Haudontakoneista pikkuisen

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Torppari

Haudontakoneista pikkuisen

Viesti Kirjoittaja Torppari »

Ole lueskellut näitä erilaisia haudontaprojekteja. Olen myös pitkään empinyt kirjoittaa varsinkin styrox- mutta myös muiden laitteiden lämpö ja kosteus ongelmista.
Vanhoista jääkaapeista itsetehdyissä koneissa ei ole samoja ongelmia. Ne ovat, vaikka vanhoja ovatkin, hyvin energiataloudellisia. Niiden kuori on tiivis sekä sisältä että ulkoa ja kerroksien välissä on riittävä polyuretaanieristyskerros.

Omia koneita koekäyttäessä mitään ongelmaa lämmönsäätelyn suhteen ei ole ollut, mittari heiluu vain yhden kymmenesosan heittoa. Myöskään kosteus ei heitä. Olen laittanut vanhan käytöstä poistuneen paistouunin vuoan jääkaappi-hautomon pohjalle ja sen puolilleen vettä. Tällöin kosteus on ollut tasaisesti 74%. Kosteutta olen pienentänyt laittamalla ohuen (n. 1cm) tiivistä styroksia olevan styroksin palasen veden pintaan kellumaan. Tällöin kosteutta haihduttava pinta pienenee ja kosteudet pysyvät kuin tapitettuna 55%.

Styroksi-hautomon ongelma on riittämätön lämmöneristys. Vaikka huoneilma onkin lämmintä se on kuitenkin lähes 20 astetta kylmempää kuin koneen sisällä oleva kostea ilma. Kostea ilma tiivistyy kylmempään ulkopintaan ja lämpöä karkaa ulos sekä säteilynä että kosteuden vapautuessa ulkopuolelle. Sen seurauksena sekä lämpötila putoaa että myös kosteus. Oravanpyörä on valmis eikä sen enempää lämpötilan kuin kosteudenkaan säätelymekanismi pysty sitä oikaisemaan. Termostaatin voi säätää hakemaan 45 astetta mutta se ei johda kuin yhä suurempiin lämpö ja kosteus häviöihin ja vaarana on että veden loppuessa lämpötila pystyykin yllättäen tavoittamaan tuon 45 astetta ja silloin peli on käytännössä menetetty.

Styroksi ja muiden hautomoiden omistajien kannattaa kokeilla laittaa vaikkapa vanhoja vilttejä ja myös tiiviimpiä kerroksia aivan kuin ulos puettaessa kerroksittain, kietoa kone niillä niin eiköhän ongelmat katoa.
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

Ymmärrän pointin.. Miksiköhän tuollaisia styrox-vehkeitä sitten kalliilla myydään, jos ei ole toivoakaan toimivuudesta? Eikös joillakin kuitenkin ole tosi hyviäkin kokemuksia styrox-hautomostakin?

Vilteillä yms. peittelyssä tuntuu taas, että ilmanvaihto estyy. Entä jos laitteen sijoittaisi vankkaan pahvilaatikkoon, johon on tehty vastaavat ilmanottoaukot kuin koneessakin? Onko muita hyviä ideoita? :smt017
hansu25

Viesti Kirjoittaja hansu25 »

Kysytääs tyhmä kysymys. Mistä noita koneita saa ostettua, suomesta. Ei tarttis mitään hirveen suurta.
Torppari

re

Viesti Kirjoittaja Torppari »

Jääkaappikoneita on tehty paljon Suomessa, mutta tosiaankin ne tuppaavat olemaan jääkaapin kokoisia. Ehkä joku näppäräkätinen voisi ruveta tekemään noista epäkuntoon joutuneista, pienistä, esim kuorma-autoissa kuskin eväille tarkoitetuista kaapeista hautomakoneita. Noita isompia on kaikenlaiset kotitalouskoneiden vastaanottoasemat pullollaan, hyvällä onnella voi löytää noita puolenmetrin korkuisia ja n. 30cm leveitä pieniä jääkaappejakin.

Styrox-koneen ilmanvaihtoa ja -kiertoa ei tietenkään kannata peittää. Viltti-idean voi yrittää korvata laittamalla pahvilaatikon koneen päälle, niinkuin Mimmi ehdottikin. Sekin tasoittaa lämpötilaeroja jolloin kosteuden ja lämmönvuodon aiheuttamaa nk. kylmäsiltaa ei muodostu mihinkään nurkkiin tai pinnoille.
monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Ja hyvä eriste on makuualustan palanen liimattuna koneen ympäri ja siihen aukot ilmareikien kohdalle.On ihan siistikin!
Torppari

Viesti Kirjoittaja Torppari »

Hyvä idea monnilainen. Liima muodostaa höyryn poistumista ehkäisevän kalvon kerroksien väliin joten eristyksen teho moinkertaistuu. Kannattaa kuitenkin olla varovainen liiman suhteen, sillä monet liimat ovat styreenipohjaisia ja silloin käy styroxille huonosti. Tästä minulla on omakohtainen kokemus. Styroksi muuttui velliksi ja häipyi olemattomiin. ehkä esim Kiilto liima vesipohjaisena voisi olla hyvä liima, en tiedä. Tiedätkö monnilainen tai joku muu hyvän ja tarkoitukseen sopivan liiman?
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

Torppari kirjoitti:Tästä minulla on omakohtainen kokemus. Styroksi muuttui velliksi ja häipyi olemattomiin.
:smt005 Anteeksi, ei sais varmaan nauraa, mutta repesin ihan tyystin! Siinä menis kallis hautomakone savuna (höyrynä?) ilmaan! :smt005
Vastaa Viestiin