Kana keräilee sulkia

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
suskisi

Kana keräilee sulkia

Viesti Kirjoittaja suskisi »

Meidän Helka, vuoden ikäinen tyrnisrouva, alkoi käyttäytyä hassusti, kun parin viikon munintatauko oli ohi ja muna tulossa. Se meni pesään "munimaan", mutta pesään mentyään ei malttanutkaan munia, vaan nyhti kokoajan viereisestä pesästä heiniä ja asetteli niitä ympärilleen. Pesä ei kuitenkaan kelvannut, vaan Helka pomppasi lattialle ja keräili sulkia, heiniä ja risuja ja yritti asetella niitä selkäänsä, ihan kuin olisi halunnut asetella itselleen uusia pyrstösulkia... :shock: Onko kukaan törmännyt tällaiseen käytökseen? Lisäsin heiniä pesään ja oli sinne sitten myöhemmin Helkakin malttanut munia. :smt041
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Kana keräilee sulkia

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Ihan normaalia käytöstä ennen munintaa, rakentavat pesää. Toiset eivät tee sitä ollenkaan, menevät ja täräyttävät munansa pesään, toiset rakentelevat pitkään ja hartaasti ja muut kaikkea siltä väliltä :smt001
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
suskisi

Re: Kana keräilee sulkia

Viesti Kirjoittaja suskisi »

Hyvä tietää. :smt001 Tähän asti nuo ovat munineet milloin mihinkin, eikä ole ollut niin justiinsa. Tuon tauon jälkeen vaan muuttui tuon yhden käytös, josko sillä alkaa jotkin äidinvaistot heräämään tms.. :smt048
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: Kana keräilee sulkia

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Toiset keräilee ja asettelee niitä enemmän tai vähemmän, hauskan näköstä puuhaa se kyllä on kun niitä asettelevat. :smt003
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
aadaurinkoinen

Re: Kana keräilee sulkia

Viesti Kirjoittaja aadaurinkoinen »

Oih ihana :smt054 :smt041
Vastaa Viestiin