horniolaisista

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
vanamo

horniolaisista

Viesti Kirjoittaja vanamo » 25 Joulu 2006, 20:06

Luin mieheni kanssa joskus vuosituhanteen vaihteessa Hesarista artikkelin Horniolaisista, ja päätimme, että näitä joskus hankimme.

Nyt meillä on ollut viitisen vuotta näitä kanoja. Ensimmäisille kävi huonosti: niille oli katollinen ulkotarha, ja sen sisällä vielä yöpymismökki. Joku pienpeto oli mennyt sinne, ja tappanut yhtä kanaa lukuunottamatta kaikki muut.

Seuraavana kesänä saimme ostettua Hyvinkään Maaseutuopistolta tälle ainokaiselle Orvokille uusia tovereita, olisikohan ollut viisi nuorikkoa. Vuoden päästä vielä viisi lisää. Nyt kanoja on reilu parikymmentä, ja kukkoja kymmenisen. Yksi kiukkuinen kukko sai nimekseen Paisti, ja nimi oli enne. Jokunen kukko annettu lemmikiksi sekalaisiin kanaparviin.

Nämä ovat mainioita otuksia, niillä on vieläkin kanalan luukku auki, ja ne eivät kyllä mene yöksi kanalaan: jokunen nukkuu aina hevoskarsinassa, ja muutamia lampolassa. Lampola vaikuttaa olevan nuorten kukkojen oma paikka, tosin asukkaat vaihtuvat.

Kanat munivat kesällä ulos, ja tuurilla löysimme kanaemoja poikineen. Varmasti poikueita tuhoutuikin. Lisäksi koiramme söivät kaikki löytämänsä munat... ja syövät vieläkin: joka päivä on munittu suuliin ja lampolaan, vieläpä samoihin paikkoihin, märistä läiskistä erottaa että koira on saanut herkkupalan.

Kanalaankin munivat, mutta minusta varsin huonosti! Valoa on riittävästi päällä, mutta muuten ruokinta on kotoperäistä....eikä riittävän valkuaispitoista ainakaan. Lisäksi pitävät pitkiä munintataukoja. Mutta eikös joidenkin maatiaiskanat muni hyvin vaatimattomalla ruokinnnallakin?

Nämä kanat kuulostavat aika erilaisilta kuin nuo Alholaiset. Nämä kun kulkevat lähimetsässäkin, ja ovat pimeänkin tultua usein ulkona.

Reilu viikko sitten mieheni näki, että koiramme karkoitti pihasta kanahaukan.

Olen välillä harmitellut, kun emme saa kukkoja paistiksi laitettua, mutta toisaalta voi olla hyväkin sen geeniperimän takia.

Mekin voisimme vaihtaa kukkoja, etenkin jos Pirkanmaalta löytyisi kiinnostuneita.

Jos emme olisi mukana MTT:n säilytysohjelmassa, voisin hankkia parveen noita Alholaisia, mutta nyt ei valitettavasti onnistu. Eikä noista nykyisistä raaskisi luopua, mainioita otuksia ovat.

Muusa

Viesti Kirjoittaja Muusa » 25 Joulu 2006, 22:22

Mainioita veijareita varmasti mutta aika itsenäisiltä kuulostaa, mä olen miettinyt minkä sortin maattareita ottaisin ja horniolaisten ulkonäkö kyllä viehättää mut jos ne yleisestikin on tuommoisia "kylillä luuhaajia" :lol: niin taidan harkita mieluummin jotain muuta kantaa...

Elsa

Viesti Kirjoittaja Elsa » 23 Huhti 2007, 08:16

:smt003 Kuulostaapa tutulta.
Meillä oli Horniolainen kukko ja viisi kanarouvaa. Kanat saivat olla jonkin verran vapaana pihalla,vaikka asummekin pikkukunnan taajama-alueella. Mutta sitten raviiri alkoi laajentua, ja kukko rouvineen lähti kiertelemään naapureidenkin pihoille, ja lähimetsään, ja sieltä sitten sain juosta heitä takaisin. (Meillä kuitenkin suhteellisen iso tonttikin, joten kyllä se vaan maailma kiinnosti)

Nyt lauma on muuttanut maalle ystäperheen luokse, ja Juntti-Einari on saanut lisää rouvia paimennettavakseen. Hän hoitelee kahdentoista kanan lauman niin ylpeänä kuin kukko vaan kuunaan voi. Kanoilla on iso sisätarha, ja tulossa suuri ulkohäkki.

Horniolaiseksi nuo kanat munivat yllättävän paljon. Yleensä pesistä löytyy 8-11 munaa päivässä, eli lähes joka päivä tulee muna. Ja munien koko on keskikokoisesta suureen. Kanarouvat ovat aika kesyjä, ja tulevat syliinkin syömään :smt003 Tosin kukko ei mielellään anna rouviaan siliteltäväksi.

Avatar
monnilainen
siebenbürger
Viestit: 524
Liittynyt: 28 Elo 2006, 11:55
Paikkakunta: Hausjärvi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja monnilainen » 23 Huhti 2007, 08:27

Aika jännä miten erilaisia eri kannat ovat! Kiuruvetiset kököttävät marjapensaiden juurella ja kuopivat kukkapenkit. Vain kerran meillä on ollut kana Kutvonen, joka kulki naapurien mukana koiran ulkoilutuslenkillä ja asusti puussa ja eli erakkona villissä luonnossa. Toki päivällä ruoka-aikoina kannatti olla laumassa. Yöt se nukkui yksin puussa.

helvi

Viesti Kirjoittaja helvi » 24 Huhti 2007, 09:53

Miulla oli aikoinaan luumäkeläisiä(malminkanoja) kolme kanaa ja kukko,ne kyllä viihtyivät pihamaalla hyvin.Näistä alholaisista en tiedä,kun en uskalla laskea niitä pihalle vapaaksi.

Moilanen

kanarodut

Viesti Kirjoittaja Moilanen » 24 Huhti 2007, 11:11

Olen noita munintaprosentteja seuraillut ja tilastoinut.
Tuo Elsan horniolaisten m-% näyttäisi aika huikean korkealta.
Tosin kun m-% lasketaan, siis kanoja esim 10, kerrotaan seitsemällä, verrataan viikon tuotokseen, sittenkun lasketaan läpi vuoden viikottainen prosenttiluku, kyllä meillä se vuotuinen keskiarvo läheni kuuttakymmentä, jopa vähän alle. Pidin sitä kuitenkin hyvänä.
Alhot saattavat päivittäin yltää tuohon Elsan mainitsemaan 91% huippukaudella mutta sitten esim tänä vuonna tuo pakkaskausi vei muninnat nolliin pariksi kuukaudeksi.
Horniolainen kyllä tuottaa kilomäärissä alhoa paremmin mutta sitten tuo paikkauskollisuus ja illaksi kanalaan, tosin opetettuna, on minua enemmän miellyttänyt.
No, eivät nuo tilastoprosentit nyt niin haudanvakava asia ole, kunhan olen laskeskellut kun muitakin tietynlaisia tilastoja laskeskelen oman yritykseni kohdalta.

Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi » 24 Huhti 2007, 15:56

Meillä horniolaiset on kyllä menneet aina öisin kanalaan ihan itse, eikä ne ole kovin pahoja kyläluutia. Nuo valkoiset hybridit luuhaa noin hehtaarin alueella, eivätkä ymmärrä aina mennä orrelle ennen pimeää. Loppukesällä niitä saikin iltaisin keräillä pitkin liiterinvieriä... #-o
Tänä vuonna nämä meidän kaksi horniolaistytskyä ovat saaneet aikaiseksi kutakuinkin kolme pientä kananmunaa, että eipä hurraamista.

Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4219
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri » 24 Huhti 2007, 18:17

No onpas varsinaisia munatykkejä Pootsin horniolaiset :-s
Tonja, p: 046 666 5106 sp: tonjaätnettipistefi

Vastaa Viestiin