Brahmojen tilat

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Matti

Brahmojen tilat

Viesti Kirjoittaja Matti » 12 Loka 2006, 08:20

Suunnitelmissa on ollut, että ensi keväänä meille tulisi brahmoja. Meillä ei ennestään ole kanoja, mutta nuo brahmat ovat kertakaikkiaan valloittavan näköisiä kavereita ja luonteeltaankin kuuluvat olevan varsin mukavia.

Jostakin keskustelusta muistan puolihuolimattomasti kuitenkin lukeneeni, että brahmat eivät ymmärrä orsien tai tasojen päälle mitään. Pitääkö paikkansa?

Minä kun olin nimenomaan suunnitellut, että noilla orsilla ja tasoilla ja tikapuilla tasoille kasvattaisin kanojen oleskelutilaa, joka ei talvisaikaan (vain sisällä ollessa) tule olemaan suurensuuri, lattiapinta-alaa vain noin 4m2. :?

Eli millaisissa tiloissa ja kuinka monta brahmaa teillä on?

Hakalan emäntä

Viesti Kirjoittaja Hakalan emäntä » 12 Loka 2006, 09:46

Moikka Matti,
Meidän Brahmat ainakin viihtyvät orrella ja kiipeilevät kanaportaita pitkin. Orrelle hyppäävät ihan lattiatasolta.
Kuva

maunu_muori

Viesti Kirjoittaja maunu_muori » 12 Loka 2006, 10:37

Mulla on häiskät(isot brahmat) vielä ulkona ja pihatarhan orsille kiivetään ilman tikkaita..että se siitä..yks parvi(emo ja 6 poikasta) oleilee mielummin pirtin kivijalan vieressä ja hautomakoneessa olleilla ei oo orsia, kun en oo hetinyt niille värkkään väliaikaiseen tilaan...mutta selvästi kaipaisivat, kun muovilaatikon reunalla kököttävät.

pippuri

Viesti Kirjoittaja pippuri » 12 Loka 2006, 11:42

Kyllä meilläkin brahmat oleilivat orsilla ja nämä nykyiset brahma-kochinitkin viettävät yönsä orrella.

Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi » 12 Loka 2006, 11:45

Kuinka korkealle ne siis pääsevät lentämällä?

maunu_muori

Viesti Kirjoittaja maunu_muori » 12 Loka 2006, 12:29

Meilla ne oikeestaan "hyppää" ehkä 160cm korkeudella olevalle orrelle viereisen munintakopin katolta, joten korkeuseroo jää ehkä noin metri.Mutta tää Kattokassinen jolla on poikaset hyppäs vastaavasti yli kaksmetrii korkeen ulkotarhan katolle maasta.. silloin kun sillä ei ollut poikasia..siitä nimi Kattokassinen, kun ei mennyt sisälle tarhaan...

kanaemo

Viesti Kirjoittaja kanaemo » 12 Loka 2006, 17:50

Kyllä meillä brahmat tuli melkein 2 metriä korkean aidan yli ihan lentämällä, orrella istuvat ja osaavat jopa lentää seinustalla olevaan pesimäkoppiin.

Mutta esimerkiksi kuukernupin lightbrahmoille jo tavallinen kynnys tuntuu olevan liian korkea :lol:

kuukernuppi

Viesti Kirjoittaja kuukernuppi » 12 Loka 2006, 20:28

Juu meillä ei edes yritetä orrelle joka on n. 40 cm lattiasta :? Olen kokeillut tikkaita ym mutta eipä tunnu kiinnostavan, ne vaa pöjöttää lattialla. Sama jenkka jättikocheilla, ei ne mene orrelle vaikka kuinka yrittäis :shock:

Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4221
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri » 12 Loka 2006, 23:09

Minkäs ikäisinä ne kuukernupin brahmat+jättikochit saapuivat ja olikohan niillä kasvatuskodissa tarjolla orsia? (Ehkä onkin jo kerrottu jossain, mutta vanha pää ei muista kaikkea…) Tuli vaan mieleen, että ne tipu/nuorikkoajan olosuhteet voi vaikuttaa tähänkin orsikäytökseen. Jos ei ole oppinut tarpeeksi nuorena orrelle, ei ehkä opi kunnolla ikinä…

Meidän brahmuskat nukkuivat muutaman yön pehkussa, kun tulivat suoraan emon alta. Tai olisi niille ihmisolkapää kelvannut yöpuuksi oikein mielellään: kaivoivat hiuksiin pesää nokalla, mutta ei olisi itse jaksettu ukkelin kanssa nukkua siinä asennossa :lol:

Äkkiä oppivat matalalle orrelle ja siitä onkin ollut suunta koko ajan ylöspäin…tällä hetkellä viiriäishäkin päällä noin puolessatoista metrissä …

pippuri

Viesti Kirjoittaja pippuri » 13 Loka 2006, 11:06

Meidän ensimmäinen silkkikanapariskunta ei osannut mennä orrelle ollenkaan.
Ne tulivat meille aikuisina ja niiden entinen omistaja selitti, etteivät silkkikanat tarvitse orsia :roll: No se entinen omistaja selitti kyllä paljon muutakin potaskaa :?

Leenamaria

Viesti Kirjoittaja Leenamaria » 17 Loka 2006, 12:16

Tuli vaan mieleen, että ne tipu/nuorikkoajan olosuhteet voi vaikuttaa tähänkin orsikäytökseen.
Varmasti aikaisemmat olosuhteet vaikuttaa. Meillä hybridit oppi kunnolla käyttämään orsia vasta nyt, kun kukko on opettanut.

kuukernuppi

Viesti Kirjoittaja kuukernuppi » 17 Loka 2006, 20:49

meidän kanat tulivat meille n. viiden kuukauden iässä, ja brahmoilla ainakin oli orret lähtöpaikassa mutta sielläkin ne kaikki (useampi kymmenen) nukkuivat yhdessä läjässä lattialla :? Kocheista en muista..

helvi

Viesti Kirjoittaja helvi » 23 Loka 2006, 13:00

Meille aiemmat maatiaiset tulivat häkkioloista,eivät aluksi osanneet mennä orrelle,mutta kyllä sen onneksi tajusivat.Valkoiset leghornit otin lattiakanalasta,ne eivät päässeet siellä ulos,eikä niistä monikaan oppinut uloskulkemaankaan.

Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi » 15 Tammi 2007, 07:57

Hmm, sopiskohan tähän ketjuun udella sellaista, että mitenkähän brahmat + muut isot rodut ja haukat pärjää keskenään? Poikasia petolinnut vie ihan varmasti mennentullen, mutta entäs aikuisia?
...Alustavasti vaan suunnittelen kesäkanalaa...sattuneesta maunumuorisyystä nuo isot kanat kiinnostaa entistäkin enemmän. Kuva :lol:

kanaemo

Viesti Kirjoittaja kanaemo » 15 Tammi 2007, 08:23

Meiltä katosi viime kesänä yksi aikuinen brahmakana nandutarhasta. Nandu sitä tuskin söi :roll: En tiedä mihin se hävisi, mutta höyhentäkään ei jäljelle jäänyt. En tosin ole käynyt naapurista katsomassa :lol:

Vastaa Viestiin