Kochin-fanin kotkottajat

käyttäjien kuvia

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

kochin-fani

Kochin-fanin kotkottajat

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Päätin sitten pistää pystyyn oman galleriani, aloitan esittelemällä pikaisesti kaikki siivekkääni :) Kaikki kuvat on otettu viime vuoden puolella, joten varsinkin kochit ovat muuttuneet jonkin verran näistä kuvista kun ovat kasvuiässä vielä.

Kuva
Tässä on Volmari, 2011 syntynyt komea maatiaiskukko :smt049

Kuva
Maatiaiskana Roosa, sekin syntynyt 2011 ja on Volmarin sisko.

Kuva
Maatiaiskana Asta. Saattaa olla Volmarin ja Roosan emo, mutta asiasta ei ole varmuutta koska rouva on tuotu meille muualta. Tullessaan meille Asta oli hautonut jo kaksi viikkoa.

Sitten risteytykset.
Kuva
Aino

Kuva
Rohmu

Kuva
Mymmeli

Kuva
Pikku-Myy, kutsutaan yleensä vain Myyksi.

Ja sitten jätit, joita tällä hetkellä on vain 2. Kanalassa ei ole läheskään niin hämärää miltä kuvissa näyttää. Eli on siellä ikkuna sekä valot, mutta nuo kuvat on otettu sen verran myöhään illalla joulukuussa, että ulkoakaan ei tullut valoa kuviin :smt012
Kuva
Ihana Fiiani :smt007

Kuva
Perla, joka etsii uutta nimeä... :smt048
Viimeksi muokannut kochin-fani, 17 Marras 2013, 09:01. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
kana10

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja kana10 »

Komean näköistä porukkaa :smt001
juujuu

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja juujuu »

Hyviä kuvia ja kauniita kanoja Minkä takia Perlalle uusi nimi ??
kochin-fani

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

No kun Perla on suomennettuna Helmi, ja haluaisin kukolle "miehekkäämmän" nimen kun on kuitenkin sen verran komea jne jne jne... Uusi nimi ei toisaalta ole tärkeä keksiä, sillä Perla on Fiian kanssa samaa sukua niin tipuista tulisi sitten sisäsiittoisia :-k
Muoks: Ja livenä Perla näyttää vieläkin komeammalta kuin kuvissa :smt002
Viimeksi muokannut kochin-fani, 23 Helmi 2013, 14:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
kochin-fani

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Tämä taitaa olla ainoa hyvä ketju hehkuttaa, että saatiin kanasille vihdoinkin kunnolliset pesät :smt041 Maatiaisten/risteytysten puolella tarvitaan vain yksi pesä, sillä suurin osa kanoista on aika vanhoja eikä munia tule kuin 1-2 per päivä, jos sitäkään. Joten niillä on hieno, hyvä ja kestävä puulaatikko pesänä, ja se on pehmustettu oljilla.
Kochien puolellakin tarvitaan vain yksi pesä, koska kanoja on vain yksi. Fiian pesä on hieno oljilla pehmustettu kori, se on kerrassaan mahtava!! Näyttää niin idylliseltä, kun valkoinen kana istuu vaaleanruskeassa korissa munimassa :smt049 Ja kori käy myös haudontaan, sillä se on tarpeeksi suuri että sinne mahtuvat tiputkin joksikin aikaa emoineen JA siinä on ylhäällä sanka, jonka päälle on helppo laittaa peite haudonnan ajaksi :smt002

Voi surkujen surku kun ei voi laittaa kuvia... Tietokone on muutenkin n. 5 vuotta vanha läppäri, ja niin täynnä (kuvakansio on huimat 15 Gt) että se varmaan kosahtaisi kun sinne lisäisi kamerallisen uusia kuvia :smt005
Tavast

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja Tavast »

Kivan näköisiä kanoja ja kukkoja sinulla, Mymmeli ja Myy ovat erityisen kauniita :smt060
Kanat ovat varmaan mielissään uusista pesistään, ehkä innostuvat hautomaankin vielä.
kochin-fani

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Ohhoh, onkohan tämä peräti ensimmäinen kerta kun joku kehuu Myytä ja Mymmeliä kauniiksi! Taidan viedä nuo terveiset perille kun seuraavan kerran kanalaan menen :smt005
Nuki

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja Nuki »

Täällä toinen Myyn ja Mymmelin ihailija! :smt006 Mitä rotua / sekoitusta ovat? Fiia on myös liikuttavan näköinen, vaikka kauniita ja komeita ovat toki koko porukka! :smt050
Raksu

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja Raksu »

Täytyy minunkin kolmantena kehaista että nuo Myy ja Mymmeli ovat minunkin mielestäni todella kauniita :smt050
kochin-fani

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Heh, johan niille kertyi ihailijoita! Nuki, en ole ihan varma mutta minun käsitykseni mukaan maatiaisen (en tiedä mahdollista kantaa) ja leghornin risteytyksiä, samasta paikasta kotoisin kuin Aino ja Rohmu :smt002
Nuki

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja Nuki »

Ihan huikeen hienon värisiä niistä on tullut! Mä oon hirveen huono noissa väreissä, mut eikös niiden väri (splash...?) ole joku oikeen tavoiteltu toisilla roduilla :-k
kochin-fani

Re: Kochin-fanin siivekkäät

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Enpäs tuota yhtään tiedä :smt017 Onko toi väri harvinainen? En nimittäin oo perehtyny kanojen väreihin kamalasti, tiedän joitain värejä mutta nuo Myy&Mymmeli taitaa olla ainakin minulle täysi mysteeri.
Nuki

Re: Kochin-fanin kotkottajat

Viesti Kirjoittaja Nuki »

Edelleenkään ei hajua rouvien värin nimestä, mutta eilen kanakirjaa selatessa törmäsin Orloff-rotuun ja ne oli about just ton värisiä. Mielenkiintoiset tyypit!
kochin-fani

Re: Kochin-fanin kotkottajat

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Hieman uusia kuvia...
Kuva

Komeus :smt055
Kuva

Make orrella.
http://4.bp.blogspot.com/-AWJgqCt1S7A/U ... G_0240.JPG

Ja Fiia ennen haudontapuuhien aloittamista. Tuota pyrstön pituutta olen vähän ihmetellyt :smt017 (Sekaiset ja likaiset sulat johtuvat reippaasti polkevasta kukosta... :smt018 )
Kuva
kochin-fani

Re: Kochin-fanin kotkottajat

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Kokeilin kuvien laittamista Photobucketin kautta, ja sieltä ne onkin helpompi lisätä kuin blogin kautta. Nämä kuvat ovat melko vanhoja, näistä uusimmat on otettu viime kesänä.

Pelto, mielestäni onnistunut ja kiva kuva, vaikka se onkin otettu 2011 ja en ollut silloin mikään maailman paras kuvaaja... :D
Kuva

Vanhat rouvat navetan edustalla, tämäkin mielestäni onnistunut ja hauska otos :)
Kuva

Kirjava tipu Pumpernikkeli, hieman huonolaatuinen kuva.
Kuva

Volmari pienenä Turon (2008-2009) ristillä:
Kuva

Ja tässä Volmarin sisarukset sekä Asta ottavat aurinkoa. Tiput piti pienenä ulkoiluttaa tuossa (pohjattomassa) häkissä, että ne olisi ollut helpompi saada kiinni sisään laitettaessa :smt045
Kuva

Asta ja Aino ovat samannäköiset, mutta erotan ne heti toisistaan.. Tätä kuvaa katsellessa voi harjoitella tunnistamaan, kumpi on kumpi :smt042
Kuva

Ainosta joku kuva
Kuva

Ihanainen Volmarini ♥♥♥
Kuva

Sitten vielä edesmennyt Turo-kukon seuraaja Turkka (2009 - 2011) ...
Kuva

... ja vielä hänenkin seuraajansa Volmari (2011- )
Kuva

Siinä oli jotain. Kommentointi ehdottomasti sallittu :smt002
MUOKS: No huhhuh, jopas tuli osasta isoja, pahoittelen :smt003
Vastaa Viestiin