä ihmeessä saada koko harmaa kana ja lähetä sitten sata munaa meillekin :) Kiuruvetisiä on tosi vähän jäljellä. ja kun Yrjökin siirtyi soittamaan kelloja tuonne pitkänmatkan hiippakuntaan, ei Maire ole niitä kanasia enää niin osannut puhtaana pitää, niinpä on tämä alkuperäinen säilyttäjäryhmä vähän epämääräisissä kantimissa. Pistäydyn aina kesällä siellä huastelemassa, vaan on siellä ollut jo "pelastettuja" sekarotuisia kukkoja valitettavasti parvessa. Asia on kyllä nyt ymmärretty ja toivottavasti vieraat kukot lopullisesti hävitetty. Ota siis ihmeessä lintuja, vaihdetaan sitten siitosmunia ja saadaan sinulle tätä meidänkin verta sekaan. Tosin meilläkin nämä ovat alunperin Luttisesta, mutta olen sitten ajellut läpi kauniin Suomenniemen ja napsinut siitomunia jos linnut selkeästi ovat olleet kiuruvetisiä ja niiden taustat tiedossa. Jos sieltä saa siitosmunia, olisi kiva saada koneeseen. Isosta parvesta tulee aina geenipooliin mukavaa kirjoa.
dumblonde

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja dumblonde »

Jep mää nyt tosiaan odottelen täällä niiden soittoa onko ne kanoja saanu kiinni ja jännään että peruuko ne kohta kuitenkin koko jutun. Ne kun on vähän sen tyylin ihmisiä että yhtäkkiä saattavatkin päättää ettei myydäkään...

Mä kirjoitin "toivomus- listan" heille ja siihen sisältyi juurikin yksi kaunis harmaa kana, sekä myös harmaa kukko. Sekin oli tosi komea :smt055 Sillä kukolla oli hieman tummempi selkä, melkein mustan näköinen, muuten se oli kokonaan harmaa.

Ja jos sulta monnilainen tosiaan siitosmunia saa niin minähän olen sulta heti kohta haluamassa niitä! Toki tulisin heti ihastelemaan sinun kanoja mutta asut hieman kaakana :)
monnilainen

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Meillä on sunnuntaina rippijuhlat. Käy munavarkaissa perjantaina ja pistä tulemaan siitosmunia serkkulikan kyydissä, lähtevät perjantaina ajelemaan tänne. Laitan sitten tulemaan takaisin sunnuntaina teille erän. Helppo ja nopea munanvaihto :)
dumblonde

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja dumblonde »

Heh, muuten hyvä mutta maltas nyt että saan edes koko kanat itselleni :smt003 Epäilen että ei hyvällä katsottaisi jos minä yön pimeinä(??) tunteina kävisin munavarkaissa siellä korvessa missä kanat asustaa. Tai yksi musta kanahan tuolla sisällä jo on, mutta sen on varmaan vieläkin niin järkyttynyt vapautensa menettämisestä että ei ole ainakaan vielä muninut mitään.
JuiceFani

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja JuiceFani »

Pitääkös se jotenkin todistaa että ne on puhtaita jos meinaa siihen säilytysohjelmaan liittyä??? Ja minäki haluun jotain muutaki sukua niitä kiuruvetisiä jos nyt dumblonde saapi niitä mulle asti hommattua sieltä. :smt002
kanamummo

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

En tiä onko tästä iloa, mutta tuolla ihan alhaalla on kuiruvetistenkin kuvia:
http://www.marinmaatiaiset.net/kanat.html
monnilainen

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Kovin oli kertynyt pelkkiä tummia kiuruvetisiä tuohon kuvasarjaan. Minusta on mukava, kun on kaiken värisiä nämä tirppanat.
jaanahi

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja jaanahi »

Täällä ilmottautuu myös yksi uusi (ilmottautumispaperit postitettu) kiuruvetisten säilyttäjä, minun ensimmäiset kanat tuli täällä vaikuttaneelta nimimerkiltä kanaemo, joka oli silloin kolme vuotta sitten säilyttäjä. Uusi kukko tuli tänä keväänä monnilaiselta kyydillä jyväskylään, kiitos vielä siitä. Kantakanat ovat varsin tummaa porukkaa, musta, pari mustanruskeaa ja ruskeita. Uuden kukon myötä tullut lisää väriä porukkaan. Tällä hetkellä meillä on 5 kanaa ja kukko sekä 8 tipua kasvamassa. Jossain vaiheessa uutta verta täytyy taas saada, joten siitosmunien vaihtaja on täälläkin :smt002

Ajatuksena olisi ensi kesänä pitää kahta siitosryhmää, jos saan toisen porukan uuteen tilaan. Tilaa täällä riittäisi, kunhan joku ehtisi vaan nikkaroimaan häkit..
kanamummo

Re: Kiuruvetisiä kanoja?

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Kuvia??? Joskus jooko?
Vastaa Viestiin