On Brahmoja meilläkin

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

On Brahmoja meilläkin

ViestiKirjoittaja pikkupi » To 29.03.2018 13:02

Haudotin viime kesänä lahjamunista poikasia. Kuoriutumisprosentti ei ollut kummoinen, kuulin kyllä munat saadessani että niillä on jo ikää enemmän kuin lääkäri määrää mutta laitoin koneeseen silti. Nyt talvella munien lähettäjä kävi meillä ja ihaili kuutta lintua jotka munistaan tuli. Kyselin niistä palstalla aiemmin, kun minulla ei ollut mitään tietoa roduista. Mutta nyt siis on. Ovat kuulemma brahmoja. Kanat kaikki mustia ja kukot mustan ja punaisen ja mustan punaisen ja valkoisen kirjavia. Sukupuoli selvisi vasta aika myöhään, linnut kasvoivat kokoa niin kauan. Suku on kuulemma puhdasta ja kotoisin alunperin Saksasta josta tuotu munina. Ovat kesyjä ja herttaisia ja munivat kokoonsa nähden aika pieniä munia.
Kukoista tuli nyt valoisamman ajan myötä polkemisongelma. Minun oli erotettava ne laumasta. Sakissa on pieniä maatiaiskanoja, arauta ym, joten nuo isot valtavine varpaineen sotkevat pienet helposti hengiltä. Niin herttaisia ja komeita vaikka ovatkin niitä odottaa ns. lopullinen ratkaisu. Ei ihan vielä joten jos kiinnostaa niin siitä saisi takuulla eri sukuisen Brahmakukon jos tarvetta.
pikkupi
mille fleur
 
Viestit: 265
Liittynyt: Su 18.09.2011 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: On Brahmoja meilläkin

ViestiKirjoittaja rilla » Pe 30.03.2018 23:20

Laitoin yksärin :smt006
rilla
orpington
 
Viestit: 756
Liittynyt: Su 21.02.2010 15:50
Paikkakunta: virrat

Re: On Brahmoja meilläkin

ViestiKirjoittaja pikkupi » Su 01.04.2018 11:25

Vastasin yv n. Mutta menikö omituisesti avaruuteen?
pikkupi
mille fleur
 
Viestit: 265
Liittynyt: Su 18.09.2011 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa


Paluu kanarodut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa