Koira ajatuksissa

munivaisiin kuulumattomat jutut tänne

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 333
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Koira ajatuksissa

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Laitanpa tänne myös viestin. Lähinnä veljeni puolesta. Hän ja perheensä menettivät vanhan samojedinkoiransa loppukesällä, se kun tuli vanhaksi ja kuoli pois. Ovat koiraa nyt vailla ja kun keskustelin juur muutama päivä sitten veljeni kanssa huomasin ettei hän osaa/ehdi/jaksa/huomaa olla asiassa aktiivinen. Odottaa vain että koira juoksisi heille kotiin ja asettuisi taloksi. Vitsi tämä, mutta ei niin pientä vitsiä ettei osa totta.
Haluaisivat siis aikuisen koiran, nuoren tai vanhemmankin mutta ystävällisen, täysipäisen ja sellaisen joka pysyy kotipihassa. Nartun tai uroksen sillä ei väliä, mielellään keskikokoisen eikä metsästysviettistä tapausta. Tälläisiakin koiria joutuu kodittomiksi syystä tai toisesta, sellainen oli heidän edellinenkin ja sitäkin edellinen koiransa. Asuvat maalla ilman lähinaapureita eikä vilkasliikenteistä tietä ole ihan nurkalla. Koira myös pidetään perheenjäsenenä, ja taitaapa päästä sohvallekin. Kissoja myös talossa.
Jos tiedossasi on tälläinen karvaturri kodinvaihtoon halukas, ota minuun yhteyttä yksityisviestillä. Tuupin sitten tuohon velejeeni vauhtia, kun minulla on hänelle jotain kerrottavaa.
Niin ja mieluusti Tampereen ympäristöstä, pohjois-länsi Pirkanmaalta tai Tampereelta/ympäristöstä.

Joulunalausaikamiettehin munislainen pikkupi :smt024
kaisumaria
araucana
Viestit: 519
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 12:38
Paikkakunta: Pyhämaa (Uusikaupunki)

Re: Koira ajatuksissa

Viesti Kirjoittaja kaisumaria »

Ihana ajatus! :smt055 Juuri on täällä meilläpäin ollut noita kotia etsiviä aikuisia koiria tuolla => http://www.ehy.fi/.
Katsopas sieltä Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksistä jos olis kotia etsiviä koiria. Googlaamalla varmaan
löytyy kaikenlaista. Useimmat aikuiset koirat ovat viime aikoina olleet omistajan kuoleman, sairaalaan, hoitokotiin
tms vastaavaan joutumisen vuoksi erilaisissa löytöeläinkodeissa.
Ei tästä mitään tule, mutta yritetään nyt kuitenkin
Vastaa Viestiin