Kalkkuna

Lajikuvauksia muista linnuista.

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Pootsi

Kalkkuna

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Kalkkuna

Kesykalkkuna polveutuu Pohjois-Amerikassa elelevästä villikalkkunasta. Ensimmäiset kalkkunoita tarhaavat ihmiset olivat Meksikon atsteekit, joiden kasvattamia kalkkunoita eurooppalaiset tutkimusmatkailijat toivat mukanaan vanhalle mantereelle 1500-luvulla. Kesykalkkuna muutti Amerikkaan myöhemmin uudisraivaajien mukana, siellä siitä tuli hyvin suosittu ja tärkeä kotieläin. Sanotaankin, että kaikki muut kalkkunarodut paitsi valkoinen hollantilainen ja mustakalkkuna on jalostettu Pohjois-Amerikassa.

Suomen rodut ovat tällä hetkellä kaupalliseen käyttöön jalostettujen hybridirotujen lisäksi pronssi- ja mustakalkkuna. Broilerhybridejä voi harrastaja ostaa kotikasvatukseen suurilta kasvattamoilta, jälkimmäisten rotujen kasvatus on harrastajien varassa. Hybridit ovat ihanteellisia kesäkalkkunoita, ne kasvavat nopeasti teuraspainoon. Toisaalta ne eivät ole pitkäikäisiä, sillä elopaino menee helposti jalkojen ja sydämen kestokyvyn yli. Pronssi- ja mustakalkkunat taas saattavat elää jopa kymmenen vuotta, pystyvät lisääntymään itse, löytävät luonnosta paljon syötävää ja kestävät kylmää.

Kalkkunoille on olemassa omia rehujaan, joita on viisasta käyttää ainakin broilerrotuisten lintujen alkukasvatuksen ajan. Myöhemmin suurin osa rehusta voi olla viljaa. Kotovaraisilla rehuilla olevien lintujen ruokavalioon on hyvä sisällyttää eläinperäisiä tuotteita kaikkien aminohappojen saannin varmistamiseksi. Kalkkunat pitävät ihmisiltä jäävistä ruoantähteistä ja kaikista kotipuutarhan tuotteista. Peruna on syytä keittää, muut juurekset ja vihannekset uppoavat parhaiten raasteena. Keitetty kala on hyvä proteiinin ja kivennäisaineiden lähde.
Viimeksi muokannut Pootsi, 06 Tammi 2008, 13:05. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Broilerjalosteet

Tällä hetkellä yleisin Suomessa kaupallisesti kasvatettava kalkkunajaloste on BUT-9 (eli but tai put foorumikielellä). Nämä kalkkunat on pitkälle jalostettuja lihantuotantoyksilöitä, ne kasvavat tehokkaasti ja ovat helppoja höyhennettäviä. Kalkkunat teurastetaan 16-viikkoisina, jolloin lihaa saadaan kukoista 7-10 kg, kanoista 5-7 kg. (1) Kotioloissa kasvatus tapahtuu yleensä hitaammin ja pidempään kuin teollisuudessa, lokakuussa kalkkunakukko saattaa painaa jopa 20 kiloa.

Suuren kasvunopeuden vuoksi poikasvaiheen ruokinta on erityisen tärkeää kasvuhäiriöiden välttämiseksi. Rehussa olisi myöhemmin hyvä olla 2-3% kalsiumia luuston vahvistamiseksi ja jalkavikojen estämiseksi. (2) Butteja saa kalkkunanlisäystarhoilta myös untuvikkoina, mutta ehkä viisainta on ostaa ne vähän vanhempina, jolloin tarkka alkukasvatus on jo takana. Vuonna 2007 untuvikko maksoi 5€ ja 7-viikkoinen, ulkona pärjäävä lintu 11€.

Luonteeltaan butit ovat rauhallisia ja kilttejä, mutta osaavat innostua leikkimään. Kasvattamosta tullut lintu on arka, avuton ja pelokas, mutta oppii muutamassa viikossa uuden talon tavoille.

Kuva
kuva (c)Matti
Kuva

Kuva


1. http://www.siipi.net/kalkkuna/index.html
2. http://etd.uovs.ac.za/ETD-db/theses/ava ... REKIJC.pdf
Viimeksi muokannut Pootsi, 06 Tammi 2008, 13:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Pronssikalkkuna


Pronssikalkkuna on Yhdysvalloissa paikallisesta villikalkkunasta ja Euroopasta tuoduista mustakalkkunoista jalostettu rotu. Nimensä se on saanut erikoisesta vihertävänpronssisesta kiillostaan. Väritys muuten muistuttaa villikalkkunan väritystä, perusväri on musta, siivissä ja pyrstössä vaaleita raitoja. Nuori, täysikasvuinen kukko painaa reilut kymmenen kiloa, kana kahdeksisen.
Alkuperäinen pronssikalkkuna on myöhemmin jalostettua leveärintaista muotoa kevyempi, Suomen linnut ovat juuri tätä vanhempaa muotoa. Kumpikin muoto on harvinaistunut koko maailmassa ja tarvitsisi säilyttäjiä.

Kuva (C)Maunu Muori
Kuva
Viimeksi muokannut Pootsi, 06 Tammi 2008, 13:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »


Mustakalkkuna

1500-luvun löytöretkeilijät toivat kalkkunoita Meksikosta Eurooppaan, näistä linnuista jalostettiin sittemmin mustakalkkuna. Espanjassa rodusta tuli hyvin suosittu, siellä se tunnetaan nimellä Black Spanish. Kalkkunaa jalostettiin myös Englannissa erityisesti Norfolkin alueella, missä sitä kutsutaan Norfolk Blackiksi. Eurooppalaiset uudisraivaajat veivät mustakalkkunan mukanaan Amerikkaan, missä sitä risteytettiin paikallisen villimuodon kanssa.
Rodun standardit ovat uudella ja vanhalla mantereella hieman erilaiset, asiantuntijat näkevät myös eurooppalaisessa mustakalkkunassa kaksi eri muotoa. Espanjalaiseksi kutsuttu muoto on kiiltävän pikimusta nokkaa ja varpaita myöten, norfolkilaisella muodolla voi olla rusehtava sävy tai hiukan valkoista sulkapeitteessään, nokka ja varpaat voivat olla vaaleanpunaiset tai vaaleat. Suomessa on ilmeisesti norfolkilaista muotoa.

Kooltaan mustakalkkuna on hieman pronssikalkkunaa pienempi, uros painaa kymmenisen kiloa ja naaras suunnilleen kuusi. Monien muiden alkuperäisempien rotujen tavoin mustakalkkuna kasvaa hitaasti ja elää aktiivisen elämän, mikä tekee lihasta erityisen maukasta. Kalkkunanaaraat munivat muita rotuja enemmän, jopa yli 70 munaa vuodessa, hedelmöitymisprosentti tosin on heikompi. Mustakalkkunat kykenevät parittelemaan luonnollisesti ja hautovat poikasensa itse.

Tänäpäivänä mustakalkkuna on erittäin uhanalainen ympäri maailman, se tarvitsisi välttämättä lisää säilyttäjiä.


kuva (c)Meto66
Kuva
(c)Meto66
Kuva
(c)Meto66
Kuva
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Musta-ja pronssikalkkunan risteytys:
Kuva

(c)Kuukernuppi
Kuva
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Bourbon red-risteytyskalkkuna (c) vinski Risteytyksen toinen osapuoli on pronssi- tai villikalkkuna, todennäköisemmin pronssikalkkuna.
Kuva
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kalkkuna

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Laventelikalkkuna (c) Bonus
Kuva

Kuva
Vastaa Viestiin