Pihalampi

lintulat, tarhat jne.

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Eme

Pihalampi

Viesti Kirjoittaja Eme »

Onkos kukaan munislainen tehnyt itselleen pihalampea? Vesilintuja pitävillä varmaan on lampia pihoillaan, mutta onko alusta asti itse tehtyjä?
Olen alkanut vähän haaveilemaan oman hiekkapohjaisen uimarannan tekemisestä. Pihasauna on jotenkin orpo ilman uintimahdollisuutta näin kesän kynnyksellä. Suunnitelmissa olisi noin 25m2 pinta-alaltaan ja syvimmillään 130cm syvän lammen tekeminen.

Rinnetonttimme alalaidassa on tasanne, jonne lammen voisi tehdä. Tein vähän etukäteistutkiskelua ja kaivoin maahan testikuopan. Päällimmäisenä oli noin 15-20cm multaa, minkä alla ehkä saman verran kivistä ketunmultaa (sitä punaisen sävyistä hiekkamaista). Näiden alta löytyi savi. Pian savimaan löydyttyä alkoi kuoppaan tihkua vettä. Vesiraja oli siis noin 50cm syvyydessä nykyisestä maanpinnasta. Voisiko lammen tekeminen olla niinkin yksinkertaista, että kaivaisi kuopan ja asentaisi pohjalle vettä läpäisevän suodatinkankaan, jonka päälle ajaisi hiekan? Jokin veden kierrätysjärjestelmä suodattimineen pitänee vielä suunnitella tuohon, että pysyy vesi hyvänä.

Yleensä pihalampien pohjaan taidetaan asentaa allasmuovi, jonka päälle ajetaan hiekka tai kivi pohjapintaan. En vain tiedä miten tuo toimisi käytännössä, kun maasta kuitenkin tihkuu vettä.

Sanokaas kokemusta omaavat mielipiteitänne. Olen hyvin avoimella mielellä tässä liikenteessä, minulla ei juurikaan ole pohjatietoja aiheesta, joten kaikki neuvot otetaan vastaan!
Iita

Re: Pihalampi

Viesti Kirjoittaja Iita »

Minulle ei muuta tule mieleen kuin ,että kun noin äkkiä tulee vesi niin joko teillä on lähde tai pintavaluma.. eli vesi riitäisi. :smt045
Suodatinkankaalla ja hiekalla vesi valuu aika helposti ulos/läpi.
Laittaisin varmuuden vuoksi allasmuovin..
Jos ei vettä sattuisi tulemaan ..Kuivana kautena sen sitten huomaa :smt002
PieniHopea

Re: Pihalampi

Viesti Kirjoittaja PieniHopea »

Jos siihen tulee luonnostaan lampi niin ei silloin muovia, sehän estää veden tulon. Vaan nimenomaan kangas ja siihen päälle hiekka.
Iita

Re: Pihalampi

Viesti Kirjoittaja Iita »

Tarkoitan siitä mistä vesi alkaa tulemaan..

Mökillä on yksi kaivettu monttu(rinteen alle) ,joka on nyt vettä täynnä,mutta kesällä se on melkein tyhjä..
Eme

Re: Pihalampi

Viesti Kirjoittaja Eme »

Meillä on ylärinteessä hyvävetinen kaivo, joten hyvinkin voi olla vesisuoni lähistöllä.

Minkälaisia suodatusjärjestelmiä olette pihalampiin laittaneet? Mies ehdotti, että jos vain pumppaisi sen tyhjäksi pari kertaa kesässä ja joko antaisi täyttyä itsekseen tai täyttäisi kaivovedellä. Riittäisikö tämä pitämään veden hyvänä? Olisi kuitenkin mukavaa, jos allas ei limottuisi ja levät pysyisivät poissa. Olisiko kuitenkin parempi laittaa pumppu kierrättämään vettä suodattimen kautta? Jos on suosituksia tuommoisen reilun parinkymmenen kuution altaan suodattimeksi, niin kitrjoitelkaa tähän. Ja koska itse tekeminen on aina ollut meidän juttumme, niin myös kuvaus toimivasta itse tehdystä suodattimesta olisi mielenkiintoinen. Olennaista on kuitenkin suodattimen puhdistuksen helppous.
muna84

Re: Pihalampi

Viesti Kirjoittaja muna84 »

jonkin verran altaita kaivaneena tekisin niin että ottaisin mullan sivuun jolla lopuksi verhoiltaisiin ympäryksiä ja hiekkaisemmalla tavaralla tekisitte pengerryksen jotta vettä saisi nostettua korkeammalle ja savella vuoraisi altaan reunat mitä kerroit syvemmällä olevan jolloin altaaseen saa lisäsyvyyttä ja pääsee lähemmäs ns. pohjavettä jonka päälle suodatin kankaan jos tahtoo mikä pikkaisen hidastaa kasvillisuuden kasvua joskin se käy kasvamaan hiekka kerroksessa mikä tulisi kankaan päälle. vesi nousisi sulamis ja sade vesistä mitkä rinteestä valuisivat altaaseen. veden säännöstelyn tekisin joko putki tai vastaava pystyyn jonka yläpäässä olisi lankuin mahdollista säännöstellä veden pintaa ja purku putken alapäästä tai vaan pengerrykseen painauma johon suodatinkangas joka vuorataan kivillä tai murskeella joka ei kulkeudu veden mukana pois ja ala syövyttää pengerrystä. yli menevä vesi kannattaa ohjata ojaan tai jonnekkin missä se ei olisi haitaksi itselle tai muille.
Vastaa Viestiin