Käyttäjäesittelyjä vuodelta 2015

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Tikkataulu

Moikkelis koikkelis :)

Viesti Kirjoittaja Tikkataulu »

Olemme maalle muuttanut maaliskuussa kaupungin vilskeestä. Asumme Alavudella Tuurissa.
Melko pian oli selvää, että laitamme maatilan eläimiä, ja ensimmäisenä olemme laittamassa kanoja. Saimme eilen kanalan kehikoti tehtyä. Mitat ovat 4,2*4,2*2,6 metriä, joten eiköhän tuonne jokunen kananen mahdu. Kesän aikana laitamme talvipaikan kuntoon, eli tarkoitus on ympärivuotisia kotkotuksia hankkia.
Rotu on meille vielä hieman mysteeri, saa nyt nähdä mihin tulemme päätymään. Ystävällinen sen tulisi kuitenkin olla, kun lapsia on välillä viisikin kerralla, ja varmasti haluavat kanojen hoitoon osallistua.

Olemme molemmat alottelijoita kanojen kanssa, joten kaikki vinkit ovat erittäin tervetulleita. Pohjaksi kanalaan olemme ajatelleet soraa n. 2/3 osaa ja loput hiekkaa. Jokunen munintakoppi pitää vielä tehdä sekä muunlaista viritystä myös. Kuva

Saapa nähdä näkyykö kuvassa nyt se minkä pitää, eli kanalan kehikko tähän mennessä :smt003
Tepsu

Uusi kotikanalan pitäjä Lohjallta

Viesti Kirjoittaja Tepsu »

Hei,
Nyt olemme tännekkin liitynnet ja olisimme kiinostuneita ostamaan/ottamaan maatiaiskanoja sekä yksi reipas kukko olisi hieno saada.
kanatipu

Päivikin kanaset

Viesti Kirjoittaja kanatipu »

Hei kaikille :smt006 Sain kanasia 8.nokan verran ja yhden kukon.Nyt ymmärrän miksi äiti tykkäsi kanoistaan.Hänellä oli pieni kanala 70-luvulla.Kanat,lampaat,vuohet,kalkkunat,lehmät,hevoset,koira ja kissa oli hänen oma "projektinsa".Jostain kumman syystä en ole aiemmin tuntenut vetoa hankkia omia lemmikkejä tai tuotantoeläimiä.
Kanat näyttää hyvin älykkäiltä ja nokkelilta.Kesä kuluu hienosti niiden touhuja seuratessa.Niin ja haluan lapioida kanoille ja kukolle matoja.Se on meidän yhteinen juttu.Kesäkukkia en laita.Iso rautapata ja ruukut jääköön kanojen kylpypaikaksi.Multakylpy rentouttaa ja saa alhon kanat hurmostilaan.

:smt055
tosimummo

Kanafarmari kesämallia 2015

Viesti Kirjoittaja tosimummo »

Häkkisuunnitelmat on vielä kesken, mutta tavoitteena on pitää pitkästä aikaa kesäkanoja. Minulla oli joskus pikkulikkana kaksi kanaa ja kukko, sieltä jäi pieni kipinä kytemään ja viimeksi minulla on ollut kanoja vuonna 2003 kesän ajan. Nyt ensimmäistä kertaa perheellisenä palaan vanhan ihanan harrastuksen pariin - puolison pyöritellessä epäuskoisena päätään... :smt048

31.5.15:
tosimummo kirjoitti:No niin, pihalla häkissään tepastelee neljä hy-line-eläkeläiskanaa ja joku osittain hy-line, osittain muunrotuinen kukko. En muista mitä muuta siinä oli. Pienen katselun jälkeen kananrääpäleet löysivät koppiin yöksi, kukko jäi kopin katolle kykkimään. Saapa nähdä, mitä seikkailuja huominen tuo tullessan, kun päästään kanoihin oikein tutustumaan! :smt117
9.6.15:
tosimummo kirjoitti:Kanojen elämään ja tekoihin pääsee tututumaan blogissani http://tosimummo.blogspot.fi
kati123

Kanaunelmia...

Viesti Kirjoittaja kati123 »

Hei!
Pitkäaikainen toiveeni toteutuu nyt pian, kun saamme ensimmäiset maatiaiskanat. Asumme Kuopion kupeessa, maaseudulla. Kolme kanaa nyt olisi tulossa ja ehkä kukko sitten myöhemmin...olen saanut jo nyt paljon hyviä vinkkejä täältä sivustolta, kiitos niistä! Laitan kuviakin sitten jossain vaiheessa. :smt001 t: Kati
Mia82

Satunnainen harrastelija

Viesti Kirjoittaja Mia82 »

Hepskukkuu!
Täällä tällainen kotiäiti Etelä-Pohjanmaalta.
Haaveissa olisi joskus päästä asumaan paikkaan, mihin voisi ottaa kanoja (vaikka taitaa kanojen pito olla sallittua, mutta kukkoon pitäisi kysyä rajanaapureiden lupa), mutta toistaiseksi en ole vielä
pystynyt/saanut ottaa. Sen sijaan meillä on ollut viiriäisiä ja tulee olemaan taas, kun saan munasatsin hautomakoneeseen. Etsin täältä vinkkejä, tietoa yms. kaikenlaisista kanasista ja kukkosista. Saapi tulla
kertomaan omia kokemuksia yv:llä ja muutenkin saa tulla juttelemaan. :) Kiitos, että pääsin laumaan mukaan!
Kumpula

Kumpula esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Kumpula »

Moi kaikki!

Asun Lappeenrannassa.Kanoja minulla on ihan vain omaksi iloksi ja meillä on ollut nyt vuoden iittiläisiä; viisi kanaa ja kukko. Ovat oikein oivia kanoja. Päivällä ovat tarhattuna metsäisessä aitauksessa ja töiden jälkeen kanaset pääsevät tepastelemaan vapaana pihamaalle. Mikä sitä nyt mukavampaa onkaan kuin katsella kanasten tepastelua. Siinä mieli lepää.
annis

Annis esittäytyy!

Viesti Kirjoittaja annis »

Moikka kaikille! Savossa ollaan ja meillä on siis 9 kanaa+ tämän kevään kukko. Kaikki munii hyvin ja vielä ei ole tullut ongelmia missään kohti. Nyt mulla ei ole kuvia koneella näistä tyttösistä mutta noin kk ajan ovat meillä olleet. Sukulaiselta saatiin nämä kaikki. Joskus kun minä olin pieni (-00 ehkä koska hämäriä muistikuvia on, ehkä pari vuotta aikaisemminkin) meillä oli kans kesäkanoja mummolta lainassa, mutta nykyisillä on hirsirakennus joka on talviasuttava. Meille tulee siis munia ympäri vuoden :smt001 Hitsi kun ei saada tälle kesälle tipuja kun tuo kukko on tosiaan tämän kevään tuotos. (Eikös kukon sukukypsyys ollutkin 7kk?) Mut kuvia tulee joskus tonne kuvagalleriaan jaja. Eipä mulla muuta.

Nähdellään!
Nuuskakairan Kotkot

Uusia (kana-) asukkaita Tornionlaaksossa

Viesti Kirjoittaja Nuuskakairan Kotkot »

Hieman viiveellä, mutta kuitenkin, esittäydymme mekin uudet kanaharrastajat, Pellossa, Tornionlaaksossa. Työtilanne salli lopultakin maallemuuton, tuttuihin maisemiin. Ja heti pian keväällä 2015 meille muutti pieni, mutta persoonallinen ryhmä Faverolles-leidejä seuranaan myös rotusekoituksiltaan ja olemuksiltaan kirjavaa nuorisoa. Kanat ovat meille yhtä paljon seuraeläimiä kuin kotitarvemunantuottajia. Koska olemme aina olleet erityisen kiinnostuneita eläinten käyttäytymisestä, juuri kanojen puuhastelu ja ryhmän toiminta suhteineen on meille jatkuva ihmettelyn ja ihastuksen aihe. Kanaset ovat myös suhtautuneet meihin todella rennosti ja luottavaisesti alusta pitäen. Jokaisen lintusen erityinen luonne ja temperamentti avautuu pikkuhiljaa. Kaikki Amazonista löytyneet kanakirjat on ostettu ja plaarattu, mutta opittavaa on tavattoman paljon jäljellä. Onneksi on tämä foorumi!
rinteelänkanala

Kanojen kanssa puuhastelua

Viesti Kirjoittaja rinteelänkanala »

Hei,
olen reilu viikko sitten saanut neljä kanaa, komean kukon ja kaksi kalkkunaa. Olen tällä alalla aloittelija ja kaikki vinkit ovat tervetulleita. "Siipikarjatilani" on rakennettu vanhan tallin päähän, kupeeseen on aidattu ulkoilutila ja tarkoitus olisi ulkoiluttaa asukkaita vapaana lähipellolla, kunhat kelit lämpenevät.
Kärsimättömänä odottelen ensimmäisiä munia, ei vaan yhtenäkään aamuna ole ollut. Kanat ovat 21vk ikäisiä ja tuoja sanoi niiden jo munivan. Onkohan ruokavaliossa vikaa, stressaako jokin vai mikä kumma niitä riivaa?
Kanojen, kukon ja kalkkunoiden touhuja seuraisi vaikka kuinka pitkään, todella terapeuttista, jos niin voi sanoa, unohtuu kyllä kaikki muu. En ikinä olisi uskonut, että pienestä asiasta voi olla näin iloinen ja ihan niinkuin ne ymmärtäisivät puhetta, voiko olla?
Lapsenlapset ovat tulossa Juhannuksena, nyt tällä mummolla on sellaiset magneetit, joilla varmasti saa lapset usein käymään :smt038
terveiset Rinteelän kanalasta
.pirkko

.pirkko ja kanasensa

Viesti Kirjoittaja .pirkko »

Täällä uusi harrastelija Jyväskylästä. Olen kana-asioissa täysin aloittelija. Meillä on nyt muutaman viikon ollut hy line brown-rotuinen Maija ja viikko sitten tuli sille kaveriksi orpington-faverolle -risteytys Vappu. Hilma-kanamme osoittautui kukoksi, joten siitä jouduin luopumaan, kun asutaan omakotialueella.

5 kk ikäinen Maija on ihan uskomattoman vilkas, kesy ja seurallinen ja ahkera munimaan. En ollut kuvitellutkaan, että kanat voisivat olla näin kivoja. Vappu on vielä vähän arka. Odotan kovasti, että pääsen sitä silittelemään ja sylittelemään, se kun on tosi pehmoinen ja hauskannäköinen parrakas musta palleroinen. Se ei (vielä) muni, mutta ehkä se on hitaammin kehittyvistä roduista. Vappu on kuoriutunut joulukuussa, joten se on nyt noin puolivuotias.

Nämä on otettu kesäkanoiksi ja tarkoitus oli syödä ne syksyllä, mutta olen jo kysellyt niille paikkaa talveksi jostakin kivasta kanalasta läheltä...

Meillä on näiden lisäksi kaksi vinttikoiraa, greyhound Suvi ja galgo Luna.
Elsa-Liisa

Elsa-Liisa esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Elsa-Liisa »

Meillä on ollut kesäkanoja jo useamman vuoden. Nyt Pelloon muuton myötä meillä on tilat myös talvikanalalle. Vanha parvi on sekarotuisia maatiaisia (kanat Jenna, Iso Pyy ja Se Kolmas Pyy, sekä kukko Anselmi). Uusi, tänä keväänä hankittu parvi on tyrnäväläisiä (kanat Liisa, Piippola ja Nokikana, sekä kukko Timo). Ensimmäiset tyrnäväläisten munat (9 kpl) ovat hautomakoneessa. Aion alkaa tyrnäväläisten säilyttäjäksi ja poikastuottajaksi. :smt007 Vanha parvi asuu vanhan puolen takana ulkohäkissä ja ulkoilevat vapaasti. Tyrnikset asuvat navettarakennuksen vanhassa hyysikässä ja käyvät toistaiseksi ulkoilemassa vain tarhassaan.

Tykkään kovasti kanoista ja niiden toimia on ihana seurata. Epäonneakin meillä on kanojen suhteen ollut. Nimimerkki Elsa-Liisa tulee minun lempikanan nimestä. Harmillisesti Elsa-Liisa piti lopettaa keväällä kun alkoi kertymään nestettä vatsaonteloon. Avasin kanan enkä nähnyt mitää outoa, ei munaa jumissa jne. joten olisiko ollut joku tulehdus. Elsku oli meän vanhin kana eli 5-vuotias. Lisäksi parvesta ovat poistuneet kukot Pete I, Pete II, Pete III, sekä kanat Vanilja, Toffee ja valkoinen kana. Petet I ja II olivat vihaisia ja saivat talvihoitolassa lopetustuomiot, Pete III ja Pete III:n lempparikana Toffee sairastuivat lintutuberkuloosiin (nämä olivat sisaruksia, joten kenties heillä oli sille jokin heikkous, toki olivat aina kimpassakin). Vaniljan söi hirvikoira. Valkoinen kana löytyi kylmänä yhtenä aamuna ensimmäisenä kanojen pitokesänä, enkä tiennyt mikä sillä oli. En silti heitä kirvestä kaivoon vaan hoidan ja huolehdin entistäkin paremmin.

Lisäksi meillä asustaa kaksi tuotantokaninaarasta ja metsästyslinjainen cockeriuros.
Lilja

Lilja esittäytyy!

Viesti Kirjoittaja Lilja »

Heippa! :smt001
Täällä on 15.v tyttö , joka on hurahtanut pieniin viiruihin. :smt007 Tietty kanatkin kiinnostavat, mutta en niitä viitsisi hankkia kun rivitalossa asun. :smt005 Tulevaisuudessa sitten ehkä. :smt003
Olen siis ihan aloittelija, vaikka foorumia olen lukenutkin ennen registeröitymistäni. Joten kaikki tieto viiriäisistä on tervetulutta. :smt006
tarjahu

Tarjahu esittäytyy

Viesti Kirjoittaja tarjahu »

Hei,

Minulla on kaksi kanaa ja kukko. Ne ovat maatiaisia. Kesällä ne on mökillä omassa hoidossa ja syksystä alkaen läheisen maatalon omien maatiaisten kanssa. Tarkempaa rotua en tiedä. Ne ovat nyt vähän yli vuoden vanhoja. Ja aivan ihania. Munanettia on kiva lukea:).
EHHIES

EHHIES esittelee itsensä!

Viesti Kirjoittaja EHHIES »

Heipsan!
Hyvän tavan vuoksi ajattelin esitellä itseni ennenkun päästän luovuuteni valloilleen foorumin puolella. Olen pikkusta vaille 26v kahden alle kouluikäisen pikkupojan äiti ja kolmenkympinkriisiä potevan miehenturjakkeen vaimo. Asun toistaiseksi kerrostalossa Kaarinassa, Varsinais-Suomessa, mutta toivottavasti en loputtoman pitkään. Luovaa (eläin)hulluuttani toteutan vanhempieni luona jossa on hyvät tilat eläintenpitoon. Siellä majailee sulassa sovussa vanhempieni ja minun omistamani elukat käärmeestä hevosiin.

Munanettiin minut ajoi tiedonjano ja armoton tipukuume ja juuri parhaillaan odotankin ensimmäisten Tyrnäväläisten maatiaiskanojeni kuoriutumista. Aika näyttää tuleeko minusta kasvattaja/säilyttäjä, mutta toistaiseksi kanaharrastus on vain silkkaa uteliaisuutta ja itsensä toteuttamista. Tulevien tyrnisten lisäksi tiluksilla tepsuttaa monenkirjava lauma viiriäisiä joiden siitosmunia voi kysellä minulta.

Tällainen henkilö on nimimerkin EHHIES takana. Törmäillään foorumilla!

//EHHIES
Vastaa Viestiin