Käyttäjien esittelyjä vuodelta -10

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Sanere

Sanere lehahtaa paikalle

Viesti Kirjoittaja Sanere »

Iltaa kaikille!

Tänne laskeutuu 22-vuotias pieni tyttö Pirkanmaalta. Opiskelen eläintenhoitajaksi ja valmistua pitäisi keväällä, seuraavana ohjelmassa lemmikkikaupan alan ammattitutkinto. Päivieni ilona ovat avomies, kaksi koiraa, kissa, käärmeet, papukaija ja akvaario sekä rakkaat hiireni, joita olen koittanut opetella kasvattamaan muutaman vuoden. Olen mietteliäs, puhelias olento ja uteliaisuuteni eläinkuntaa kohtaan on kyltymätön.

Pieni maatila on porukalla vuokrattu, paperit työn alla ja pää täynnä unelmia. Suunnitelmissa on ottaa ainakin pari vuohta ja pienimuotoisesti lihakaneja, mutta päädyimme aloittamaan ensimmäiseksi ankoista. Hämeen mustia kanoja potpottaa haaveissani useasti. Viiriäisiä minulla oli kesälemmikkeinä kahtenakin kesänä teini-iässä, ja niidenkin pariin haluaisin palata. :smt050

On siis korkea aika liittyä arvon siivekäsharrastajien kirjavaan joukkoon. Olen oppinut teiltä jo paljon, ja tulen varmasti vastaisuudessakin oppimaan.

:duckie:
mervi.i.

mervi & pesue

Viesti Kirjoittaja mervi.i. »

Heips :smt006
Palstalle löysin lampolan kautta, aivan ihania molemmat,haaveita,haaveita,haaveita,,, niitä on riittänyt jo kauan, mutta nyt vihdoinkin toteutumassa.
Asumme vielä hetken taajamassa Päijät-Hämeessä, muutto toukokuussa Enontekiölle (matkaa 998km),otamme vähän etäisyyttä ruuhka Suomesta ja pidämme sapattivuoden :smt023 . Laitettiin nykyinen talo vuokralle ,kun sattui löytymään mukava tila pienestä kylästä ,järven rannalta ! Vihdoin saamme kanoja,kukkoja,lampaita,,,ja sitä aikaa vaelteluun,kalastukseen,lukemiseen jne.
Ollaan nelikymppinen erähenkinen aviopari sekä 4v Iitu-tyttönen,joka haaveilee omasta porosta. Nyt meillä on pari laumanvartijaa,agilitaava göötti sekä hysky-belgi ja tietty hiiriä metsästävä kissa :smt045

4.4.11:
mervi.i. kirjoitti:DOdiin, nyt on reilut 10 kk eletty niin lappilaista, jotta :smt002 , kalasteltu, vaelleltu, nautittu elämästä,,, paluu arkeen ja etelään lähenee. Luulin jo ,että joudumme siivekkäistä luopumaan ja muutto taajamaan on väistämätön. Mutta huh huh :smt041 onni potkaisi ja saamme jatkaa maaseutu asumista melkein vanhoilla kotikonnuilla, muutamme Kymenlaaksoon ,Iittiin . Aattelinpa hankkia muutaman ilmajokisen lisää ja alkaa säilyttäjäksi :smt049 ,,,
chicken

Esittelyn tynkää :)

Viesti Kirjoittaja chicken »

Moikka kaikille,
täällä kirjoittelee Itä-Suomesta nuori rouvashenkilö :smt002 Kanoja ei meiltä löydy mutta haaveena on aina ollut josko joskus oman kanalan saisi!
Nyt elämäntilanne näyttää siltä että olisi aika jotakin toteuttaa, pienistä unelmista aloitetaan :smt003
Joten hankinnassa on tämän kevään/kesän aikana kanoja+kukko ja vuohia!
Katsotaan katsotaan siis :smt006

12.6.10:
chicken kirjoitti:2.5kk aloitusviestin jälkeen kanahaave toteutui tänään kun saimme ensimäiset kääpiö-koch kanamme :smt003 3 kanaa, 3 tipua ja kukko.
Olen ollut leveä virne naamalla koko päivän ja vähän väliä käynyt ihastelemassa sitä aivan ihanaa pientä "pot pot poot" ääntelyä :smt050 Aiemmin mietin että tuntuuko se eka muna niin ihmeelliseltä mutta nyt voin sanoa että tuntuu se, yksi kanoista (Pirkoksi ristimme) muni jo matkalla munan jonka siirsin pesään mutta se jättikin sen sinne ja lymyili orrella koko päivän niin nyt illalla uskalsin ottaa sen munan talteen, oletan että näin niitä kerätään jos kana ei haudo..
Kotkottaja

Kotkottaja kumartaa

Viesti Kirjoittaja Kotkottaja »

Täällä odotetaan kovasti tipuja :smt045 Uusien asukkaiden olisi aika kuoriutua noin viikon päästä! Kolme kania muuttivat jo viikko sitten navettaan. Haaveissa olisi vielä joskus lampaita. Onneksi navetta on pieni - ainakin jos isännältä kysytään. Eli eiköhän nämä asukkaat riitä navettaan, ainakin toistaiseksi. Huushollin jakavat lisäkseni siis myös mies ja kaksi pojan viikaria sekä koira. Eläimiä löytyy vielä muutama sata, tuhat... siis mehiläisiä. Täällä sivuistoilla olen nyt sitten illat jumittanut ja imenyt tietoa kanasista. Siitä kiitos teille :smt005 . Siis TOSIAAN kiitos kaikille. Olen saanut paljon tietoa, ideoita jne. Ja näin varmasti myös jatkossa.
rita

Esittäytymistä

Viesti Kirjoittaja rita »

Tervehdys kaikille täältä Tuusulasta!
Kanoihin on hurahtanut kolmekymppinen nainen, talouteen kuuluu myös mies (mies ei tosin vielä myönnä hurahtamistaan) ja 11v. lapsi sekä pari koiraa, cairnterrieri ja estrelanvuoristokoira, niin ja tietysti se tärkein, eli tällä hetkellä lähinnä romuvarastona toimiva vanha navetta/tallirakennus jonne kanala rakentuu tämän kevään aikana.
Maatiaisiin, alhon kantaan ollaan päädytty ja pitäisi alkaa rustaamaan seuraavaksi ostoilmoitusta :smt001 3-4 kanaa ja yksi kukko olisi näin alkuun suunnitteilla.

Kun olin lapsi, oli vanhemmillani maatila kanaloineen ja nyt kun itse pääsin muutama vuosi sitten muuttamaan maalle, olen siitä lähtien odotellut, että ehdin kaikelta muulta tekemiseltä, alkaa laittaa navettaa kuntoon kanoja varten.
Vanha navettaosa johon tulee sisätilat kanoille on n.9m2 jonne rakennetaan n.3-4m2 häkki josta on säiden salliessa kanoille vapaa käynti ulkotarhaan.

Hommia riittää, tarhasta pitää saada kunnolla ketun ja kanahaukan pitävät, kettuja on meillä riesaksi asti ja kanahaukka liitää silloin tälläin pellon yllä. Voisin tuonne remontointipuolelle laittaa tarinaa ja kuviakin vaikka navetasta kanalaksi-projektista.
Rosteri

Tervehdys

Viesti Kirjoittaja Rosteri »

Olen kohta nelikymppinen nainen. Asun Ranskassa ja pyytelen heti anteeksi etten saa aikaan pisteita a:n ja o:n paalle. :smt022
Taloudessani asuu 13 ja 15 vuotiaat lapset, karvaturri mies ja hemmotellut linnut Rosteri, Inkivaari ja kolme Tirppaa.

Olen intohimoinen ruoanlaittaja ja kaatelen mielellani puita, pilkon polttopuita, ja hoidan puutarhaamme. Meidan
pihalla kasvaa 36 hedelmapuuta, 21 marjapensasta, 7 viinikoynnosta, ja kaikenlaisia yrtteja.

Suomessa olin suurtalousesimes, taalla koti vaapeli ja kokeellinen kokki. (Jos kaipaatte "hitaita" resepteja
niin taalta niita loytyy.)

Suomessa lomailen kerran vuodessa ja aina etelaisessa Karjalassa. Piipahdan myos vuosittain Hameessa.

Olin tosi onnellinen loytaessani taman keskustelu paikan; positiivista ja mukavan oloista vakea pullollaan!
hurtta

Heihei

Viesti Kirjoittaja hurtta »

Täällä myös tuleva kanaharrastaja Jyvässeudulta :smt006
Ikää on reilusti päälle kolmekymmentä, lapsia löytyy, mieskin sekä hirveä kokoelma kaikenkarvaisia elämiä - ne kanat vaan vielä puuttuu :smt017
Oma pikku"tila" on ja siellä 4 ponia ja hevonen, kaksi koiraa, kaksi kissaa, kolme akvaariota...

Kanala tulee tallin yhteyteen (jahka ukko sen tekee) ja ulos sitten isommat tilat. Kaverilta saan alhon kantaa kanoja pari-kolme, mutta se kukko on hakusessa vielä :smt047
katiska

katiska

Viesti Kirjoittaja katiska »

Tervehdys!
Tältä mukavan aktiiviselta foorumilta olen jo löytänyt huimasti jeesiä kevään kanaprojektiin; kunnostamme vanhaa navettaa asuinsijaksi kanoille, ja toivottavasti jatkossa lampaille, suomenhevoselle ja kyytöille. Kanoiksi meille valikoitui tyrnäväläinen kanta, jota on hyvä tarkoitus käydä säilyttämään! Ennestään meillä majailee koiruus ja kissa, niin ja minä, mieheni ja tyttäremme. :smt001
Ihanaista kevättä ja kesää kaikille!
Katiska
miuku

Uusi tulokas ilmoittautuu!

Viesti Kirjoittaja miuku »

Hei vaan kaikille! Olen perheen-äiti etelä-pohjanmaalta ja lapsukaisia löytyy taloudestamme kolme ( 7v, 10v ja 14v) ja uusin tulokas vatsassa kasvamassa :smt007
Eläimiä on tuollainen sortinsakki ja hurahdin tuttavani kautta aivan täysin kanakuumeeseen ja sainkin viikko sitten meille kukon ja kaksi valkoista hybridiä, häkkikanalasta viime syksynä pelastettuja. Omia tipuja olisi haaveena ja niitä sainkin kukon noutopaikasta matkaan ja ne olisi tarkoitus laittaa tuttavani hautomakoneeseen piakkoin :smt003
Meidän koko perhe on tällaista eläinhullua sakkia ja erilaisia karvakorvia aina meille tuppaa kertymään, yleisesti sellaisia pelastettuja otuksia tai sitten muuten vain ongelmatapauksia :-)
Onneksi tämäm hetkisessä talossa on niin pienet tilat, että se hiukan rajoittaa tämän eläinlauman kasvamista :smt002
Ihanaa kevään odotusta vain kaikille ja onpa kyllä hieno juttu kun tällaiset sivut on tehty, moniin kysymyskiin jo löytänyt vastauksia kun ihan vihreä noitten kanasten kanssa edelleenkin olen :smt001
Muisto97

Re: Heiluttelut vakka-suomesta

Viesti Kirjoittaja Muisto97 »

Täällä kanssa uusi vakka-suomalainen, tarkemmin sanottuna Lokalahdelta oleva toivottavasti kanojen pariin palaava :smt045

Joskus aikanaan kanoja oli, ensin tuli noita "kuolleita" kanoja häkkikanalasta, sitten oli leghorneja poikue, mutta kanojen pito loppui rottien vierailuun.

Nyt kun kissat ja koirat on rotat poistaneet, on haaveena saada (viimein) maatiaiskanoja :smt055
hessu

hessu esittäytyy

Viesti Kirjoittaja hessu »

olen hessu.nimimerkistäni huolimatta olen 41-v kolmen lapsen äiti ,siis naisihminen :smt040
sain tämän lempinimen lapsiltani ,joita on kolme kappaletta.

hessu muuti perheineen maaseudulle mäntsälään marraskuussa -08.
sai navetan ja ulkohuussin ,joka on edelleen kovassa käytössä.

elämänlaatu parani navetan myötä kertaheitolla.
viime kesänä navettaan muutti 9 kanaa ja komea teppo-kukko.ja voi mitä riemua nuo potpottajat tuovat :smt007

lisää elukkaa piti saada ja urani ranskanluppa puppeloiden omistajana on alkanut.ensimmäinen poikue on syntynyt.
keltaisesta talosta löytyy 2koiraa,kissa ja marsu.
ja onneksi navetassa on vielä tilaa muutamalle lampaalle ,joista hessu haaveilee :smt001

munanettiä on luettu ja arvokasta tietoa saatu.kiitokset siitä ja palstan mukavasta ilmapiiristä :smt048

hessu tykkää Piippolan Vaarista ,koska sillä miehellä on paljon eläimiä :smt003
hilveli

Hilveli esittäytyy

Viesti Kirjoittaja hilveli »

Heipähei!
Esittäydynpä minäkin, tovin olenkin jo täältä tietoja etsiskellyt.
Olen parhaassa iässä oleva äiti-ihminen :smt003 , eläinrakas höperö joka haaveilee muutaman tyrnäväläisen kanan ja kukon hankinnasta.
Mukavasti täältä löytyy tietoa, meillä ei ihan vielä kanojen hankinta ole ajankohtainen, mutta eksyin tänne keväisen kanakuumeen innoittamana, ja täällä tää kuume ei ainakaan parane.. :smt043 Missähän lienee lähimmät tyrnäväläiset kanaset? .. ja minkälaisissa hinnoissa mahtanevat liikkua nämä kantakanat..? Mielenkiinnolla luen noista tyrnäväläisistä, olishan se lystikästä saada niitä tänne kotikonnuilleen :smt038
hessu

Re: hessu esittäytyy

Viesti Kirjoittaja hessu »

kiitän toivotuksista ja kotiudun palstalle!

unohdin esittelyssäni mainita,että mukana muutti myös mies ,jonka lapset ovat ristinneet Mokamieheksi :smt003
nimestään huolimatta kivasti on mulle kanalaa rakentanut ja karsinoita pystyttänyt :smt002

kanoista sen verran ,että muistelisin olevan Savitaipaleen kantaa.
ja täytyy kyllä sanoa ,että mukavan kestäviä ovat nämä maatiaiset ,kun muistelee viime talven pakkasia.mulla navetta paukahti pakkasen puolelle kerran jos toisenkin.siinä sitten juostiin köökin ja kanalan väliä ja vaihdeltiin vesiä lämpimiin ja ruoka tarjottiin lämpimänä.

haaveissa on toinenkin parvi :smt007

tutut ovat myös ihastuneita maukkaisiin muniin ja kiva niitä on ihmisille tarjota :smt002
Vuokko

Vuokko

Viesti Kirjoittaja Vuokko »

Hei kaikki!

Olen jäänyt totaalisesti koukkuun tähän sivustoon ja päätin itsekin rekisteröityä. Itselläni ei ole tällä hetkellä kanoja, koska asun kaupungissa opiskelemassa. Kotitilalta löytyy lehmiä ja kissoja. Meillä kyllä on ollut kanoja esim. leghorneja, joitakin ruskeita (en ole varma rodusta...) ja kolme komeaa kukkoa! Itse muistan parhaiten hoidokkini Söpön ja Nöpön. :smt049
Tulevaisuudessa haluaisin kovasti hankkia maatiaiskanoja, mutta en ole vielä päätynyt mihinkään tiettyyn kantaan. Olen täältä kyllä lukenut kokemuksia eri maatiaisista. (Vinkkejä saa antaa... :smt002 ) Kanojen hankinta ei ole vielä ajankohtaista, vaikka Hilvelin tavoin kova kanakuume onkin. :smt007

Hyvää kevättä kaikille!
T. Vuokko
Ana

Ana, uusi käyttäjä :)

Viesti Kirjoittaja Ana »

Heippa! Olen eläinrakas Maaninkalainen -95 syntynyt tyttö, joka omistaa isa brown hybridejä, sekä munanetin kautta tulleita sillkikanoja, Faverolleja, Brahma ja kääpiö-kocheja.. Kesät kanat viettää ulkona vapaana/tarhassa tallustellen omakotitalon isolla pihalla ja talven ovat talvihoidossa.
Omistan myös neljä koiraa ja kaksi akvaariota. Jos täällä olisi muita nuoria kanaharrastajia, niin olisi todella mukava tutustua :smt001
Täältä munanetistä olen saanut jo todella paljon tietoa! :smt001
Viimeksi muokannut Ana, 16 Kesä 2010, 22:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin