Käyttäjien esittelyjä vuodelta -11

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
kanalanpitäjäksi?

Tervehdys Hyvinkäältä!

Viesti Kirjoittaja kanalanpitäjäksi? »

Hei vaan!

Uusi innokas mahdollinen tuleva kanalanpitäjä ilmoittautuu mukaan, vaikka palstaa on aiemmin lukenutkin paljon.
Oma tila on ollut kohta kuusi vuotta, joista neljä asuttu paikan päällä. Kaikki on tosin vielä kesken rakentamisen suhteen pihapiirin osalta.
Hevosia, kissoja, koira ja kaneja kuuluu eläintarhaamme ja nyt haaveilen kanoista, joita ajattelin alkuun kokeilla kesän ajan. Munia kuluu paljon ja olisihan se kiva syödä oikeaa kananlihaa. Talliin ajattelin kesäkanalan rakentaa, josko mies sitten myös innostuisi niin, että saisi ympärivuotisen kanalan joskus :smt002
AnetteMilli

Anette esittäytyy

Viesti Kirjoittaja AnetteMilli »

Hei

Olemme 7 henkinen perhe etelä-pohjamaalta Töysästä. Asumme pientilalla hevosten, lampaiden, koirien, kissojen ja akvaariokalojen kanssa.

Harkinnassa kasvattaa laumaa vielä siivekkäillä.
Kävimme yhdellä tilalla viime syksynä jo kertaalleen tutustumassa eri lajeihin ja kanala talkoot saivat alkunsa.
Puitteet olisivat kutakuinkin valmiit, lukuun ottamatta ulkoilutilan (36m*) verkko kattoa petolintujen varalta, joka saadaan kyllä valmiiksi ennen kotkottajien tuloa. :smt001

Tosin olisimme valmiita ottamaan linnut hetikin, koska eväätkin ovat jo valmiiksi hankittuna :smt003

Vielä on epäselvää mikä laji olisi meidän perheeseen sopivin, mutta plussat ja miinukset roduittain laitettuna ylös; taidamme kallistua aloittamaan viiriäisillä jonka jälkeen voimme harkita isompiakin lintuja.

Teoria puoli taitaa olla hallinnassa kutakuinkin, käytännöstä emme juurikaan tiedä.
Joten jos sinulla on kanoja/viiriäisiä tai vaikka ankkoja, hanhia, kalkkunoita..jne. etelä-pohjanmaan alueella ja niihin pääsisimme tutustumaan, niin heitätkö vaikkapa yksityisviestillä.

Ja vielä tähän lopuksi, että millähän määrällä kannattaisi aloittaa, kun itse meinasin, että 6 kanaa riittäisi, mutta isännän mielestä pitäisi suoraan ottaa yli tusina...?
Viepe

Heipparallaa!

Viesti Kirjoittaja Viepe »

Päätin esittäytyä tännekin, vaikka lintuja meillä ei olekaan, vanhemmilleni tosin tuohon naapuriin on vihdoin kanoja tulossa :smt050 . Minut tänne palstalle "ajoi" hirvittävä vuohi-kuume ja nyt meille on jo yksi kuttukili tulossa, toista vielä etsitään.

Asumme omakotitalossa, Lopella. Meillä on kolme lasta (-05, -07 ja -08 ) ja lemmikkeinä kaksi koiraa (kokkeri ja corgi), kolme kissaa, neljä kania, neljä leopardigekkoa, kolme parta-agamaa ja kaksi kääpiöparta-agamaa. Kyllä minäkin ahkerasti täällä munia kerään hautomoon, tosin noiden liskojen munia :smt002 .

Työmme on tässä pihapiirissä, tammikuussa aloitimme pieneläinten tuhkaamisen. Kotisivujamme voi kurkkia www.sateenkaarisillan.fi .
Henrietta

Uusi käyttäjä E-P:ltä esittäytyy!

Viesti Kirjoittaja Henrietta »

Hei! Ajattelin kirjautua tännekin hyvien vinkkien toivossa. Mies teki itse hautomakoneen vanhasta kylmälaukusta ja nyt vintissä on hautumassa 12. päivää 7 munaa, joissa kaikissa havaittu eloa!! Muutaman elottoman olemme poistaneet joukosta.. Eli toivossa eletään, että meistä tulisi tänä keväänä siipikarjaharrastajia :smt001 Ostimme tilan, jossa aikanaan pidetty lampaita ja lehmiä, eli ulkorakennuksia asukkaista odottamassa on piha täynnä :smt003 Perheesseemme kuuluu minun ja aviomieheni lisäksi kaksi lasta, neljä lammasta, kaksi koiraa ja kaksi marsua.
Mukavia ja antoisia keskusteluhetkiä odotellen..
tipi

Tipin tipuja ja pari muuta

Viesti Kirjoittaja tipi »

Kuva
Viimeksi muokannut tipi, 02 Huhti 2011, 13:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tipi

Re: kuva testi

Viesti Kirjoittaja tipi »

Kuva

TOIMII :smt054
Heltta

Hei vuan Savosta!

Viesti Kirjoittaja Heltta »

Muutama vuosi sitten kotiseuduilleen palannut kaupunkilaispariskunta remontoi nyt innolla vanhaa saunarakennusta kanalaksi. Alhot on jo tilattu ja kesän korvilla uudet tulokkaat muuttaa sisälle. :smt041 Tästä se lähtee! Munanetin asiantuntevat vinkit kananpitoon, kanalan remontointiin ja kanojen hankintaan ovat olleet korvaamattoman arvokkaita, kiitos siitä kaikille uusille tuttaville! Maalla on mahtavaa. :smt049

Heltta
amppa

myös minä esittäydyn

Viesti Kirjoittaja amppa »

Heips!

Olen Pirkanmaalla pientä maapaikkaa avomiehen ja kahden tyttäremme kanssa asuva lähihoitaja.

Meillä on pihassa vanha navetta, mikä on kokenut suuren remontin ja sinne on tehty talli kolmelle hevoselle ja vanhassa tallissa löytyy lisäksi yksi hevoskarsina ja yksi ponikarsina. Karjakeittiön ja nykyisen satulahuoneen vieressa on joku entinen maitohuone, josta on remontoitu kanala.

Eläiminä meidän navetassa siis asuu vanhassa tallissa 4kpl kaneja, kolmen hevosen uudessa tallissa asuu yksin 20-v eläkeläis lv-tamma, joka toimittaa puskaratsun ja lemmikin virkaa..sille kaveriksi haemme shettistä tai toista hevosta. Kanalassa asuu 7maatiaiskanaa ja 2 maatiaiskukkoa, kaikki Alhon kantaa.Ne ovat nyt olleet meillä vasta viikon verran ja siksi intouduin tänne kirjautumaan sisään, että voin kysyä joitain mieltä askarruttavia asioita viisaammilta jos tulee tarvetta. Meillä on myös 2 koiraa, sohvaperuna labbis 6-v ja 3-v labbis jonka kanssa harrastan agia, tokoa, mejää, nomea, kaverikoiratoimintaa ym ym.. ja onhan meillä myös kolme kissaa..ja kaksi punakorvakilpparia..siinä taisi tällä erää tulla kaikki perheenjäsenet.. :smt017 :smt002

Kanaharrastus tosiaan on melko tuore minulla, mutta meillä on ollut lapuudenkodissa kanoja, ankkoja, kalkkunoita ja liuta muita eläimiä.(lehmiä, lampaita, kesäsikoja, kissoja, koiria, kani, marsu...) Olen opiskellut itseni myös aikanaan maaseutuoppilaitoksessa eläintenhoitajaksi ja maaseutuyrittäjäksi..Ala kuitenkin vaihtui lähihoitajan ammattiin pari vuotta takaperin. Ennen lähihoitajan opintoja työskentelin yhden kesän lemmikkieläinliikkeessä, jonka yhteydessä oli kotieläinpiha, lemmikkien lomakoti ja löytöeläintarha, siellä myös tutustuin moniin eri lintulajeihin ja muihin erikoisempiin eläimiin. Olen työskennellyt myös maatalouslomittajana erilaisilla tiloilla ja reilun vuoden verran olen ollut myös sikalanhoitajana..että kyllä kaikennäköistä olen jo ehtinyt tekemään..kaikesta olen pitänyt, mutta kyllä tämä ihmisten hoito lähihoitajana on nyt ollut erityisen lähellä sydäntä..ja eläimet on siirtyneet ammatista harrastamiseen.. :smt001

Tässä nyt taisi tulla lyhyesti kaikki oleellinen minusta.. Minä siis nyt myös kyselen ja kommentoin jatkossa jos jotain tulee mieleen.. :smt001
lahjakanala

Lahjakanalan hoitaja Kiimingistä ;-)

Viesti Kirjoittaja lahjakanala »

Hei!

En ole ollut oikein aktiivinen esittäytymiseni suhteen, mutta kait se nyt on tehtävä.

Minä olen sitten tällainen erilainen kanan kasvattaja. Nimittäin sain toukokuussa 2010 40-vuotislahjaksi 4 kanaa ja kukon.
Ei ole minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin saada ne selviämään talven yli.
Netistä olen oppini hakenut ja Agrimarketista rehua ja kauraa. Niillä on veden lisäksi pidetty porukka hengissä ainakin tähän päivään saakka.

Kanojen rodusta ei ole mitään tietoa. Kaksi oikein komean mustaa kanaa on (sanoivat, että olisivat alkuperältään Tyrnäväläiseltä kasvattajalta). En tiedä, miten asia on. Yksi ruskeankirjava ja yksi sellainen hieno valkopilkkuinen Dalmatialaiskana, josta minä pidän todella paljon ;-o.
Kukko on vaalea pohjaväriltään. Höyhenet ruskean eri sävyisen kirjavat ja muistuttivat lahjapaketissa ensin pöllön höyheniltä ;-O

Nyt yritän odotella, että olisiko kanoillani kenties hautomisviettiä ja saisinko minä kanalaani pieniä tipuja. Ei ole vielä kovin lupaavalta näyttänyt.

Luulen, että kanat munivat vähän harvakseltaan kun löydän pesästä päivittäin 1-2 munaa. Nämä kyllä riittävät minulle, mutta silti olisi kiva tipujakin nähdä.

Että tällainen tarina minulla.

Kiva kuulla kuulumisia myös muilta harrastajilta. Iloista kevään etenemistä teille kaikille!
Caro

Tervehdys Pornaisista!

Viesti Kirjoittaja Caro »

Heipä hei kaikille!

Täällä pieni pornaislainen perhe johon kuuluu minä (Caro), mies, 2v poika ja 4 koiraa. Ajatus omatarvekanalan perustamisesta on kytenyt siitä lähtien kun maalle muutettiin ja nyt tuntuu että olisi aika ryhtyä sanoista tekoihin! Maatiaisia halutaan ehdottomasti, mutta se mitähän kantaa tulevat olemaan on vielä ihan auki. Helponsorttisia saisivat luonteeltaan olla kun ihan vasta-alkajia ollaan lintuasioissa, etteivät sitten pistä meitä ihan kuus-nolla. Ja munia saisi tulla PALJON, niitä meinaan tässä taloudessa kuluu! Säilyttäjäksi alkaminen kiinnostaa myös, jos ei siinä tosiaankaan ole muuta lisähommaa kun muutaman paperin täyttely.

Pian pääsen kyselemään oikein toden teolla kun alkaa kanalanrakennus ja itse kotkot saapuvat. Tai oikeastaan munat kun halutaan kokeilla itse hautoa koneella. Kone onkin jo tilattu ja munat pitäisi vielä löytää, viralliset paperit kiikutetaan huomenna kunnanvirastoon. Jännittävää, tästä se lähtee!
mulikka

Untuvikko Urjalasta :)

Viesti Kirjoittaja mulikka »

Moikka! Jospa minäkin vähän esittäytyisin...

Olen 30-vuotias nainen ja tällä hetkellä äitiyslomalla. Perheeseeni kuuluu miehen lisäksi poika 4 kk, koira ja preeriakoira. Ostimme reilu vuosi sitten pienen maatilan Urjalasta. Haaveenani on ollut saada kanoja pihapiiriin ja tietysti niitä munia :smt001 On ihanaa kun kesäaikaan saa kasvikset, juurekset, hedelmät ja marjat omasta pihasta! Vielä kun saisi myös ne munat....

Nyt kun asuinrakennus on remontoitu, voimme ruveta miettimään noiden ulkorakennusten käyttöä. Meidän pikkuiseen navettaan sopisi oikein mainiosti muutama kananen ja ehkäpä myös kukko. (Mies ei ole innostunut kukosta, kun ajattelee sen kiekuvan tuolla yöt läpeensä...)

Olen tässä nyt lueskellut alan kirjallisuutta ja mietintämyssyn alla ovat nyt nuo navetan muutostyöt. Kesällä navetta toimisi ihan tuollaisenaan, mutta 30 asteen pakkasilla se ei kovinkaan lämmin ole.... Myös rotuihin olen nyt päässyt vähän tutustumaan netin kautta. Täytyy sanoa että kuitenkin yllätti kuinka paljon erilaisia rotuja ja ominaisuuksia kanoista löytyy :shock: Olin ajatellut maatiaisia, mutta nyt kun näin miten veikeän näköisiä nuo silkkikanat onkaan niin tekisi mieli ottaa pari sellaistakin sekaan. Mutta tosiaan täytynee tutustua aiheeseen vielä lisää... :smt003

Kanoista ei tosiaan kokemusta hirveästi ole... Maaseutuoppilaitoksessa olen aikoinaan opiskellut kanojen hoitoa, mutta aika tehokkaasti ne opit on unohtunut :oops: Ainoa asia mitä oikeastaan niiltä ajoilta muistan on kun opetimme kanoille temppuja naksuttimella :smt005 ...opettajamme (joka siis omisti kyseiset kanat) oli myös koirankouluttaja.

Luulen että tämän sivuston kautta pääsen pian oikeille jäljille siitä, ketkä tuonne meidän navettaan sitten asettuukaan asumaan... :smt049
AaHoo

Vanha-uusi Raaseporista

Viesti Kirjoittaja AaHoo »

Heippa, olen ollut tänne aikaisemminkin rekisteröitynyt samalla nimimerkillä mutta kadonnut ja nyt rekkauduin uudestaan. Kanalassa on muutaman alhon lisäksi 3 jättikochin- ja 1 brahmatipu ja yksi silkkikana. Joskus maailmassa meillä oli ankkoja, kalkkunoita ja viiriäisiä mutta nyt on aika ja energia rajoittanut siivekkäät noihin kanoihin. Kanojen lisäksi meillä on pieni lauma lampaita. Asutaan maatilalla (Karjaalla) Raaseporissa. Kotona on minun lisäkseni mies ja kaksi tytärtä, kolmas lapsi syntyy kesällä.
henkkuli

Henkkuli esittäytyy

Viesti Kirjoittaja henkkuli »

Oon siis tämmönen -92 vuosimallia oleva opiskelija pohjois-pohjanmaalta. Opiskelen ratsastuksenohjaajaksi toista vuotta ja asun asuntolassa väliaikaisesti opiskelujen ajan. Kotona meillä on pieni "eläinfarmi", josta löytyy kanoja, kukkoja, kaneja, lampaita, vuohia, kissoja, koira, sekä poni, joka on mukana opiskelupaikan tallilla.



http://kalakoskentila.blogspot.com/ löytyy lisää tietoa ja blogi päivityksiä, sivut toimivat kotisivuina sekä blogina.

Lisää esittelyä tulossa ;)
Adeliina

Tervehdys Etelä-Savosta!

Viesti Kirjoittaja Adeliina »

Ajattelin tulla esittelemään itseni vielä ennen ku lähden taas kanalaa rakentamaan :smt003
Elikkäs kääpiö-kochin on tuleva rotu,ja niitä olisi kai tulossa 5 kanan ja yhden kukon verran. Kaveri pienentää omaa laumaansa, joten puolet niistä muuttaa meille. Mä jo kyllä salaa haaveilen että suurennan meidän kanalaumaa sit pikimmiten... :-"

Syksyllä muutettiin v.66 rakennettuun ok-taloon, jossa on pihalla n.150m2 verstas, josta mies armollisesti lupasi kanoilleni muutaman neliön. Nyt olen kaverini kanssa sinne kanalaa väsännyt, meillä on yhteishuoltajuus tuleviin kanoihin :D ja jo rakentamisen alkuvaiheessa huomattiin että eihän meidän ole pakko sinne mitään ostaa, verstaassa oli edellisen omistajan jäljiltä paljon puutavaraa, kellarista löytyi kanaverkkoa, vintiltä vanhoja emali-astioita.. ja niinpä meidän kanalan perusajatus on kierrättäminen ja naisenergia! :smt004
Kaikki tarvikkeet mitä kanalaan tarvitaan, ovat käytettyjä, tai jo olemassa olevia, mitään uutta ei osteta jos ei ole ihan pakko. Ja miehiä ei pyydetä apuun, jos ei ole ihan pakko.

Meillä on myös kaksi koiraa,valkoinenpaimenkoira ja saksanpaimenkoira,viljakäärme ja akvaario. Ihmisapsia löytyy kaksi, 8v tyttö ja 3v poika, mainioita eläintenhoitajia jo molemmat.

Aurinkoista kevättä munanetin käyttäjille, ja kiitokset mainioista jutuistanne, olen oppinut täältä jo paljon! :)
Marenki

Kanasten viemää. :)

Viesti Kirjoittaja Marenki »

Tervehdys täältä Savon-maalta!
Täällä kevät toi tipukuumetta koko sukuun ja nyt suunnitellaan pienen kanalan perustamista akkaporukalla. ;)
Aajatuksena olisi perustaa tilavan puoleinen kanala ja katetut tarhatilat vanhan hirsirakennuksen yhteyteen ja
hankkia sinne kotkotin poikineen pyllertämään. Pieniä ymmärrysvaikeuksia kyllä herättää nämä kaikenmaailman
direktiivit ja maalimantuhon kanasäännöt, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa!
Erityisesti koneellinen haudotus kiinnostaisi kirjoittajaa ja pää arkkitehtia, mutta saas nähdä alkaako moista
tapahtumaan. ;) Kanarotuja on tutkinnan alla, mutta pääsääntöinen ajatus on sekaparvessa (kuhanvaankanoja).
Riikinkukko pariskunta on myös suurena haaveena, mutta ehkä ensin niitä kanoi.
Ja ankka tai pari..viiriäisiä..ehkä minisika? Onhan tuota tilaa... tai ehkei sentään. :smt002

Kevät toi tipusen~
Vastaa Viestiin