Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Talbot

Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Kun minulla oli sattumalta aikaa, laskeskelin MTT:n sivuilla netissä olevalta tuoreelta säilyttäjälistalta säilyttäjät/kanakanta. Nämä siis ovat halunneet antaa yhteystietonsa julkisuuteen. Järjestykseksi tuli: Alho 34, Tyrnävä 30, Kiuruvesi 19, Ilmajoki 17, Iitti 13, Hornio 12, Piikkiö 9, Savitaipale 4, Häme 3, Jussila 2, Luumäki 1, Lindell 0. Yllättävän isoja muutoksia vuodessa, jotka jopa oikeuttavat esittämään otsikon kysymyksen. Ja mieleen tulee lisäkysymyksiä, esim: Mikä selittää piikkiöläisten, savitaipalelaisten ja hämäläisten säilyttäjien määrän nopean romahduksen jopa kolmasosaan? Vuoden 2010 tilastossa yhdeksällä kannalla oli yli 10 säilyttäjää, nyt enää kuudella kannalla. Savitaipaleen ja Hämeen kasvattajien määrä on nopeasti romahtanut täysin? Miksi? Miksi nykyisin kaiken muutoksen pitää tapahtua niin tavattoman nopeasti, missä on pitkäjänteisyys ja sitoutuneisuus omaan, itselle tärkeään asiaan? Vai eikö se ollutkaan niin tärkeää? Uskallanko esittää tämän kysymyksen: onko aatetta (kana-aate :smt001 ) tärkeämpää tarve kuulua joukkoon, saman tykkää-napin painajiin. No, verkostoituminen on kieltämättä kana-aatteen termi, alhojen ja tyrnisten verkkojen silmäkoko on niin pieni, että siihen uudet maattariharrastajat herkästi tarttuvat vaikka kokonaisuuden kannalta nämä nopeasti harvinaistuvat kannat kipeämmin tarvitsisivat uusia harrastajia. Eläinjalostuksessa - taas tuo piip-termi - määrälliset pullonkaulat ovat kuitenkin tunnetusti huonompi juttu. Jos nyt esim savitapailelaisten säilyttäjien määrä menee ihan minimiin, niin vaikka jatkossa suosio palautuisi ja lukumäärä taas kasvaisi, tämän pullonkaula-ajan vaikkapa yhden säilyttäjän linnut ovat sitten kaikkien kannan kanojen "sukutaulussa".
Rusina

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Talbotin kanssa yhtä mieltä, kannatan pitkäjänteisyyttä maatiaiskantojen kanssa. Nykyään ihmiset haluavat liian nopeasti kaikkea ja kyllästyvät vielä nopeammin. Ei taatusti ole kannalle hyväksi mennä kuin vuoristoradalla, ylös ja alas. Varmaan suunnilleen kaikki kannat ovat kokeneet tuon pullonkaulavaiheen jossain vaiheessa ja totta kai siinä häviää geenejä. Onneksi on myös niitä ihmisiä jotka vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, sitoutuvat asiaansa, myös kanakannan osalta :smt038.

Toinen asia sitten on, ettei "julkinen" säilyttäjälista anna välttämättä oikeaa kuvaa tilanteesta, se "tiskin alta saatava" voi muuttaa tuloksia hieman. Ja aina täytyy muistaa, että maatiaisia on muillakin kuin säilyttäjillä. Myös ihan puhtaina ja niitä myös lisätään. Kaikki kun eivät syystä tai toisesta halua olla virallisia säilyttäjiä.
Toisaalta säilyttäjien parvikoossa on isoja eroja, joillakin samaa kantaa on useita kymmeniä yksilöitä, joillakin vajaa kymmenen. Säilyttäjien määrä ei kerro koko totuutta, pitää ottaa huomioon myös lintumäärät (ja siitoskukkojen määrä!).
AnetteMilli

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja AnetteMilli »

jeb jeb.

Täällä yksi jolla puhtaita maatiaisia. En kuitenkaan ole säilyttäjä (ainakaan vielä), vaikka onkin tarkoitus pitää kanta puhtaana.
Jotenkin ne paperien laittamiset vaan jää. Itse en kuitenkaan olisi huolissani maatiaiskana kantojen supistumisesta. Kokoajan tulee lisää harrastajia sekä tietoisuutta. mm. tämä munanetti auttaa myös vasta- alkajia. Itseltäni on myös kanoja lähtenyt ja jotenkin luotan siihen, että myös he pitävät kannan puhtaana, vaikka eivät säilyttäjäksi rupeaisikkaan. Olen kuitenkin säilytys asiaa myös sinne suuntaan väläytellyt. :smt002

Pitkäjänteisyydestä olen aivan samaa mieltä kuitenkin. Moni hurahtaa eläimiin, ensin on kivaa seurailla niiden tekemisiä, mutta kiinnostus laimenee kokoajan enemmän ja enemmän ja lopulta luovutetaan kokonaan. Tai sitten niin, että luullaan haluavansa jotain, haaveilee väärältä pohjalta, ja sitten, kun asiat eivät mene haaveiden mukaan, lopetetaan koko touhu. :smt009

Vaikka tieto lisää tuskaa, lisää se myös ymmärrystä omaan tekemiseen. Ja näin ei tulisi tehtyä virhearviointeja omien hetkittäisten halujen mukaan.
suikku

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja suikku »

Ei kai maatiaiskanojen säylytysohjelma päästä jotain kantaa kuolemaan?! Onko koko säilytystyö harrastajien harteilla? Kai sieltä päin myös kantojen kokoja tarkkaillaan, vai tarkkaillaanko?

Toisaalta ehkä joitain kantoja voisi yhdistää ja näin saada kantoja vähemmäksi. Miksi muuten on kaksi listaa säilyttäjistä? (Tai siis ymmärrän jos ei halua nettiin itseään ilmaista.) Mutta siis kaikillahan oli nimen edessä S vai yhdellä oli P poikastuotannon merkiksi. Jos nimittäin siksi jättäytyi listalta ettei halua myydä eioota.
sera1

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja sera1 »

Samaa ihmettelin toisessa ketjussa, kuinka säilyttäjämäärät listan mukaan olisivat romahtaneet.
Suurin osa taisi päätyä sille tiskin alta tulostettavalle listalle, kun päättivät julkaista listan kaikkine yhteystietoineen netissä.
Tästähän kysyttiin ihan lupa, että saako julkaista vai ei. Iso osa taisi päätyä sille ei julkaistavalle listalle.

Entäs jos minua kiinnostaisi tietää vaikkapas paljonko ilmajokisten säilyttäjiä on? Mukaanlukien ne tiskin alla olevat.
Kehtaisiko sitä listaa kysyä erikseen vai pidetäänkö listan julkaisua siihen tapaan jotenkin vääränä? :smt017
Listaa en siis levittelisi eteenpäin vaan lähinnä ajatuksena olisi tarkastella paljonko säilyttäjiä on ja missäpäin suomea. Jos vaikka haluaisin siitosmunien muodossa uutta verta omaan kanasakkiini.

Itse olin myös tällä tiskin alla olevalla listalla, mutta nyt laitoin luvan että saa siirtää julkiselle puolelle :smt003
Ikinä ei ole kukaan kanojen/kukkojen/siitosmunien perään kysellyt, edes silloin kun lista oli säilyttäjien kesken julkinen ja sen sai pyytämällä muutenkin.
Enpä usko että jatkossakaan hukun kyselyihin/roskapostiin/puhelinmyyjien ahdisteluihin yhtään sen enempää kuin ennenkään. Nyt kyllä uusi hautomakone tulee olemaan töissään ahkerammin, että jotain ylimääräistä voisi tarjolla joskus jopa olla.
Aluksi kyllä kielsin tietojen julkaisun ja vedin melkolailla meloonin kokoisen herneen nokkaani, että tuollalaillako kaikkien näkysälle mun tiedot laitettais :smt021
Pohdittuani asiaa syvällisemmin, niin ei mikään niistä tiedoista ole salainen, jos vaan nimen tietää, niin kyllä se enirosta löytyy, ei se puhelinnumerokaan ole salainen :-"
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Kelläpä olisi tuorein "tiskin alta saatava lista"? Miltä sen lukemat näyttävät verrattuina julkiseen listaan? Viitsisikö joku laskea vastaavat luvut kuin Talbot aloitusviestissään?
Rusina

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Rusina »

suikku kirjoitti:Ei kai maatiaiskanojen säylytysohjelma päästä jotain kantaa kuolemaan?! Onko koko säilytystyö harrastajien harteilla? Kai sieltä päin myös kantojen kokoja tarkkaillaan, vai tarkkaillaanko?
No tuota, jalasjärveläinen kanta lakkasi olemasta, kun ainoa säilyttäjä lopetti :smt009. Kihniöläinen loistaa poissaolollaan eikä lindellin kantakaan lukumäärällään loista. Joten kyllä loppupelissä pallo on harrastajilla, ei MTT:llä ole missään paikkaa jemmata kanakantoja, joilta säilyttäjät loppuvat.
Iloisten Munatalo

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Iloisten Munatalo »

Eikö maatalousoppilaitokset kanna mitenkään korteaan kekoon tässä säilytys asiassa? Jossakin uutis pätkässä kerran muistaisin nähneeni jonkin kannan olevan säilytyksessä vastaavassa paikassa .... :smt017
Maatikko

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

^Kiuruvetisiä ainakin on Tarvaalassa koulutilalla.
Talbot

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Valtiolla on tuottavuusohjelma, joka iskee lujasti mm. Maatalouden tutkimuskeskukseen. Toisen kana- ym. asiantuntijan projektipestiä ei enää jatkettu ja vyönkiristys siellä kiihtyy. Toimintoja supistetaan ja lopetetaan. Jos ovat varuskunnat lakkautusuhan alla, sama iskee maatalousoppilaitoksiin ja niitä ylläpitäviin ammattikorkeakouluihin, niitä yhdistetään, keskitetään toimintoja kaupunkeihin ja karsitaan ns. päällekkäisyyksiä. Maatiaiskana jos mikä on täysin harrastajien varassa. Harrastajien, joiden ainoa yhteenliittymä on käytännössä tämä Munanetti, väheksymättä kantojen sisäistä yhteynpitoa, munien ja kukonvaihtoja jne. Kun googlettaa kackel.se, päätyy sellaisen ruotsalaisen yhdistyksen kuin Svenska Lanthönsklubbenin internetisivuille. Heillä on kahdeksan eri maatiaiskanakantaa ja kaksi maatiiaskääpiökanakantaa. Hienoja kanoja, hienot sivut ja ilmeisen toimiva yhdistys. Suomi on tunnetusti yhdistysten luvattu maa. Pitäisikö perustaa Maatiaiskanayhdistys? Silloin saataisiin, ehkä, jäseniksi nekin maatiaisikanojen pitäjät ja ystävät, jotka eivät ole säilyttäjiä. Silloin saataisiin ehkä tietää paljonko meitä oikeasti on. Ja olisi olemassa tulevaisuuden turva siltä varalta että MTT ilmoittaa, ettei sillä ole enää resursseja ylläpitää säilytysohjelmaa. Kyllä, keksitty uhkakuva. Kyllä, mahdollinen uhkakuva!
Maatikko

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

^Maatiainen ry:n alla toimiva maatiaiskana"yhdistys" voisi olla hallinnollisesti kevyempi vaihtoehto, jolle olisi valmiiksi olemassa tiedotuskanavat (Maatiainen-lehti, Maatiainen ry:n nettisivut). Varmasti yhteistyöhaluinen taho.

http://www.maatiainen.fi/
Pia

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Pia »

MTT:n rahoitusta vähennetään koko ajan ja muistaakseni MTT:n omat, tai ainakin osa omista, navetoista siirtyy sopimusnavetoiksi, eli ulkoistetaan.

"Kissa se oman häntänsä nostaa". Yhdistys joka on vakaa, vastuullinen ja toimii kuten esim kennelliitto tai kissaliitto (en tiedä kyseisistä liitoista paljon, mutta vaikutta päteviltä) voisi olla mainio toimintatapa. Maatiainen ehkä on sellainen?
malla

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja malla »

sera1 kirjoitti: Ikinä ei ole kukaan kanojen/kukkojen/siitosmunien perään kysellyt, edes silloin kun lista oli säilyttäjien kesken julkinen ja sen sai pyytämällä muutenkin.
Tutulta kuulostaa. Sain ekat Ilmajoen kannan tiput ja liityin säilytysohjelmaan loppuvuodesta 2009 mutta vasta yksi säilyttäjä on kysellyt minulta ilmajokisten siitosmunia. Jäivät tuolloinkin myymättä kun piti muistaakseni puolentoista euron kpl-hintaa kovana. Kana- ja kukkotipuja on kuoriutunut kymmenittäin, yksikään ei ole päätynyt säilytykseen - paitsi meillä. Olen myynyt siitosmunia, kanatipuja, nuorikoita ja kukkoja - mutta vain ja ainoastaan kuhanvaankanojen harrastajille. Niitä, jotka ovat saaneet kasvattamiani varvashöyhenettömiä priimalintuja, olen kannustanut säilytykseen, ilmeisesti tuloksetta. Tästä huolimatta pidän valitsemaani kantaa suuressa arvossa ja tietysti jatkan säilyttäjänä.

Valtion ns. tuottavuusohjelmasta ei maatiaisillekaan hyvää seuraa. Itse laukaalaissyntyisenä ja kestäviä puutarhakasveja arvostavana olen sivusta seurannut Laukaan Vuonteen MTT:n valiotaimiaseman (tai mikä tarkka nimi nyt sitten onkaan) surullista alasajoa. Köyhä on valtio jolta puuttuu määrätietoinen tahto turvata omat ainutlaatuiset eläin- ja kasvigeeninsä.

Maatiainen-yhdistyksestä, jonka pitkäaikainen jäsen olen kasviharrastuksen takia: taitaa siellä kanaryhmä olla, mutta ilman muuta oma maatiaiskanayhdistys puoltaisi paikkaansa myös Suomessa. Maatiaisen jäsenistössä lienevät eläinkasvattajat vähemmistönä, rohkenen epäillä resurssien riittävyyttä eläinpuolen laajaan esilleottoon. Maatiainen on ehkä omimmillaan kasvien ja perinnebiotooppien saralla.
Viimeksi muokannut malla, 31 Tammi 2012, 15:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Maatikko

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

^Voit olla oikeassa. Toisaalta mistä niitä resursseja sen enempää putkahtaisi erilliselle, uudelle käyntiin polkaistavalle yhdistykselle? :smt017 Puolensa varmaan olisi molemmissa järjestelyissä. Maatiaislampaat ry taisi aikoinaan olla vähän hybridi tässä suhteessa: se perustettiin omaksi yhdistyksekseen, mutta Maatiainen antoi palstatilaa ja oli muutenkin tukena. Maatiainen ry:llähän on toimivat kontaktit MTT:hen ja vastaaviin tahoihin, on arvostettu ja vakiintunut yhdistys. Ja tosiaan tuo maatiaiskanapalsta on lehdessä.
Talbot

Re: Maatiaiskanakannat supistuvat muutamaan?

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Mahtaisiko Maatiainen ry:n 27 euron jäsenmaksu olla liian suuri liian monelle? Jos ei ole valmis puoltatoista euroa maksamaan siitosmunasta, ei maksa 27 euroa josta suurin osa menisi - kärjistetysti - perinnebiotooppien ylläpitohommeleihin? Voihan se toki olla ettei säilytysohjelmaan kuulumattomia maatiaiskanojen omistajia saataisi jäseniksi omaankaan yhdistykseen. Kunnon kotisivujen ja jäsenrekisterin pito ei toisaalta kummoisia resursseja vaatisi. Maatiainen ry:n hallituksen varajäsenenä näkyy muuten yksi säilyttäjä olevan.
Vastaa Viestiin