Kanalan siivous

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Tammearu

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Tammearu »

En lukenut koko ketjua.
Rakennusvaiheessa pitää huomioida kaikki sontaa keräävät paikat vaikeasti paskottaviksi. Mieti kanojen kannalta mihin on helppo mennä sittumaan ja mihin mahtuu sen tekemään. Kaikki tavara munia lukuunottamatta pitää pudota lattialle.
malla

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja malla »

Ainakin seinien alaosassa filmivaneri on hyvä ratkaisu, meillä sitten seinien yläosa käsittelemätöntä paneelipintaa. Senhän voi tarvittaessa vetäistä kalkkimaalilla. Filmivanerin kakkoslaadusta tai muuten vaan hukkapaloista voi värkätä muita rakenteita. Se on sellaisenaan lipeävä pinta kanoille, joten en ainakaan hyllytasoiksi laittaisi. Mieluummin jämälaudoista virityksiä, jotka voi surutta polttaa kun lika on pinttynyt.

Toiselle hautovista mammoista laitoin pesäksi pajuisen kissan kuljetuskopan, kun oli siirtelyn tarvetta. Malli on just sopiva kanankin mielestä ja kaunis kuin mikä, mutta erityisen hankala puhdistettava.

Vasta tänä kesänä hoksasin, että kanalan betonilattia on syytä maalata. Ei pääse (toivottavasti) satunnainen kosteus imeytymään, ja helpompi puhdistaa.
Kukka

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Kukka »

Mä laitoinkin nyt uusimman kopin niin, että munintakoppien päällä ei ole mitään tasoa, muutakin koppien katot missä voivat olla, ja orsien alla ei ole mitään, tippuu suoraan pehkuun. On paljon siistimpää. No, täytyy nuo ekat kopit ensikesänä rakentaa viisaammiksi =)
helga

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja helga »

mulla oli viime talvena muutaman tason päällä palat remppamuovin paloja jotka kiinnitin jesarilla tasojen alapuolille. hyvin kestivät paikoillaan ja helpot oli siivota sotkut pois. nyt ajattelin laittaa yhden ison munintapesän päälle saman viritelmän (toiveissa on että se pesä toimittaa haudontapesän virkaa ensi keväänä :smt003 ) . tein yhden koeponnistuksen munintapesäksi niin että pieni lastauslava oli ylösalaisin pohjana, siihen pesän pohjaksi filmivaneri ja päällyosan muodosti valuverkkokaari (sinkilöillä kiinni lastauslavassa) johon pujottelin punoksina kaikkea heiniä,oksia ym. yrttiä. kanat on viihtyneet eivätkä sontsi katolle kun se on se kaari :smt041 yksi kaveri kysykin että oonko pitäny kanoille häitä kun olin pujotellu kaikenmaailman kukkia siihen katokseksi...
Tammearu

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Tammearu »

postale kirjoitti:Mikä olisi hyvä pinnoite? ihan normaalille vanerille, kanalan helppoa siivousta ajatellen? Venelakka, normi valkoinen maali...?
Vesivaneri tai maatalousvaneri kiiltäväpuoli ulospäin. Ei mitään turhia maaleja tai kemikaleja kanalaan. Ne ovat myrkyllisiä, kalliita ja tehottomia.
Siivouksen kannalta on paras askeettisuus ja vaikea pääsy helposti likaantuviin paikkoihin. Katosta roikkuvat orret tai ns. A -orret ovat parhaat. Ruoka ja juoma-astiat katosta roikkumaan sopivalle korkeudelle. Munintalaatikoihin kuivikkeet kerran viikossa ja entiset lattialle.
Pintuliini

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Pintuliini »

Hei! Jatkan tähän ketjuun, niin ei tarvitse uutta aloittaa.

Olen uusi kanakuumeilija, ja pihalla on romuliiteri odottamassa kanalaksi muuttamista. Suunnitteluvaiheessa siis ollaan, ihanaa! :smt003 Olen kolunnut läpi tämän foorumin keskusteluita jo päiväkausia. :smt024

Kakkojen käsittely on sellainen asia, mistä en oikein pääse päätökseen suuntaan enkä toiseen. Sen tiedän, että palavaa kestopehkua en halua koko alalle - liian vaikeaa pitää käynnissä. Sen sijaan olin ajatellut orsien alle isoa maahan asti olevaa verkkokantista kakkalaatikkoa, tai vähän niin kuin kompostikehikkoa. Voisin pitää siellä palavaa kompostia, eikä kanatkaan pääsisi sitä tasoittelemaan.

Sitten törmäsin netissä toiseen ideaan; orsien alla on matala laatikko, joka on täytetty kuivikeaineella tai hiekalla, jonka päälle kakat tippuvat. Siitä ne voi sitten kissanhiekkalapiolla noukkia kompostiin. Tähän tyyliin: https://haveadanehill.com/category/chicken-poop-boards/ Voisiko tällainen toimia oikeasti? Entäs ruokintapöydällä? :smt017

Ylipäätään mietin, ovatko ruokintapöydät tarpeelliset, jos astiat roikkuvat katosta? Tai voisivatko automaatit olla seinillä, vähän korkeammalla lattiatasosta, ja kanat istuisivat niiden edessä "orrella" syömässä?

Todella vaikeaa arvioida, mikä ratkaisu olisi helpoin ja toimivin käytännössä, kun ei ole kanoista vielä yhtään kokemusta. Olisiko kenelläkään mielipidettä asiaan? :smt001
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Onnea kanalan perustamiseen! Mielenkiintoisen linkin löysit. Tollanen matala laatikko vois hyvinkin toimia. Tai ihan kakkalauta, josta on helppo kaapia kasat päivittäin pois. Sen sijaan syvässä kompostissa orsien alla voi tulla sellainen ongelma, että jos ammoniakkia alkaa kehittyä, ei kanojen ole terveellistä orrella istuskella ja kanalan ilmanlaatu voi mennä huonoksi.

Ei ruokintapöytä ole ollenkaan välttämätön. Katosta roikkuvat ruoka- ja juoma-automaatit toimivat hyvin ja pysyvät siisteinä. Jos haluat ruokinta-automaatin seinälle niin korkealle, ettei kana yletä siitä lattialta syömään, olisi ortta parempi ratkaisu taso tai porras. Kanojen on mukavampi syödä maassa seisten kuin orrelta.

Mukavaa kanalan suunnittelua! :smt006
Ronkeli

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Ronkeli »

Kanala on sitten siivottu talvikuntoon! Mitäpä muuta lomallaan voisi tehdä?? Kärräsin pehkut (turvetta, kutteria, heinää)ulos metsään ja osan joutomaalle. Paljon oli joukossa syömätöntä kauranjyvää. Tosin kanat voivat vielä ulkoillessaan nokkia tärpit suuhunsa. Harjasin seinät (levyä ja puuta)ja betonilattiat puhtaaksi, nurkkia myöten. Jo aikaisemmin kalkitsin eka huoneen seinät ja katon, nyt vedin lopun kalkkivellin tokan huoneen räiskekohtiin ja semmoisiin kohtiin, missä tarvetta näytti olevan. Ompa nyt kanoilla valoisat oltavat talven pimeinä hetkinä.
Lattialle levitin puhtaat kutterit ja turvetta. Kylpykulmaukseen myös puhtaat kylpymateriaalit, tuhkaa pitää vielä käydä laittamassa. Keräilen pari kertaa viikossa tasoilta ja kakkalaatikosta (orsien alla katiskaverkollinen kakkalaatikko) kakat ämpäriin ja siitä sitten kompostoriin muhimaan. Tasoitelasta on paras väline kanankakkojen poistamiseen tasoilta, saa siistiä jälkeä.

Kanat ja ankat ovat vielä täysillä ulkona, pimeään asti touhuavat pihalla. Tänään oli hieman oudompi tilanne kun piti tulla sisälle hämärän hetkillä: kuikuilivat sisälle ja haistelivat ilmaa, sisälle uskallettuaan katselivat pää kallellaan : mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Onneksi edes joku/jotkut huomaa siivouksen jäljet, aina niin ei käy talon sisällä.

By the way: Minulla on edelleen viisi ankkaa (sinisorsan näköisiä), kolme poikaa ja kaksi tyttöä, toukokuussa 2018 syntyneet. Jos joku etsii ankkoja itselleen, niin nyt saisi edulliseen syyshintaan. Muutoin taitavat joutua pölkylle yksi kerrallaan. Kanajen ja ankkojen yhteismajoitus ei taida olla suositeltavaa pitemmän päälle. (pvronkainen005@gmail.com)
Ps. löytyy kaksi kukkoakin: alholainen 7/18 ja tyrnäväläinen 6/18
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kanalan siivous

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Mäkin tein eilen kunnon siivouksen kanalassa kanojen ulkoillessa. Pehkuihin en tällä kertaa koskenut, muuten kuin päivittäisen kakkojen keruun verran (suursiivous oli jo kesällä). Mutta muuten siivosin perusteellisesti. Lasta on todellakin kätevä kakkojen kaapimiseen tasoilta (mulla on metallinen joustava pakkelilasta siihen hommaan, taitaa olla suunnilleen sama tuote kuin tuo Ronkelin mainitsema tasoitelasta). Imuroin myös kaikki ylimääräiset pölyt tuhkaimurilla, luuttusin, lisäsin puhtaita olkia pesiin ja pehkuun. Nyt on taas hetken aikaa siistiä. :smt003

Laita, Ronkeli, noista myytävistä ilmoitus tuonne markkinapalstalle. Löytyy ostajatkin helpommin sitä kautta. :smt045
Vastaa Viestiin