Kuoriutuminen + muita kysymyksiä pikkutipuista

kysymyksiä ja vinkkejä haudonnasta sekä tipujen hoidosta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
möykky

Kuoriutuminen + muita kysymyksiä pikkutipuista

Viesti Kirjoittaja möykky »

Möykkylän ensimmäiset hautomiset on tulleet eräpäivään. Meillä on ollut muutenkin hassut hautojaiset kun kolme muoria on vuorotellen munia hautonut. Eilen havaitsin yhdessä munassa säröjä, selvästi sisältä päin on koputeltu. Tähän aamuun mennessä ei kuitenkaan edistystä ollut tapahtunut. Kauanko se kuoriutuminen kestää? Onko peli menetetty jo tuon munan osalta vai vieläkö meillä on mahdollisuuksia sieltä elävä pikkutipi löytää? Toiseen munaan oli viime yön aikana ilmestynyt samanlaisia säröjä, kolmas on ihan ehjä.

Olen myöskin miettinyt, että kannattaisiko tuolle alkuperäiselle hautojalle, joka nyt siis on menettänyt asemansa, antaa uusia munia alle. Tuleeko liian rankka putki jos heti laitan uudet munat, nämä edelliset toinen kana omi kokonaan n. viikko sitten. Alkuperäinen hautoja yrittää epätoivoisesti hautoa kaikkia toisten munimia ja protestoi kovasti kun käyn munat keräämässä pois.
Viimeksi muokannut möykky, 16 Touko 2008, 15:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Nokat voi näkyä munista ainakin vuorokautta ennen, eli ihan normaalisti menee teillä siellä. :smt001
Mä saattaisin antaa sille hautojalle pesällisen munia, jotta saa tipuja ja kana lopettaa hautomisvimmansa. Sehän on nyt kai pitänyt viikon verran taukoakin munien päällä kököttämisestä?
möykky

Viesti Kirjoittaja möykky »

Joo, pakollista taukoa on pitänyt kun tuo isompi kana röyhkeästi sen munat vei. Täytynee keräillä sille nyt uudet munat alle niin pääsee toteuttamaan itseään.

Mikäli nämä munaset nyt kuoriutuvat ja sieltä tipejä saadaan niin edessä on seuraavaksi operaatio pesän siirto. Hautomapesä on ollut korkeammalla ja nyt sitten olisi tarkoitus emo ja pikkutiput siirtää sinne lattiatasoon. Haudonnan alussahan kukaan kanoista ei suostunut jäämään tuohon lattiapesään eikä sinne ole kukaan käynyt munimassakaan. Ymmärtääköhän tämä uusi emokana sinne tipiensä kanssa jäädä jos ne kuoriuduttua sinne siirrän.
hannaw

Viesti Kirjoittaja hannaw »

Meillä oli ihan sama tilanne: 3 eri kanaa vuorollaan hautoi munia. Tosin niitä kahta ei sitten enää hautominen kiinnostanut, kun munat menettivät.Pesä oli kanssa korkealla. Kyllä se emo jää niiden tipujen kanssa lattialle. Ei se tipujaan jätä :smt001 Minä siirsin koko porukan alas, kun ensimmäiset olivat kuoriutuneet, ja kuoriutumattomat munat mukana. Siinä se kana sitten kökötti tipujen ja munien kanssa, ja uudet tiput sitten kuoriutuivat uudessa pesässä :smt001
Onnea loppusuoralla!
möykky

Viesti Kirjoittaja möykky »

Nyt on kuoriutuminen päättynyt. Tuloksena yksi kuollut poikanen ja yksi elävä. Satuin kanalaan juuri kun Virtanen (uudella on jo nimi, nyt toivotaan, että se on kaipaamamme kukko) oli kuoriutumassa. Emo häipyi syömään ja tämä alkuperäinen hautoja tuli auttamaan tipusen pois kuoresta. Kolmas muna oli mysteerisesti hävinnyt jonnekin :smt017

Siirsin poikasen lattiapesään. Emoa en saanut sinne siirrettyä kun se ei edes päästänyt lähelleen vaan pötki pakoon. Lattiapesässä Virtasen huutoon vastasi alkuperäinen hautoja joka jäi sinne kyhjöttämään tipusen suojaksi. Saa nyt nähdä kuka noista loppupeleissä pääsee emoilemaan vai toimiiko noilla jonkinlainen yhteishuoltajuus :smt002

Kävi myös hassusti, että löysin läjän pikkumunia kakkakourun nurkasta :-s Olinkin jo ihmetellyt että miksei pikkukanat ole munineet pitkilleen. Sinnehän ne oli salaa käyneet nurkkaan munimassa ja oli jäänyt kokonaan huomaamatta. Laitoin läjän munat nyt yhteen pesään, jospa toinen noista emoista päättäisi sitten vaikka hautoa niitä.

Mitenkäs te joilla tiput on samassa isojen kanojen kanssa olette järjestäneet tipujen ruokinnan?
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Onnittelut Virtasesta! Kylläpä sen kelpais, jos molemmat hautojat kilvan hoitelisi ainokaistaan :smt003
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

möykky kirjoitti:Mitenkäs te joilla tiput on samassa isojen kanojen kanssa olette järjestäneet tipujen ruokinnan?
Onnea tipusesta!

Munkin on pitänyt tota ruokinta-asiaa teiltä muilta kysäistä, mutta enhän mä ole ikinä sitä sitten muistanut, kun koneelle tulen. Mä oon tehnyt niin, että tipuille on pikkupunahelttaa pesän lähellä pienessä astiassa ja muiden ruuat on kauempana isoissa astioissa. Joskus olen tehnyt niinkin, että jos tiput ovat alkaneet mennä munitusrehukupille, olen jättänyt sen kokonaan pois ja antanut koko porukalle vain pikkupunahelttaa. Käsittääkseni niin päin on parempi??

Mutta tosiaan: miten olette asian järjestäneet?
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Mä tein sisälläpitoaikaan niin, että vein keltuaissörsselit lautasella kanalaan, annaoin tipujen ja emon syödä, muut kanat hätistelin pois. Kauhea vaivahan tuossa on, kun tarjoilut pitää pitää vähän väliä silloin ihan pikkupoikasaikana. Sitten kun linnut sai laskea vapaaksi, laitoin tipujen muonat sellaiseen verkkotarhaan, jonka silmistä ei aikuiset linnut mahtuneet.
Sisätiloissa vois kompostikehikko olla taas aika kätevä, eikös sen raoista tiput pääse.
möykky

Viesti Kirjoittaja möykky »

Tervehdys taas täältä möykkylästä :smt006
Virtanen on pysytellyt alkuperäisen hautojansa eli pikkukana Steppiksen siipien suojassa. Helmi-kana (joka myös oli mukana hautojaisissa) nyt sitten sai kuusi munaa allensa ja uutterasti hautoo niitä, toivotaan että Helmikin saisi omat tipusensa.
Håkan-kukon yllätin pöllyttämästä tätä tuoretta kanaemoa. Säikähdin, että onko kyseessä Håkanin hyökkäys pikkutipua vastaan (onkohan sellainen yleistäkin? :smt017 ) Varmuuden vuoksi rajasin emolle ja tipulle oman tilan mihin ei toiset kanat pääse. Olikohan se nyt ihan tyhmästi tehty vai voikohan Håkan tosiaan vahingoittaa pikku-Virtasta. Mahtaneeko tulla isompia ongelmia jos vasta myöhemmin päästän emon ja tipun samaan porukkaan muiden kanssa? Nyt ovat samassa tilassa, mutta eristettyinä verkon taakse.

Tässäpä itse the Virtanen
Kuva
smari

Viesti Kirjoittaja smari »

Ihana :smt007
hannaw

Viesti Kirjoittaja hannaw »

Kaunis kajalisilmä :smt007
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Voi miten sievä! Kyllä se muuhun parveen yhdistäminen onnistuu myöhemminkin...vaikka muutaman viikon päästä. Onpahan tipukin sitten jo vikkelämpi väistelemään isompien tieltä.
Vastaa Viestiin