Sivu 1/1

Lämmitys

Lähetetty: 26 Helmi 2018, 10:20
Kirjoittaja pikkupi
Kanalani on tommonen entinen navetta. Pula-aikana rakennettu. Tiiliseinät kyllä ja betonilattia. !980 luvulla tehtiin sinne remppaakin, kun isäntä innostui lehmiä pitämään. Parhaimmillaan niitä oli 9, yleensä 4-5. Lehmille se oli lämmin tietenkin. Poistopuhallin puhalsi kaiken aikaa liikaa kosteutta kautta taivaalle.
Kun lehmienpito loppui oli minulla jo kanoja ainakin se vanha pariskunta josta olen kertonut täällä. Ja niin ne ovat sakilla valloittaneet navetan. Samoin hanhipari siellä asuu ja muutama kalkkuna. Lämpöä tulee komposteista joita lattialle kerään kaksi. Hyvin toimivat eivät paljonkaan kasva kokoa. Sitä mukaa sisäpuolelta pienenevät kun mätän päälleppäin uutta ainetta. Sitten on lämpöpuhallin joka pistorasian kellokytkimellä silloin tällöin puhaltaa.
Jo vuosia olen ajatellut aurinkopaneelipuhallinta. Ja tänä talvena sen ostaa täräytin. Yhden sunnuntain tienoissa se pojan ja miehen voimin kiinnitettiin ja asennettiin auringonpuoleiselle tiiliseinälle.
Keväisin on monesti yöpakkasia ja aurinkoisia päiviä, kuten tänään. Jo yhdeksän aikaan se alkoi hönkiä selvästi lämpimältä tuntuvaa ilmaa sieltä seinän läpi. Puhallin ja muu tekniikka on ulkopuolella ja ilma tulee vain putkea pitkin sisälle. Luulisin ettei pölykään ihan ekana sinne tuuttiin tuppaudu.

Re: Lämmitys

Lähetetty: 26 Helmi 2018, 19:36
Kirjoittaja HiltaHelikopteri
Kuulostaapa järkihankinnalta! Uusiutuvalle energialle :smt041 Maksoikos "maltaita"?

Re: Lämmitys

Lähetetty: 27 Helmi 2018, 09:40
Kirjoittaja pikkupi
Kyllähän se maksoi. Jos tarttis munien myynnillä kustantaa niin ei ikuna tulisi maksuun. Varsinkaan kun en ole munia myynyt, vaihtokauppaa jonniin verran harrastanut. Vaan pihaan tuotiin samaan hintaan sentään ettei tarvinnut mistään ite haeskella.
Inansa vaille 300€ tuo kustansi. Ja ihan nettimyynnistä ostin. Poika tosin sanoi tutustuttuaan tekniikkaan, että täytyy tilata kiinasta isompi paneeli ja muut osat erikseen ei maksa paljon ja tuollanen on yksinkertainen rakentaa. Saas nähdä sitten...kyllähän se aurinkoenergia on hupaa käyttää. Vaan sitä ei ole aina saatavilla.