Maatiaisten säilyttämisestä

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
monnilainen

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Meillä on ollut muutama vieras kukko tänä aikana. Tai itse asiassa kaksi niistä oli kyllä alunperin mennyt meiltä sinne mistä tuli takaisin. Yrjö piti lintunsa suljettuna yli 50 vuotta, kunnes siirtyi kasvattelemaan taivaallisia tipusia. Kanat tulivat Luttiseen kaiketi 50-luvulla ja säilytysohjelman alkaessa Luttisessa oli sama porukka joka oli tullut Huttumäestä ja muistaakseni Naurisahosta. Ja milloinkas tätä säilytystä nyt aloitettiinkaan? Eikä Yrjö ottanut uusia lintuja myöskään säilytysohjelman aikana. Mutta eipä sieltä myöskään myyty lintuja ulos ihan helposti! Piti olla "suhteita", esimerkiksi meillä on mummula Huttumäen naapurissa ja kanat Yrjön kanat kuuluivat meidän "sukuun" :) Tärkeintä tässä sisäsiittoisuushommassa on pitää riittävän paljon kukkoja samaan aikaan.
suikku

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja suikku »

On ainakin huomattavan pitkään ollut suljettuna! Jatka samaan malliin.
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Samaa mieltä suikun kanssa :smt023
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
malla

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja malla »

Mutu perustuu yleensä empiiriseen kokemukseen. Kiistanalaisilta olettamuksilta vie perusteen vain DNA-tasoinen selvitys esim. jokaikisen yksittäisen rotuunoton osalta.
vardenji

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja vardenji »

Asiaa, asiaa. Yks huomion vaativa seikka.
Mä liityin säilyttäjäks ennen kun sain kanat. Eihän mulla oo niitä vieläkään. Raporttiin ruksasin nyt kohdan 'en ole saanut vielä kanoja'. Kysymys kuuluukin että eikö juurikin tällä tavalla oo kaikkein helpoin tuoda mikä tahansa kana säilytysohjelmaan? Mulla on oikeesti halu puhtaisiin ilmiksiin ja saatuani linnut, en haudota eloon munia ennen kun oon varma ettei orppi oo polkassu ilmistä. Pataan saa mennä. Talvet joutuvat elelemään samassa tilassa mutta haaveena olis erotetut tarhat ja karsinat.

Toisin sanoen toi alkuperätodistus olis aika tärkee asia...

Liikkuminen on mulla auton puutteen takia aika rajattua, joten munina tilaan ja nyt koneessa haudon, ellen saa jotain orppirouvaa asettumaan lätyks. Kolmelta säilyttäjältä ajattelin hankkia ekat ilmikset, joiden jälkeen uuden veren hankkimisella ei olis niin kiire, mutta tää topiikki saa miettimään, josko uudella verellä on niin paljon tarvetta, kunhan pidän tarpeeks kukkoja koko ajan. Poikueet haudon eri erissä, joten erotan mitkä on mistäkin. Ajattelin erottaa linnut värirenkailla ostopaikkojen mukaan.
Toi häijyys on muakin mietityttäny, kun mun lempeet kuhanvaan kukot on aina pötkinee pakoon ennen rouvia. Kunhan eivät päälle käy, niin taidan jättää sen kriteerin pois, enkä tee valintaa kukon luonteen mukaan. Sulkajaloissa ei munkaan mielestä voi enää puhtaissa maatareissa ilmetä kunnon sulkia, noi varpaanvälikarvat saattais vielä periytyä noinkin kaukaa.
Mä olen sinisilmänen, hyväuskonen, helposti ympäri puhuttava ja jopa naiivi, joten hyvä et näistäkin asioista täällä puhutaan :smt001 Huomauttakaa heti jos olen väärällä linjalla!
Mulla siis kanalassa ei keinovaloo, tänä aamuna pakkasta -8 astetta, mikä on liikaa. Pyrin siihen +3- -5 välille. Haudon koneella ja kanan alla.
Muusa

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Muusa »

Loistavaa keskustelua! :smt038
Mä olen monnilaisen kanssa paljolti samaa mieltä ja erittäin hyviä ajatuksia ja pointteja hänelle joten kun poimin nämä kommentinpätkät, en tehnyt sitä siksi että se koira älähti johon kalikka kalahti :smt002
monnilainen kirjoitti:Tyrniksiä oli kourallinen jäljellä, yhtäkkiä niitä lisättiin räjähdysmäisesti, sellainen pitäisi tehdä aina valvotusti, muuten huomataan, että meillä onkin käsissä kanta joka ei enää sovikaan alkuperäiseen ohjelmaan.
monnilainen kirjoitti:nykyiset sulkajalat, joista tyrnäväläinen pahimpana esimerkkinä, ovat siis oikeasti sulkajalkoja. Olen nähnyt paljon maatiaisenpoikasia ja useista eri kannoista. Mutta vain tyrnäväläisen poikasia luulin värin ja jalkojen sulituksen perusteella kochin tipusiksi. Se on minusta jo aika paha erehdys! Sulkajalkaisuuttahan on esiintynyt vasta muutamina viimeisinä vuosina
Sulkajalkaisuus on tyrnäväläisissä tuore, ja myös häviävä "ongelma". Silloin kun me otimme oman parvemme oli tyrnäväläisiä vain Mielosella (samaan aikaan oli myös ei säilytysohjelmaan kuulumaton parvi josta sukuhaarasta ainoana säilyi hellulla oleva kukko Onni) jolla niitä oli ollut vuosikausia. Häneltä saamani tiedon mukaan sulkajalkaisia alkoi ilmaantua niihin aikoihin kun aloin säilyttäjäksi ja tietääkseni risteytymistä ei ole tapahtunut, joten ehkä ne "venäläiset geenit" sitten villiintyivät kuten joku tässä topicissa epäili.
Meidän ekoissa tipuieissa sulkajalkaisia olikin paljon ja ne kaikki karsin säilytysohjelmasta. Olen myös varsin alusta asti seurannut periytymistä ja poistanut siitosparvista myös kanat/kukot joiden olen todennut periyttävän sulkajalkoja, vaikka ne itse olisivatkin silosääriä. Näin olen myös toivonut muiden säilyttäjien tekevän ja tietääkseni sulkajalkojen karsinta on kaikille ollutkin tärkeää. Niinpä sulkajalkaisuus ja varsinkin tuhdit tupsujalat onkin nykypäivänä onneksi varsin harvinaisia!
Ehkä siis vaikka tuurilla sain alkuparveksi vahvasti sulkajalkaisia periyttäviä yksilöitä, olen jossain onnistunut.
Tyrnäväläisethän meillä on "lisätty räjähdysmäisesti" ja kieltämättä täysin valvomatta! En tiedä olisinko toivonutkaan tai toivoisinko vieläkään tarkempaa valvontaa kasvatuksen suhteen? Olen yrittänyt lisätä tyrnäväläistä kantaa niinkuin olen parhaaksi nähnyt. Olen kuitenkin vain ihminen ja tehnyt virheitäkin, pahimpana se etten kannan ollessa pieni ja kasvattaessani tipuja paljon en vaihdellut kukkoa tarpeeksi usein, kun olin kukkoihin kiintynyt. Onnekseni tästä ei tietääkseni ole aiheutunut havaittavaa haittaa. Ja onneksi, tyrnäväläisen ollessa nyt varsin suosittu maatiaiskanta, geenipooli on laajentunut ja ollaan päästy pullonkaulasta!
Värikäshän kanta tyrnväläinen on ja sitä ominaisuutta pyrin itsekin säilyttämään. En tiedä sitten voiko ajatella ison värikirjon olla lähtöisin monien eri rotujen vaikutuksesta vai kannan maatiaisuudesta ja jalostamattomuudesta, vai sekä että.
Kuitenkin tyrnäväläinen on ainakin omien kokemusteni mukaan maatiaismaisen kestävänsitkeä, vilkas, hyväluontoinen (joitain huonoluonteisia kukkoyksilöitä lukuunottamatta, hautova ja poikasensa hyvin hoitava, elinvoimainen maatiaiskanakanta. Minusta siis kanta joka oikein hyvin sopii säilytysohjelmaan ja joka täyttää maatiaisen tunnusmerkit.
Ihan totta kyllä ettei tyrnäväläisellä ole niin selviä ja pitkälle historiaan ulottuvia sukujuuria kuin monilla muilla maatiaiskanakannoilla. Mutta vaikka kantana se olisikin nuorempi, ei sitä minusta pidä laskea sille viaksi. Tyrnäväläisellä on varmasti paikkansa maatiaiskanan säilytyksessä ja suomalaisissa kotitarvekanaloissa :smt001

Täytyy vielä sanoa että tyrnäväläisten säilyttäjissä on minusta aivan uskomattoman upeita ihmisiä. Aktiivisia ja varsinkin interaktiivisia :smt003 jotka puhaltavat yhteen hiileen, auttavat ja neuvovat toisiaan, vaihtavat kukkoja ja siitosmunia ylläpitäen ja kasvattaen näin geneettistä variaatiota, lisäten kannan suosiota. Useita voisi sanoa varsinaisiksi aktiiveiksi :smt004 toivoisin vaan että kaikilla kannoilla olisi samanlaiset omat aktiivisäilyttäjänsä!
Rusina kirjoitti:Ihan pakko kysyä, hyödyttääkö säilytysohjelmasta eroaminen jotenkin maatiaiskantojen säilytystä? Protestoida saa, mutta kannattaisiko miettiä miten sen tekee???
Ihmettelen samaa.
mika

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja mika »

minun mielestäni kontrollia mtt,toimesta pitäisi hieman kiristää esim säilyttäjäksi ryhtyvän tulisi jotenkin todistaa lintujensä alkuperä ei riittäisi että munikseen laitetaan kuva ja kysellään mitähän nää mun maatiaiset mahtaa olla täällä joku asiantuntia arvuuttaa että oiskohan ne hornetteja ja eikun listalle ,uusi säilyttäjä alkaa myymään munia postin kautta ja poikasia pörssissä .tila käynneistä olisi se hyvä puoli että nähtäisiin koostuuko parvi ilmoitetuista linnuista vai jostain epämääräisistä töyhtöpäistä.tästä maatiais nimittelystä vielä,jos kaksi eri maatiaiskannan edustajaa paritetaan keskenään poikaset eivät ole maatiaisia vaan sekarotuisia,eli kuhanvaankanoja.itse en luota tähän nykyiseen säilytys järjestelmään,lisäksi onko tarkoitus lisätä määrää vai laatua.korostan vielä kiuruvetisillä ei ole tähän päivään mennessä ollut karvajalkoja,mutta veikkaampa että tulevina vuosina rotukuvaukseen tulee lisätä satunnaiset sulkajalat..sen verta aktiivisia uusia säilyttäjiä on tullut listalle uusilla kiuruvetisillä,tämän monnilaisen mainitseman vanhan liiton säilyttäjänkin kaikki kiuruveden kasvattajat tietävät,silosääret on kiuruvetisiä ja sulkajalat jotain muuta valihe nyt siitä sitten, jos monnilainen ei olisi käynyt paikanpäällä katsomassa poikasia kaupat olisi eittämättä tullut.säilytyshän nimen omaan perustuu rehellisyyteen jos ostat puhtaina niin myyt myös puhtaina näinhän sitä äkisti luulisi.
Maatikko

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

Jos ihan raa'alla järjellä ajatellaan, niin ehkä meitä kaikkein pienimpiä säilyttäjiä ei edes tarvittaisi. Mullakin on se ongelma, että parvi on aivan minimaalisen pieni, eikä varsinkaan talviaikaan pysty pitämään useampaa kukkoa, kun tilat on niin pienet. Totta kai se vaikeuttaa hommaa, kun pitää sitten vaihtaa uusi kukko aina välillä ulkopuolelta. Aina voi yrittää ottaa selvää, että kukko on luotettavasti sitä mitä pitääkin, mutta tietysti dna-testi olisi ainoa satavarma konsti.

Meidän nykyinen nuori kukko on "tehty" viime kesänä monien vaiheiden kautta kolmen eri perheen ryhmätyönä, tarpeista jotka johtavat monnilaiseen ja mikanssiin :smt002 Kanoissa edellisten alkuperien lisäksi "miirojen" jälkeläisiä. Mutta mitään tieteellisen varmoja takeita mulla ei tosiaan ole tarjota, että esimerkiksi meidän ensi kesän tiput olisi aitoa tavaraa, saa nähdä millaisia karvapäitä sieltä tupsahtaa :smt003
Jazz

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Jazz »

Kieltämättä tuntuu hiukan kummalliselta, että viiden eläimen parvi riittää säilytysohjelmaan...
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Ruotsin säilytysohjelma tähtää juuri siihen että parvi on pieni, maksimissaan noin 25 kpl, niinkuin luonnossa olisi ja säilyttäjiä olisi monta. Maatiaiskanahan on se kotitarvekana, joten harvemmin niitä jättiparvia oli. Sama pätee mielestäni meidänkin olosuhteisiin ja näin ollen pieni parvi on ok. Sama jos on paljon pieniä parvia ympäriinsä ei tule katastrofia jos esim se ainut yksi iso säilyttäjä saa kanalaansa jonkun taudin. Neljällä kanalla ja kukolla aloitin itsekin ja niin varmaan moni muukin.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Maatikko

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Maatikko »

^Mä luulen kanssa että sinänsä tuommoinen 15-25 ois ihan ideaali. Silloin jo toivottavasti mahtuu mukavasti kakkos- ja kolmoskukotkin siihen mukaan. Mutta nää ihan mikroparvet, joksi omanikin lasken (8+1), on tosiaan (muun muassa) siinä mielessä hankalia, että välillä täytyy ottaa kukkoja ulkopuolelta. Ja silloin tietysti pitää tietää että kukko on aitoa kamaa.

Sinänsä säilyttäjän "uutuus", tai se että en tunne häntä henkilökohtaisesti kolmenkymmenen vuoden takaa, ei minusta merkitse eikä saa merkitä sitä että hänen eläimensä ovat automaattisesti epäkelpoja. On hienoa ja arvokasta että jollain on mahdollisuus a) pitää suljettua parvea tai b) vaihdella eläimiä vain yhden tai kahden luottokaverin kanssa :smt023 Kaikille se ei ole mahdollista, ja meidän onnettomien asemaa saa ja pitää pohtia, mutta mielellään sit taas kerran rakentavasti, kiitos :smt049
vardenji

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja vardenji »

Toihan olis ideaalia mistä aina on mainittu, et joka kukolle pitäis tulla jälkeläisiä. Siis niille jotka pääsee arvostelusta läpi :smt002 Sulkajalat kuulu pataan maatiaisparvesta.
Toi olis sikäli hienoo vaihdella edes sillä pienellä porukalla eläimiä(kukkoja) kun joka kukolla olis sit mahdollisuus tehdä niitä jälkeläisiä ja eri isäsiä tipuja tulis helpommin. Vaikka pitäiskin suljettuja parvia muuten ja useempaa kukkoo, niin muutaman luottokaverin kans noi kukkojen vaihtelut sillon tällön kuulostaa ihan hyvältä mun korvaan! Jos esim pääkukko siirtyis vaikka vuodeks toiseen parveen niin ne pikkukukot pääsis paremmin tekemään jälkeläisiä sen aikaa, vaikka tuliskin toinen pääkukko, niin pakka on sen aikaa sekasin et kaikki ehtii ainakin jossain vaiheessa kanan selkään. Korjatkaa jos olen väärässä.
Tautien kannaltahan se tietenkin vaatis rehellisyyttä ja varotoimia, mutta eiks niihin pitäis muutenkin panostaa?
monnilainen

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Isot ja pienet säilyttäjät ovat kaikki tärkeitä. Ja eroaminen ei auta säilytystyötä. Sen sijaan asialliset, ison joukon allekirjoittamat parannusehdotukset ja -toiveet pitäisi tuottaa tulosta. Säilytys ei saa perustua yhden ihmisen tuntemuksiin MTT:ssä vaan sen pitää olla johdonmukaista, faktoihin perustuvaa työkentelyä. DNA-tutkimuksiin pitää olla mahdollisuus jokaisella halukkaalla, vaikkapa sitten omakustanteisesti, mutta MTT:n järjestämänä. Tai sitten laitellaan kivoja kuvia tänne munikseen ja äänestetään mitkä "rotuunotetaan" ja mihin kantaan :smt002
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Onko kellään tietoa paljonko tuollainen DNA testi maksaa?
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Iloisten Munatalo

Re: Maatiaisten säilyttämisestä

Viesti Kirjoittaja Iloisten Munatalo »

Mistahän niitä säilyttäjäsopimuskaavakkeita saa kun MTT:n sivut ei ole toimineet viikkoon :smt017
Vastaa Viestiin