Käyttäjien esittelyjä vuodelta -10

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Murmeli

Terveisiä Kainuusta

Viesti Kirjoittaja Murmeli » 16 Heinä 2010, 10:38

Hei kaikki munanettilläiset.
Olen kuhmolainen maanviljejijä/ lampuri, jokon "viidenkympinvillitys" iski kanahulluutena. Kanoja meillä on ollut reilut 20 vuotta, mutta keväällä se iski. Tällä hetkellä on vaan hybridejä,joilta konehaudonnassa munia.Haaveena on saada myös maatiaisia ja viiriäisiä.
Porukkaan kuuluu myös lampaita vaihteleva määrä, 3 vuohta, 2 kania, 2 kissaa eläkelläis heppa, kesäpossu ja pari kalkkunaa.

TiiaT

Tiiaankin iski munanhimo

Viesti Kirjoittaja TiiaT » 21 Heinä 2010, 10:02

Heippa!

Olen Kouvolalainen nainen jonka haaveissa olisi näyttää omille ja naapurinkin lapsille (ehkä vähän myös itsellenikin, koko ikäni kaupungissa asuneena) mistä ruoka tulee ja tuottaa turvallista ja terveellistä ruokaa.
Suunnittelin kanoja, kukkoa ja possuja yhdeksi kesäksi nyt alkuun, jos homma toimii niin useammaksikin.
Ajatuksena myös maatiaiskanojen pito kiehtoo, mutta touhun sitovuus mietityttää.

Projekti on vasta aluillaan ja pitkässä piimässä: miehen pehmittely pihapiiristä löytyvän vanhan navetan käyttöönotosta on pitkäjänteisen hommaa, tavoitteena on saada ukon omasta päästä tulemaan loistava ajatus eläinten ottamisesta. (omat ehdotukseni pääsääntöisesti hylätään ennen kuin ne kerkeävät miehen aivoihin saakka...)

Olen jo kerinnyt opiskelemaan kaikennäköistä loistavista keskusteluista, mutta nyt voin miettiä omiakin kysymyksiä ketjuihin. :smt001

- Tiia

awokoch

Terveisiä Mäntsälästä

Viesti Kirjoittaja awokoch » 23 Heinä 2010, 22:15

Ny niitä on mullakin.
Olen aina haaveillut pihapiirin vapaista kanoista.
Sunnuntaina ostin kukkon ja pari kanaa, kääpiö koch.
Jess, ovat aika epeleitä. Tulivat 50 kilsaa moottoripyörän sivulaukussa mainiosti.
Olen rakennellut häkkiä, viikon verran, kun pikkasen hakusessa mitoitus ja muut tarpeet.
Ja ystävältäkin tuli siinä sivussa kopallinen pluspisteitä, eikä niitä miehellä ole koskaan liikaa jemmassa. :smt045
:smt054

Awokoch

Blacky

Susityttö esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Blacky » 27 Heinä 2010, 12:21

Olen 13-vuotias tyttö Espoon matinkylästä. Aion hankkia viiriäisiä ja olen myös kiinnostunut niiden kasvattamisesta. :smt024
Olen oikeastaan enemmänkin koira(tai siis susi)ihminen, mutta hurahdan varmasti pian höyhenpuvullisiin sulokkaihin.. Ainakin viiriäisiin olen jo ihastunut. :smt054 ..Ja täältä uskon saavani hyviä vinkkejä sekä ihmisiä jotka jakavat saman kiinnostuskohteen: Siivekkäät lemmikit. :smt001

Minulla on tapana piipahdella erilaisilla kiinnostavilla sivuilla, mutta harvoin jään pitemmäksi aikaa. Täältäkin saatan kadota, kulkuri kun olen. Mutta uskon viihtyväni täällä hyvän aikaa.

Kiitos, se oli siinä.

Lyydia
kukko
Viestit: 130
Liittynyt: 16 Heinä 2010, 18:42
Paikkakunta: Kuusamo

Terveiset Kuusamosta

Viesti Kirjoittaja Lyydia » 29 Heinä 2010, 08:47

Pitkäaikainen haave kanoista toteutui tänä kesänä.Vanhaan hevostalliin oli helppo tehdä tilat kanoille. :smt023 Kesälomareissulta mukaan sitten lähti serkun luota Vetelistä Ilmajokinen kukko ja kaksi kanaa.Niitä kolmea seuraillessa innostus vaan yltyi ja alkoi kova metsästys mistä lisää kanoja.Kovin kaukana kaikki tuntui olevan joten ajattelin että täytyy vaan odottaa että omia tipuja tulee..sitten yksi päivä huomasin myynti-ilmoituksen Kuhmossa.Laittelin sähköpostia ja pian pääsinkin hakemaan emoa ja 7 tipua Alhon kanoja.Nämä pienet vintiöt kyllä sitten veivät minun sydämen kokonaan.Mieskin innoissan teki ulkoaitauksen tallin kylkeen jotta kanat pääsee halutessaan sisään ja ulos.Nyt on sitten uudet tulokkaat jo tottuneet vanhempiin ja voivat yhtä aikaa ulkoilla. :smt038 Kukko vaan tahtoo herätellä kiekumisella jo kolmen aikoihin jos ikkuna tallista ulos on jäänyt auki niin kuuluu sisälle asti. :smt045

Kuusama

Kuusama

Viesti Kirjoittaja Kuusama » 30 Heinä 2010, 22:11

Kuusama esittäytyy...

Kyrössä asumme ja lypsykarjaa on noin 95 kappaletta, lisäksi 4 koiraa (3 cavalier kingcharlesinspanielia ja 1 chihuahua) sekä navettakissat päälle. Vanha talli sai juuri uuden tarkoituksen kun karsina sai verkot yläosaan, seinälle laitettiin 8 pesää ja niille orret. Siellä kiikkuvat unisina päivän autokyydistä "pelastetut" vaaleat munituskanat 5 kpl (uusiin vaihdetusta erästä jostain lattiakanalasta) sekä kirjava kukko. Isäntä ihmettelee kun emäntä roikkuu munanetissä :smt003

1.8.10:
Kuusama kirjoitti:Kiitän!
Minä sitten noudin sieltä Sälinkäältä ne horniolaiset, pikaisten laskujen mukaan 11 kanaa ja 3 kukkoa. Pitää vielä inventoida uudestaan, viime yönä silmät ristissä tein pikaisen laskutoimituksen kotiin saavuttuani. Munituskanojen seurassa tullut kukko pitänee hetkeksi vapauttaa luontoon jotta horniolaisetkin pääsevät syömään :smt003
Kuusama kirjoitti:Kyllä niitä oli 12 kanaa ja 3 kukkoa :smt003

piipo

hei!

Viesti Kirjoittaja piipo » 02 Elo 2010, 10:29

Johan minunki täytyy esittäytyä, lueskellut sivuja olen jo jonkin tovin... No jos rehellisiä ollaan niin useampikin tovi täällä herkästi vierähtää! :D

Olen reilu kolmikymppinen nainen pohjois-pohjanmaalta. Ostin kolme kulta brahma tipua jotka ovat nyt n.5 viikkoisia ja lisäksi onnistuin hautomaan 2 jätti kochi tipua omatekoisella hautomakoneella! Eli meillä on nyt kanien 2kpl. ja koiran lisäksi myös viisi tipua! Vielä tiput ovat sisällä ja isoommat päivisin ulkotarhassa kanien kanssa. Ensi viikolla alkaa kanalan rakennus pihalla olevaan vanhaan navetaan. Minä tipuja ottaessani lupasin miehelle (hän ei ole niin innostunut näistä kanoisa) rakentaa itse kanalan, mutta tässä oli oulussa sopivasti festarit ja mies keksi viime tipassa halua sinne! No ehto sinne pääsyyn oli että jos sitten rakennat kanala! ;D Mies kun on sopisvasti rakennus alalla!

Meillä on kaksi tyttöä jotka myös ovat huahtaeet tipuiin.. päivittäi viettäti suren osan ajastan tipujhoiele.

Ja minä myös olen hurahtanu hautomisen ja konoiin!Ennen luulin olevani koira-ihminen mutta taidankin olla kana-ihinen! :)

näppäimistöstä loppuu patterit joten jo riittää tää esittely... siinä myös syy jos kirjaimia puuttuu tekstistä! ;)

Tess

Hei Kaikille

Viesti Kirjoittaja Tess » 02 Elo 2010, 11:04

Hyvinkään rajamailta lueskelen listaa, viimeaikoina enemmän, kun ilmaantu nuo tipuset. Puolitoista vuotta on ollut tyrnäväläisiä maatiaiskanoja meillä: 3 kanaa ja kukko. Ei meillä pitänyt olla pikkutipuja mutta kun tuo kana vaan itsepintaisesti hautoi eikä poistunut pesästä niin tässä sitä ollaan. Neljä tipua kahden viikon ikäsiä, sulosia.

Kanat ovat ihania ja sopivat hyvin hevostallille kissojen ja koirien lisäksi. Tänä kesänä olen päästänyt nuo pihalle vapaaksi ja hyvin on mennyt. Kukko on hyvä pihavahti. Yksi kana on kenties lähdössä syksyllä koulutukseen mukaan, koirakouluttajat kun käyttävät kanaa opetuksessa, kanaa verrataan usein koiriin ja hevosii kun keskustellaan koiran kouluttamisesta. Fiksuja ovat.

Kiinnostus rotua kohtaan on kova, mutta mietin miten kannattaa toimia jos yksi poikue tulee kesässä, niin kannattaako liittyä säilytysohjelmaan, kun ei kerran teetä massoittain poikasia. Kertokee visaammat...

Han

Moi kaikille

Viesti Kirjoittaja Han » 03 Elo 2010, 19:14

Täällä kolmekymppinen naisihminen Paraisilta.
Kanoja halunnut pitkään ja nyt tänävuonna sitten on toteutunut tämäkin haave. Pihalla tepastelee Brahmoja, dekalb valkoisia ihan munia tekemässä ja nyt myös jättikoch. Brahmoja ja kocheja varmasti tulee enempi olemaan, mutta tässä kun olen munanettiä lueskellut niin on toi maatiasten säilyttäminenkin alkanut kutkuttaa, mutta en ihan tiedä vielä mikä maattari ois se meidän juttu.
Kanojen lisäksi täällä vilistää neljä saksanpaimenkoiraa, kaneja ja hevonenkin vielä porukkaan kuuluu. Varmasti enemmänkin ois eläimiä, mutta allergiat tuo omat rajoituksensa minun harrastamiseen.
Kanahulluus on tainnut kyllä iskeä ihan pysyvästi :smt007 jos en istu niiden kanssa pihalla niin etsin lisää kanatietoa netistä :smt040

Chilam

heippa vaan kaikki!

Viesti Kirjoittaja Chilam » 04 Elo 2010, 20:12

Rekisteröityny oon ollu jo jonkin aikaa, mutta jos nyt saisin aikaseksi jotakin tänne raapusteltua.
Pitemmän tauon jälkeen vaihteeksi keväällä hommasin ittelle kanoja, nyt kun pääsi takasin maalle kaupungista. Kummisedän luona oon toki käyny hoitamassa ja lellimässä niitä koko kaupungissa asumisen ajan.
Ittelle ois haaveissa saada jättikochia (on jo pariskunta), araucanaa (vain 1 puhdas kana itsellä, Rouva Poskiparta) ja siebenburgeria. Kalkkunoista pronssia ja mustaa. Pronsseja onkin jo 4, 3 tyttöä ja Rainer-kukko. Kummisedällä lajikirjoa enemmän, käppänöistä silkkehin, brahmoihin ja ankkoihin. Yks käppänä (kääpiökoch) pari on mullakin navetassa, kummisedän kanoja toki, mutta kun kävin ne hakemassa, ja enneko hän kerkes niitä viedä meiltä kotiinsa alko kanarouva hautoa..
Pihassa myös koira, kissoja, vuohia ja pari kimoa lämppäriravurin alkua, toki ratsuksikin koulutetaan, eräs ratsupuolen kaveri on ihaillu toisen liikkeitä (kyllä, vaikka on lv) ja haluaas kisata tällä pojalla koulua kun ikää tulee ensin hevolle, ja saapi koulutettua.
Ammatilta kivipainotteisesti hopeaseppä. Tilauskoruja ja kivikelloja siis saa täältä. :smt002
Alavuden ja peräseinäjoen rajalla asustelen, eepeellä.

hopeapaju

Terveisiä Porista!

Viesti Kirjoittaja hopeapaju » 07 Elo 2010, 16:07

Terveppä terve!

Meillä on ollut kanoja vuodesta 1995, maatiaisia vuodesta 2001. Tällä hetkellä kotkottajia on yhteensä kuusi, kaikki jämijärveläistä kantaa. Kanat ovat jo vanhoja, yhtä kuukauden ikäistä tipua lukuunottamatta. Meneillään on kiivas konehaudontaoperaatio, jotta kanakanta saataisiin säilymään. Kuulun maatiaskanojen säilytysohjelmaan, joten siinäkin mielessä olisi elintärkeää saada tänä kesänä vielä lisää tipuja.

Konehaudonnan kanssa on ollut muutamia ongelmia, joten toivottavasti saan täältä foorumilta hyviä neuvoja! :) Olisi mukava kuulla myös jos jollain muullakin on säilytyksessä jämijärveläistä/jussilan kantaa.

8.8.10:
hopeapaju kirjoitti:Joo se on todella harvinainen kanta. Säilytysohjelmassa olen ainoa joka säilyttää jämijärveläistä. Kanat on jo vanhoja, joten olisi ehdottoman tärkeää saada ne lisääntymään vielä tänä kesänä. Kanojen vanhuuden lisäksi sisäsiittoisuus aiheuttaa ongelmia tipujen selviytymisessä. Suurin osa tipuista kuolee muutama päivä ennen kuoriutumista tai sitten ne ovat epämuodostuneita. Esimerkiksi juuri edellispäivänä kuoriutui yksi ressukka jonka varpaat olivat vääntyneet eikä tipu päässyt jaloilleen. Puolitoista päivää pikkutipu sinnitteli kunnes se juodessaan väsähti ja hukkui vesiastiaan (joka oli todella matala).. :'( Tähän mennessä vain yksi tipu, joka on nyt viisiviikkoinen, on selvinnyt hengissä.

Jos joku tietää ketään kenellä olisi jämijärveläisiä maatiaisia niin saa vinkata! Ehkä saadaan vielä kanta pelastettua.


Tässä vielä kuva kanoista. Kuvassa on vanha kukko Pipu, jonka avatar-kuvassa näkyvä Arsi on jo syrjäyttänyt. Vesiastiaan kurkotteleva kana on Emu, joka kuoli mystisesti edellistalvena. Emu oli vain pudonnut kuolleena orrelta. Lisäilen parempia kuvia tuonne galleriaan jossain vaiheessa.

Kuva
10.8.10:
hopeapaju kirjoitti:Hautomakoneena toimii vanha liesi :D Lieden sisällä on koirankopinlämmitin ja lämmittimen vieressä vesiastia. Munat ovat uuninritilän päällä. Kone on toiminut todella hyvin, lämpötila pysyy vakaasti 37,5:ssä ja kosteus on noin 65 %. Ilmanvaihdon kanssa oli ongelmia aiemmin, mutta se on nyt korjattu. Silti tiput kuolevat ennen kuoriutumista. Päättelin että ongelman on pakko olla munissa. Tämän viikon sunnuntaina saan eräältä kanafarmarilta yhden jämijärveläisen kanan ja annan hänelle meidän kanojen munia haudotettavaksi alhon kanalla, joka omaa vahvan haudontavietin. Täytyy toivoa että tämä kana-/munavaihto tuottaa tulosta kun saadaan vähän eri geenejä mukaan.

helleena

Terveisiä Puntarikoskelta!

Viesti Kirjoittaja helleena » 07 Elo 2010, 21:52

Kanoihin hurahtanut munanettiläinen täälläkin. Liityin munanettiin 4.6. 2010 ja vasta nyt bonjasin esittäytyä. Ensimmäiset kanarouvani kävin hakemassa kiteeltä 2.5 eli vapunpäivänä. Matkaani tarttui viisi maatiaista Alhon kantaa ja kaksi mustaa kääpiö- kochin sekä kukkoherra, jonka Alviniksi ristimme. 22.6 syntyi Klaara rouvan hautomat seitsemän hurmaavaa tipua, joista naapurin ilveksen kokoinen kissa söi yhden ja yxi muutti tiputaivaaseen heikkouttaan (oli kuoriutunut vrk myöhemmin kuin muut). Eli jäljellä on viisi tirppaa. Neljä neitoa ja yx kukkopoika.
Alkuun rouvamme majailivat kasvihuoneessani, joka oli päällystetty pressuilla kunnes kanala valmistui ja rouvat pääsivät tupareita viettämään. Aivan mahtavaa porukkaa koko kanalauma on ja jokainen asukas selvästi oma persoonansa. Kyllä tässä vain on nyt niin käynyt, että kun antaa kanoille pikkusormen ne vie koko käden.
Siellä ne rouvat ja kukkoherra Alvin tallaavat päivät pitkin pihamaita ja huolehtivat ettei marjapensaiden juurella mitään ylimääräista kasva. Tirppoja en kissavaaran takia ihan vapaana uskalla pitää, jos en itse ole ulkona hommissa. Puntarikoski muuten sijaitsee joensuun lähettyvillä.
Nimimerkki Helleena (Alhon maatiaisia, 3 kissaa ja yx kani )

himmeli

Terveisiä Porvoosta!

Viesti Kirjoittaja himmeli » 07 Elo 2010, 22:23

Olen ollut onnellinen kanan omistaja parin vuoden ajan. Minulla on 7 ruskeaa hybridiä ja kukko. Perheessämme on
myös 2 koiraa ja kissa. Olen lueskellut ahkerasti tätä palstaa ja saannut paljon neuvoja täältä. Rakensin vanhasta
akvaariosta hautomakoneen ja siellä on nyt 9 munaa. Odotellaan kovasti jos haudonta vaikka näin ensi kertalaiselta
onnistuisi.

JonnaD

Vihdistä päivää! :o)

Viesti Kirjoittaja JonnaD » 08 Elo 2010, 19:52

Tervehdys fellow kanaharrastajat! :smt024

Meillä on ollut maatiaiskanoja tilallamme jo useamman vuoden ajan. Kanta on Alhon, eli punainen Itä-Suomalainen. Kanamäärä on hieman vaihdellut, aloitimme kolmella kanalla ja yhdellä kukolla ja ainakin toistaiseksi on lukumäärä pysynyt tämän yläpuolella. :smt001

Tämän kesän projektina on ollut uuden kanalan rakentaminen. Keväällä hankimme hautomakoneen ja tipusille sekä vanhalle kannalle täytyy saada hieman suuremmat tilat.

Lisätietoja tilastamme ja kanoistamme kotisivuiltamme: http://www.dunkel.fi/ranch/


Jonna

jussi63

Ankat on....

Viesti Kirjoittaja jussi63 » 10 Elo 2010, 23:16

Taitaa olla vähemmän miehinen tämä foorumi, vaan ei haittaa. Eräs nainen ( suhde on henk. kohtainen) viime kesänä kyllästyi kotiloihin ja sai jostain ( Munanetistä? ) päähänsä ankat. Kaikki itselleen rehelliset naisethan tietävät, kuinka näistä tuleekin "meidän juttuja". No, keväällä sitten haimme 5 kpl ja siitä se alkoi. Parin päivän ikäisiä ja kesyyntyivät helposti. Ja minä rakensin tarhan ja laitoin altaan. Juhannuspäivänä kettu vei kaksi, samana päivänä hain tilalle neljä. Jäljellä on kuusi, yhdeltä meni jalka alta, laitoin pakkaseen. Tulin juuri ulkoa, alkaa olla säkkipimeää. Perkasin siinä ulkovalossa päivän ahvenia ja syötin ankoille sisuskalut, hyvin kelpaavat. Makkara tosin on niiden herkkua. Tulevat puoliksi juosten ja lentäen tykö, kun vislaa. Pitää muistaa palkita makkaralla. Naapuriinkin välillä on eksyneet, mutta ei tarvitse kuin hakea jääkaapista tarjousmakkaraa ja viheltää. Juttuahan noista riittäisi vaikka kuinka. Varoituksen sana vielä: Makkaralla ne ainakin oppii nousemaan portaita, älkää opettako. Kuistlla tulee kummasti kakkahätä, menin idiootti opettamaan. Onhan niillä nimetkin. Pojat : Sika ja Oliver. Tytöt: Tiiti, Nane, Osku ja Osku junior. Kerrankos mies sekoaa, mutta miksi aina+

Vastaa Viestiin