Käyttäjien esittelyjä vuodelta 2012

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Kester

Kester esittäytyy!

Viesti Kirjoittaja Kester »

Heippa! Sivustolla on tullu vinkkejä lueskeltua jo alkuvuodesta asti, mutta nyt kun kanat ovat vieneet mennessään uskaltaudun esittäytymään.

Kanaharrastus lähti kytemään veljeni kanssa jo viime kesänä, mutta nyt saatiin aikaseksi hommata kotkottajia. Aluksi piti ostaa muutama kana, mutta hups! ja tilasimmekin jo hautomiskonetta! :D Itselle oli aika moista sulattelua, mutta sitten kun koneen testaukseen käytettävistä kaupan luomumunista yhdessä olikin elämää, kaikki muuttui! Ennen pääsiäistä synty valkoinen Esteri :) Sitten tilasimme leghorneja ja faverolleja, joiden hautominen ei oikein onnistunutkaan :/ Tuloksena yksi leghorn, joka on nyt sitten kanalan pääjehu musta Julius-kukko ja kaksi faverollia, mutta ne kuolivat ihan yllättäen silloin pieninä. No sitten päätimme vaihtaa maatiaisiin ja toukokuun alussa 15 munasta syntyi 13 tipusta! Viimeistään nuo tipuset veivät mukanaan, kun tuli niin ihanaa värikirjoa ettei mitään rajaa! Ja vilskettä kyllä riittää kun 15 kotkottajaa menee vanhassa hevosen karsinassa sekä ulkotarhassa!

Kanojen kuulumisia päivittelen aina välillä nettisivuilleni! Sieltä löytyy kuvia kaikista ja ulkotarhasta, sekä sisätiloista! Käykää katsomassa ja kommentteja ois kiva saada! :)
http://retou.blogspot.com

Loistavaa että tämmöinen sivusto on olemassa! Saimme todella paljon vinkkejä ja inspiraatiota ryhtyä tähän hommaan! :)
mielikki

mielikki, rouva Bean tässä hei. :)

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Niin monesti olen tätä foorumia käynyt lukemassa, että nyt tuli tunne että miksi en rekisteröityisi myös mukaan. Olen siis tuon Bean -nimimerkin vaimo. :smt006 Toivottavasti en kovasti höpise samoja juttuja kuin tuo aviosiippa, ettei tule turhaa toistoa. :smt003

8.7.12:
mielikki kirjoitti:Kiitokset kaikille tervetulotoivotuksista.

Mä luulen, että meillä minä oon ollut alunperin se eniten eläimistä innostunut ja sitä kautta meille on sitten hankittu yhtä sun toista ja nuo kanaset onkin sitten vieny miehen mennessään. :smt004 Sanoisin että kiinnostus kanasia kohtaankin on hiukan eri laatuista, tuota toista kiinnostaa enempi tuo kasvatustoiminta ja minä taas olen enemmän se joka istuu pihalla kana ja kukko sylissä niille lepertelemässä. :smt007 Mutta yhtälailla taidetaan olla sillä linjalla, että kana on sitten hyödyllinen, kiinnostava ja kiva kotieläin ja niiden pitämisestä ei osais enää luopua. :smt002

Täytyy vissiin olla tyytyväinen, että oma mies on lähtenyt höyrähtäneen vaimon juttuihin mukaan ja höyrähtänyt sitten ihan totaalisesti itsekin...ja vielä vähän enemmänkin. Ja sietää jopa noita mun vuohiani, vaikka ne osaa olla aikamoisia höyrypäitä.
Zulia

Kotkottavat terkut !

Viesti Kirjoittaja Zulia »

Heipodidei !
Olen tässä vähän aikaa tätä sivustoa seuraillut ja saanut vastauksia joihinkin kysymyksiin :smt045
Eli tästä tämä kotkotuksen sivustolle kirjautuminen alkaa..
Niin itsestäni ja tipusista kertoen niin tässä meillä on 4 kananpoikaa, jotka ovat iältään reilut 5 viikkoa.
Ja nyt tässä viime viikon loppu puolella kuoriutu 4 uuttaa tipua ! :smt060
Nimiä ei olla täydellisesti vielä annettu, mutta arvelen että yhden nimeksi tulee olemaan Touho :smt003 ..
Ei mulla varmaan muutakuin että, toivottavasti nähdä keskustelu palstoilla !
Siipi

Uusi munanettiläinen ilman kanoja

Viesti Kirjoittaja Siipi »

Heippa vaan kaikille! Kuten otsikossa kerrotaan, olen "uusi" täällä. Olen lueskellut munanettiä aina silloin tällöin, mutta nyt vasta rekisteröidyin. Nyt monen vuoden pohdinnan jälkeen pieni harraste kanala on rakennettu ja ulkotarhan rakentaminen on alkamaisillaan. Enää puuttuu kanat :smt003
Laara

Keiteleen rannan kana-akka

Viesti Kirjoittaja Laara »

Tervehdys kaikille.
Mä ihan tuoreena kanallisena.
4 lapsen,aviomiehen,kahden koiran,kahden kissan,kahden pupun ja nyt 9 kanan ja kukon mamma Keiteleen rannasta keski-suomesta.
Asumme pienessä vanhassa maatila miljöössä.Kanoista haaveiltiin tai siis lähinnä minä. :smt002 ,mutta tälle kesää saatiin nyt alkuunsa hoito kanoja ja kukko. :smt060 Ensi kesälle VIIMeISTÄÄN meille tulee sit iiihan omia. :smt001

Mut on iha menetetty noille elikoille. :smt050 Mä oon ihan in lowe! :smt060 Ensimmäiset munatki kerätty talteen...lapsien riemu munien etsinnässä kun niitä sit jo 4 löytyi...oli kyl niiin hienoo. :smt007 että!

Tästä sitä kanallisen elämä lähtööö... :smt003
sirre

Sirre täällä hei! :)

Viesti Kirjoittaja sirre »

Heippa täältä Inkoosta! Jonkun verran säännöllisen epäsäännöllisesti täällä tulee näemmä lueskeltua juttuja niin ajattelin esittäytyä myös. Olen 26v. minipossun omistaja, tosin possu on tällä hetkellä Haminan seudulla lomailemassa :) Laumaan kuuluu myös kaksi berninpaimenkoiraa ja kaksi kääpiöluppista!
meba

esittäyvympä mieki

Viesti Kirjoittaja meba »

Eli siis meillä on kukko ja kaksi kanaa (lisää voisin ostaa).. vuoden päivät ollut meillä kanala. Lisäksi meillä on pari koiraa, kolme hevosta, pari akvaariota ja pupu..
Torniossa asustelen ja reilu kolomekymppinen kahden lapsen äiti oon. Munanettiä tullu enempi vähempi lueskeltua ni ajattelin vihdoin rekkautua itsekkin :smt038
Elsa

Elsa esittäytyy Etelä-Karjalasta!

Viesti Kirjoittaja Elsa »

Tervehdys kaikille :smt006 Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoinkin :smt055 Asumme kaupunkialueella, haimme "lupaa" kunnalta kanojen pitämiseen vanhassa ulkosaunassa ympärivuotisesti, tekivät tarkastukset ja antoivat asialle siunauksen :smt001 Nyt ulkoaitauksessa tepastelee 8 ihanaa maatiaiskanaa (Alhon kantaa) :smt060 Munia joudumme vielä tovin odottelemaan, kanaset tällä hetkellä 11 vko vanhoja.

13.7.12:
Elsa kirjoitti:Kiitos. Munanetti tuntuu mukavalta sivustolta, uskon että täällä tulee käytyä ahkerasti :smt024 Niin, asustelen Imatralla, miehen, 2 teinin, koiran ja kahden marsun kera. Eli meilläkin varsin eläimellistä menoa nykyisin.
kylinen

vielä kun saisin kanoja

Viesti Kirjoittaja kylinen »

Tervehdys!
Täälä kirjoittelee Katja joka parin vuoden ajan jo haaveillut saavansa kanaparven ja ehkä myös kukon. Pohjanmaalla asustellaan ja ensi viikolla on muutto edessä. Uudessa talossa on jo olemassa pieni kanala mutta se pitäisi vielä eristää että voisin pitää lintuja myös talvisin. Edessä olisi myös lupien anominen ja tietty lintujen hankkiminen.....

Kotosalla on tällä hetkellä 5 koiraa pienempää ja vähän suurempaa rotua, 2 kissaa ja 2 marsua. Koirien kanssa käyn näyttelyissä mutta en ole niin suuresti hurahtanut siihen touhuun että reissaisin ympäri ämpäri sen takia. Pienimuotoista koirankasvatusta on takana 3 pentuetta. Työskentelen eläinten parissa, en pystyisi edes kuvittelemaan elämää ilman eläimiä :smt049

Suurella innolla lueskelen tätä munanettiä, vallan mielenkiintoinen saitti :smt041
helihaa

Ruokolahdelta

Viesti Kirjoittaja helihaa »

Hei!
Olen Heli ja aloitin kanaharrastuksen maanantaina kun kanalamme valmistui ja hain Imatralta 5 kanaa ja kukon.
Minulla ja miehelläni on 5v. tyttö, kaksi koiraa ja kaksi kissaa.
Rakensimme talon tänne keskelle maaseutua viime vuonna ja noita piharakennuksia kummasti ilmaantuu.
Nyt on menossa grillikodan pystytys ja heti pitäisi kehittää kanoille talvirakennus:)

Lisäys: Mopo karkas, eilen hain kääpiö-koch 3v. + kaksi 3.7 syntynyttä hänen hoivaamaa Polish Bantamia!
Nyt kädet ristissä toivon että olisivat kana+kukko :smt049

T;heli
Viimeksi muokannut helihaa, 16 Heinä 2012, 09:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elsa-Maija

Elsa-Maija vuosien takaa ja taasennii takasin

Viesti Kirjoittaja Elsa-Maija »

Joitakin vuosia sitten hengailin täällä ( olikohan tämä silloin vielä entisessä mallissa koko foorumi) ja sitten kun kanat siirtyivät tuttavan isompaan kanalaan, jäi oleskelu täällä vähemmälle.
Meillä oli joskus horniolaisia ja joku ehkä muistaa kukkoni Jutti-Einarin joka istui saumurinkin äärellä joskus sisällä oikein Junttipäisenä.

Taloa , autotallia ja kasvihuonetta on rakenneltu ja nyt on sitten pikkusen kanalan vuoro seuraavana. Etsiskelen sopivaa mallia jonka saan pidettyä kohtuuhelposti talvilämpimänä ilman isoja kuluja ja suunnittelen kaunista aitausta. Kanojen rotukin on hieman vielä mietinnässä. Jokseenkin suosin vanhoja Suomalaisia kantoja mutta ihastuin kyllä tuossa muutama viikko sitten täydellisesti rauhallisiin tuttavien kanoihin jotka ovat jotakin sulkajalkoja jenkeistä. Kukotkin oli niin kesyjä että niitä sai sylissä påidellä, toisin kun meidän Junttia aikanaan, se kun tuli nokka edellä kimppuun kuin yleinen syyttäjä jos vaan epäilikin jonkun olevan aikeissa antaa hänen rouvillleen matoja.
Vielä on tutkimatta myös paikkakunnan määräykset että mitä kaikkea pitää ilmoitella, mutta selvinnee sekin pian.

Eli nelikymppinen suurperheen äiti Pohjois-Karjalasta ja haaveena saada niitä tuoreita munia kotipesästä pöytään.

1.12.12:
Elsa-Maija kirjoitti:Sen verran tilannetta päivittelen että kanaset saapuivat sitten aikaisemmin kun arvasimmekaan ja tiläpäinen koppi rakennettiin kiireessä puukatoksen päätyyn. Pikkukanalassa asustelee silkkimix-kukko ja harmaa Alhon kantainen kana sekä kaksi ruskeaa joissa on ilmeisesti isabrownia. Ne oli olevinaan maatiaisina otettu alunperin edelliseen paikkaan, mutta tiedä niistä sitten. Pääasia että meillä on kanoja :smt003 Kukko on ihana, valkoinen, kapealla beigellä raidalla selässään varustettuna.
Rajapuro

Rajapuro esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Rajapuro »

Hellurei Riistavedeltä,

kanaharrastus aloitettu ja navetassa on jo 11 siivekästä. 3 hybridiä ja loput Alholaisia (säilyttäjältä). Alholaisista ainakin pari kukkoja, joten jos joku tarvis ns. uutta verta niin voisin vaihtaa, kun nämä on kaikki samasta paikasta.
Mutta siis vanhassa navetassa oli maapohjainen hevostalli, joka siis käyttämättömänä ties montako kymmentä vuotta, niin ajateltiin sitten siivota se perusteellisesti ja pistää siihen pieni kanala pystyyn. Nyt tässä myös kuumeiseti mietitään tuota säilyttäjäksi ryhtymistä, ainoa haaste on vain saada tuosta navetasta sen verran lämmin että pärjäävät talven yli, kun siellä on vain vanha uuni/kiuas tai joku puulämmitteinen systeemi, jota ei oikein uskalla käyttää, kun ei tiedä missä kunnossa piippu on jne.. kai sitä jollain patteri/pakkasvahtisysteemillä pärjäis..??
suvi.k.

Tiput tuli taloon!

Viesti Kirjoittaja suvi.k. »

Hei!
Meille kotiutui vajaa viikko sitten viisi jätti-kochin tipusta, ovat vajaa kaksi viikkoa vanhoja. Siivekkäistä eläimistä ei ole kokemusta ollenkaan joten täältä olen lueskellut hyviä vinkkejä. Minä ihastuin rotuun kun lueskelin ja katsoin kuvia netistä. Meillä on kaksi pientä lasta joten senkin puolesta sopivat varmaan hyvin.

Mies tuolla pihalla rakentelee kanalaa ja olen kyllä yllättynyt että siitä näyttää tulevan oikein kelpo kanala, vaikkei tuo ukko ole juuri aikaisemmin rakennellut muita kun kompostikehikkoja. :smt001 Tarkoitus olisi pitää tipuset kodinhoidonhuoneessa niin pitkään kuin suinkin ja sitten siirtää omaan mökkiin. Itse käyn tipusille monta kertaa päivässä juttelemassa ja rapsuttelemassa, hassua miten noin pienistä voi jo erottaa selkeitä luonteenpiirteitä, olen ihan myyty! Valloittavia otuksia. :smt060 Piha ei ole järin suuri, 1300 m2, taajamassa asutaan, onneksi on aidattu piha ja naapureilta luvat. Saisivat vapaana olla mahdollisimman paljon ja sitten aidataan sopivan kokoinen alue. Asutaan tässä varmaan vuoden-pari, sen jälkeen laitetaan asunto myyntiin ja uusi hakuun isommalla tontilla. Nyt vaan mietiskellään kun täällä päin aika paljon kettuja näkyy että kuinka hyvin pitäisi oleskelualue suojata. :smt017 Nyt vaan toivotaan että kanoja olisi suurin osa, yks kukko voidaan jättää, tuttavaperhe on myös kukkoa vailla joten heille ainakin pistetään yksi jos/kun niitä enemmän tulee kuin se yksi!

Minä varmaan täältä kysylen sukupuolentunnistus apuja hieman myöhemmin! :smt006
marblequeen

pudasjärven perukoilta

Viesti Kirjoittaja marblequeen »

elikkä uus-vanha käyttäjä,vuosia ollu eri siivekkäitä ja jokunen vuosi ilman,nyt kuitenkin "toinen mahdollisuus" :smt006 elikkäs eka uuvet kanavauvat talossa..entinen nikki oli riitasointu,jos ny joku ees muistaa,mutta kuitenkin :smt003 tirpusia ois tarkotus ihan omaan käyttöön ja harrasteena pitää.ja tosiaan täällä lapin rajalla asustellaan,melekein jo viikko tullu täyteen :smt023
tiia.sydanmaa

Pukkilan Kanteleelta 3 siivellisen parvi :o)

Viesti Kirjoittaja tiia.sydanmaa »

Tervehdys !

Eilen lapsuudenhaaveeni pääsi toteutumaan kun haimme ensimmäiset siivelliset taloon. Nyt pihalla kuopsuttavat 2 kulta-brahma kanaa ja 1 kulta-brahma kukko. Nuoria ovat vielä, mutta jospa jo syksystä ensimmäiset munat tulisivat ;o) Innostus siipikarjaan on suuri, kanat ovat olleet haaveissa pitkään. Ihan aloittelijoita ollaan, mutta onneksi tietoa on paljon saatavilla. Nyt haaveissa/suunnitelmissa olisi laajentaa parvea silkkikanoilla ja viiriäisillä...

Olemme kuusihenkinen perhe, itseni lisäksi perheeseen kuuluvat aviomies sekä neljä lasta ( 7-2v ). Laumaa vartioivat kolme koiraa ( tiibetinmastiffi, valkoinenpaimenkoira ja papillon ) sekä hiirikannan kurissa pitää maatiaskissa neitimme. Asumme Kanteleen kylässä, maaseudun rauhassa, joten tänne jos minne sopii kanaset kulkemaan :o)

-Tiia
Vastaa Viestiin