Lepolankanta

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

mapekor

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja mapekor »

Olen Jampan kanssa samaa mieltä tosta, ettei määrityksiin uusia lisäyksiä pitäisi perusteettomasti lisäillä. Kun jussilan kantaa on ollut ja tulee olemaan ns alkuperäisiä. Niin sieltä on pitänyt tehdä täysin tarkat rotumäärittelyt jussilankannalle. Se, että kuvien kanoille on annettu rotu jussilankanta ihmetyttää pientä kulkijaa :smt002 Niissä on niin paljon poikkeavaa, että jokainen joka oikean jussilankannan on nähnyt, niin eroavaisuudet ovat jo sitä kokoluokkaa, että tälle vanhalle kannalle periaatteessa olisi pitänyt laittaa oma rotunimitys tai katsoa mihin muuhun rotuun ne mahdollisesti kuuluisi.
Se, että on tehty säilytysohjelma ja että on säilyttäjiä on todella hyvä asia. Mutta se, että nyt lisätään pikkuhiljaa kantoihin sellaisiakin tarpeettomia lisäyksiä, menee koko hyvältä asialta pohja pois. 1800-1900 luvun kirjallisuudessa on ollut joitakin maatiaisen kuvauksia, niin siellä on nimenomaan ollut maininta, että kaikki maatiaiset ovat puhdasjalkaisia. Jos nyt saa ollakin karvajalkoja, Meistä kaikki pystyy tietämään mistä roduista ne karvakintut ovat lähtöisin. Ne kuuluvat niihin rotuihin ja jos niitä alkaa esiintymään esim:jussilan kannassa, kysymyksessä on ainoastaa risteytyksestä. Käytän esimerkkinä jussilan kantaa siksi, että kyseisten kuvien kanoista lähti se ajatus, että miksi luokitella kanta jusilankannaksi, kun ne eivät täytä jussilankannan kriteereitä :smt009
mirri

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja mirri »

http://www.maatiainen.fi/tekstit/kanan_vaiheet.htm
"120 vuotta sitten ilmestynyt valistuslehtinen Aloitus kanain kaswattamiseen (1878).
3. Kerikana, joka on pienikokoinen ja sillä on jaloissa höyhenet. Sitä on huokea paritteluttaa fasaanin kanssa.
Järkiperäisen kananhoidon opas piti parhaana, ettei pidettäisi kanatuvissa maatiaiskukkoja ollenkaan. "

Oli pakko pistäänokkansa tähän soppaa mistä en mitään tiedä. Mutta kopsasin tuolta linkin sivulta muutaman lauseen.
Tuossa mielestäni selittyy osa jalkahöyhenistä.
smari

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja smari »

Vanhoista kirjoituksista oon saanu käsityksen että kerikana on lähinnä koristekana ja maatiaisella tarkoitetaan ihan muuta kuin kerikanaa.
Rusina

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Smari, mitä vanhoja kirjoituksia sä olet nähnyt kerikanasta? Mulle ei ole tullut vastaan muuta kuin tuo yksi maininta. Koko kerikana on vähän mysteerinen olento?
smari

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja smari »

Oon keräillyt kauan vanhoja eläinkirjoja, niissä on mainintoja kerikanasta. Voin etsiä...
Rusina

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Wau, hienoa, Jihuu!!! Laita vaikka ihan oma topikki, jossa on lainauksia niistä kirjoista :smt023.
mapekor

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja mapekor »

"Kansanvalistusseuran lehtinen Kannattaako kananpito? (1905) kuvailee maatiaiskanaa: "Nykyään meillä on jonkin verran maatiaiskanoja, jotka ovat melkein kaikki syntyneet sukusiitoksen kautta. Silloin tällöin harjoitetaan mitä ajattelemattominta sekoitusta melkein kaikkien mahdollisten rotujen kanssa.”

Ja tästäkö lähti juuret nykyiselle maatiaskanalle, joka varsin mielenkiintoista luettavaa. smari kirjoittaa (Oon keräillyt kauan vanhoja eläinkirjoja, niissä on mainintoja kerikanasta. Voin etsiä...)
Etsi toki ja laita uusi topikki kuten rusina pyysi. Olisi ihan mielenkiintoista lukea niitä juttuja kun vanhaa kirjallisuutta on tosi vaikea löytää mistään :smt006 !
KanaTiina

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja KanaTiina »

Hei Nimim. mapekor!

Maatiaiskanan säilytysohjelmassa on vielä muutama Lepolan kannan säilyttäjä, joten kukonvaihto onnistuisi mahdollisesti heidän kauttaan! Lepolan kanta on kuitenkin kuihtumassa pois, joten uusia säilyttäjiä tarvittaisiin. Ota yhteys Tiina.Tuovinen@mtt.fi!
jamppa

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Maatiaiskanan rotumääritelmä:
Alkuperä: Suomi. Syntynyt sekoittamalla useita rotuja keskenään, lähinnä niitä mitä nyt on sattunut löytymään.

Väritys: Valkoisen, mustan ja ruskean eri sävyjä ja niiden sekoituksia. Möskin pilkut, raidat ja muutkin kuviot on sallittu.
Harja: Yksinkertainen, hienokudoksinen harkkoharja. Vanhemmilla kukoilla harja hieman taipuisa nuorilla kukoilla ollen pysty.
Kanoilla pysty tai kallistunut, riippuen ihan miten on nyt sattunut tulemaan.
Jalat: Sulattomat, mutta jonkin verran esiintyy myös sulallisia, joita ei suositella käytettävän siitokseen. Jalkojen värityksiä saattaa olla joka lähtöön.
Luonne: Vilkkaita taulapäitä.

Maatiaiskanan rotumääritelmää muutellaan tarpeen mukaan, riittää pelkkä ilmoitus eriävyyksistä.

:smt005
Suvianne

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja Suvianne »

jamppa kirjoitti:Maatiaiskanan rotumääritelmä:
Alkuperä: Suomi. Syntynyt sekoittamalla useita rotuja keskenään, lähinnä niitä mitä nyt on sattunut löytymään.

Väritys: Valkoisen, mustan ja ruskean eri sävyjä ja niiden sekoituksia. Möskin pilkut, raidat ja muutkin kuviot on sallittu.
Harja: Yksinkertainen, hienokudoksinen harkkoharja. Vanhemmilla kukoilla harja hieman taipuisa nuorilla kukoilla ollen pysty.
Kanoilla pysty tai kallistunut, riippuen ihan miten on nyt sattunut tulemaan.
Jalat: Sulattomat, mutta jonkin verran esiintyy myös sulallisia, joita ei suositella käytettävän siitokseen. Jalkojen värityksiä saattaa olla joka lähtöön.
Luonne: Vilkkaita taulapäitä.

Maatiaiskanan rotumääritelmää muutellaan tarpeen mukaan, riittää pelkkä ilmoitus eriävyyksistä.

:smt005
Sua on selvästi joskus joku maatiainen nokkassu!! :smt002
mapekor

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja mapekor »

"Kansanvalistusseuran lehtinen Kannattaako kananpito? (1905) kuvailee maatiaiskanaa: "Nykyään meillä on jonkin verran maatiaiskanoja, jotka ovat melkein kaikki syntyneet sukusiitoksen kautta. Silloin tällöin harjoitetaan mitä ajattelemattominta sekoitusta melkein kaikkien mahdollisten rotujen kanssa.”

Ja tähän lisätään jampan oma kannanotto tulee suomen kanarotujen määritys täydellisesti täytettyä!

Väritys: Valkoisen, mustan ja ruskean eri sävyjä ja niiden sekoituksia. Möskin pilkut, raidat ja muutkin kuviot on sallittu.
Harja: Yksinkertainen, hienokudoksinen harkkoharja. Vanhemmilla kukoilla harja hieman taipuisa nuorilla kukoilla ollen pysty.
Kanoilla pysty tai kallistunut, riippuen ihan miten on nyt sattunut tulemaan.
Jalat: Sulattomat, mutta jonkin verran esiintyy myös sulallisia, joita ei suositella käytettävän siitokseen. Jalkojen värityksiä saattaa olla joka lähtöön.
Luonne: Vilkkaita taulapäitä. :smt038 :smt023

Se siitä lepolankannasta (kuvat eka sivulla) :smt045
Rusina

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja Rusina »

No, kaikkien ei ole pakko pitää maatiaisia, ellei niistä pidä... :smt005.
Itse olen hyvin tyytyväinen omiini taulapäihini, vikoineen kaikkineen :smt045.
mapekor

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja mapekor »

Kyllä suomalainen korpimetsissä kasvatettu kanta on se vaan paras kantamuoto jota pitää säilyttää niin pitkään kuin on mahdollista. Mutta onhan sitä hyvä heitellä huumoria jutun joukkoon jotta päivälle saa vähän enemmän sykettä :smt023
Itse lupaan tulla vaaliman kaikin tavoin kanarotujamme :smt001 Ja jos tiedän yhtään kanarotua joka tarvitsee kannan nostamista olen mukana kuin partiopoika :smt045
Minnimanni

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja Minnimanni »

KanaTiina kirjoitti:Hei Nimim. mapekor!

Maatiaiskanan säilytysohjelmassa on vielä muutama Lepolan kannan säilyttäjä, joten kukonvaihto onnistuisi mahdollisesti heidän kauttaan! Lepolan kanta on kuitenkin kuihtumassa pois, joten uusia säilyttäjiä tarvittaisiin. Ota yhteys Tiina.Tuovinen@mtt.fi!
Niin kauan kuin Lepolan Timo jaksaa kanoja pitää, eli melkoisen kauan vielä luulisin, tulee Jussilan kanta olemaan hyvin voiva ja runsas lukuinen. Lepola itse ei käsittääkseni kuulu säilytys ohjelmaan, mutta siellä niitä Jussilan alkuperäisiä kanoja on vaalittu 30 vuotta ja hyvin näkyyvät lisääntyvän :smt002 .
Rusina

Re: Lepolankanta

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Niinhän se on, että läheskään jokainen maatiaiskanan pitäjä ei kuulu säilytysohjelmaan, eivät edes kaikki merkittävät maatiaiskanaihmiset. Säilyttäjälista voi siis hieman vääristää mielikuvia jonkun kannan kohdalla.

Itse nostan hattua korkealle jokaiselle pitkän linjan kasvattajalle, joka on näitä maatiaiskantoja vaalinut! Ilman Lepolaa, Luttista, Alhoa ja kumppaneita maatiaiskanan tilanne olisi paljon huonompi.
Uskomattoman määrän työtä maatiaiskanan hyväksi ovat tehneet myös Kantanen, Alkula, Niemelä ja Tuovinen. Ilman säilytysohjelmaa maatiaiskanan arvostus olisi tuskin koskaan noussut näihin mittoihin mitä se nyt on ja kanta olisi sitäkin sekalaisempi :smt023.
Vastaa Viestiin