Naapuri paniikissa kanoista

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja Mirkka » Pe 11.05.2018 13:07

Nyt tarvitaan hyviä neuvoja!

Muutin neljän kanani kanssa rivitaloon Salossa. Takapihalle siirrettiin noin kahdenkymmenen neliön aitaus edellisestä kodista. Aitaus on osin katettu valokatteella ja sen sisällä on pieni kesämökki ja pieni lämmitettävä mökki alkukesää ja syksyn kylmiä öitä varten. Kanat talvehtivat tuttavani tallissa, jossa heillä on omiakin kanoja.

Olen ilmoittanut kanoistani kunnaneläinlääkärille ja vaihtanut pitopaikkarekisteriin uuden osoitteen. Rakennusviranomaisilta tarkistin, että rakennuslupia en (edelleenkään) tarvitse. Kaikki on siis juridisesti kunnossa.

MUTTA

Taloyhtiössä asuu henkilö, joka tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen kanojen karkoittamisen pihaltani. Hän vaatii, että seuraavassa yhtiökokouksessa päätetään saavatko kanat jäädä vai ei. Olen tehnyt taloyhtiön hallitukselle kirjelmän, jossa olen selvittänyt lupa-asioita ja myös sen, ettei taloyhtiö lain mukaan saa tehdä kielteistä päätöstä yhtä osakasta sortamalla. Taloyhtiö voi ainoastaan päättää, että jos joskus myyn tai vuokraan asuntoni, ei kanoja enää sallita. Naapuri ei tunnu tyytyvän tähän ja lietsoo kanavihaa muissa naapureissa, jotka hänen mukaansa ovat täysin paniikissa kanojeni vuoksi.

Nyt tarvitsisinkin neuvoja ja toimintaohjeita! Onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten olette selvinneet niistä? Eri oikeusasteissa päätettyjä ennakkotapauksia en ole löytänyt, sillä ilmeisesti vastaavia riitoja ei ole oikeudessa asti tarvinnut ratkoa vai tietääkö joku jonkun tapauksen? Olisiko Munanettiläisillä tarjota hyviä argumentteja miten puolustaudun ja miten pystyn perustelemaan kanaharrastukseni?
Mirkka
muna
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ti 18.04.2017 17:28

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja SiniS » Su 13.05.2018 07:05

Lahjo se häirikkö munilla :smt003 vakavasti ottaen, kenkkumainen (vahvasti sensuroitu ilmaus), mutta jos kaikki lupa-asiat on hoidossa, niin eihän tuo ihminen asialle mitään voi.
Lehmiä, koiria, kissoja ja kanoja (orpington, maatiainen, araucana, ayam cemani)
SiniS
silkki
 
Viestit: 220
Liittynyt: Pe 16.06.2017 05:04
Paikkakunta: Vaala

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja kukkopoika » Su 13.05.2018 08:32

Näin sivullisena ajattelen ja tuli mieleen,jos lupa-asiat on kunnossa eikä melu ja haju haittoja niin mitkä on ne perustelut millä hän aikoo kanat karkoittaa?
kukkopoika
mille fleur
 
Viestit: 294
Liittynyt: La 05.05.2012 19:52

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja Helenals » Ma 14.05.2018 01:04

... ja entä muut ulkona liikkuvat lemmikit?
Helenals
kana
 
Viestit: 83
Liittynyt: Pe 04.11.2016 14:22

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja Mirkka » To 17.05.2018 16:30

Kiitos kannustavista vastauksista!

Tänään töistä kotiin tullessani löysin takapihaltani, kana-aitauksen vierestä, taloyhtiön hallituksen pitämästä kokoustaan. He olivat kutsuneet paikalle Salon kaupungin rakennustarkastajan, jolla EDELLEENKÄÄN ei ollut mitään sanottavaa aitauksestani. Kävin kutsumassa delegaation sisälle aitaukseen. Voi sitä naapurin riemua, kun olin kiinnittänyt kaksi tolppaa suoraan seinään eikä näin saisi tehdä. Kurjaa hänen kannaltaan, että mitään suurempaa vikaa ei löytynyt ja että tämäkin asia on helposti korjattavissa. Kurjaa naapurin kannalta oli myös se, että vaikka en ollut varautunut esittelemään aitausta se oli puhdas ja ruuat asiallisesti astioissa ja tyytyväisen oloiset kanaset seurailivat vierailijoita uteliaina.

Yhtiökokous pidetään reilun viikon päästä ja siellä kuulemma äänestetään minkälainen aitaukseni pitää olla. Taloyhtiön puheenjohtaja totesi kuitenkin jo nyt, että "kyllä kanat saavat jäädä" mikä oli huojentava tieto. Edelleen tarvitsisin silti apuanne, jotta kokoukseen mennessäni olisin mahdollisimman tietoinen oikeuksistani. Jos teillä on vastaavia kokemuksia tai tiedätte mistä saisin "jotain kättä pidempää", niin mielelläni kuulisin niistä.

Sivujuonta vielä sen verran, että tätä kokousta pidettiin siis minun piha-alueellani (vaikka itse sitten kutsuinkin sisälle aitaukseen) minulle mitään ilmoittamatta ja puheenjohtaja näytti minulle kuvia, joita naapurit ovat ottaneet aitauksesta muun muassa parvekkeiltaan. Mietin, onko tämä ihan sallittua? Saisinko minä mennä kuvaamaan heidän pihojaan ja vielä jakelemaan kuvia sähköpostitse?
Mirkka
muna
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ti 18.04.2017 17:28

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja Aleksandra » To 17.05.2018 18:18

No onpa kurjaa, mutta hyvä, että sait jo kuulla, että kanat saavat jäädä. Toivottavasti yhtiökokous menee hyvin ja kyseinen tyyppi saadaan ruotuun eikä hänestä koidu enää ongelmia. Kiinnostaisi tietää, onko hänellä joku tietty syy/pelko miksi niistä kanoista on hänen mielestään haittaa. Tautien pelko? Hajuhaitat? Melu? Vai mitä ihmettä? Jos hän pelkää vaikkapa salmonellaa, hänelle voi kertoa, että salmonella Suomessa on erittäin harvinainen kotitarvekanaloissa. Siihen voi kaivaa faktoja Eviran nettisivuilta. Siellä on tilastotietoja aiheesta aiemmilta vuosilta. Entä sitten haju? Jotkut luulevat, että kotitarvekanala haisee samalta kuin markkinoilla olevat teolliset kanankakkalannoiteet, mutta luulisi kyseisen naapurin jo tajunneen, ettei se pidä paikkansa. Ja senkin, ettei niistä lähde kovaa ääntä. Ja saahan sitäpaitsi päiväsaikaan kuuluakin elämisen ääniä.

Niinkuin Helenals jo ihmettelikin, entä muut eläimet? Mihin kyseinen naapuri vetää rajan? Saako olla kani? Entäs koira, joka saattaa olla pihalla välillä ja pitää joskus jopa kovempaa ääntä kuin kana? Tai vaikka pari marsua, jotka käyvät pihalla kauniina kesäpäivänä kujertamassa ja syömässä ruohoa?

Ihmeelliseltä kuulostaa myös tuo valokuvaus. En tiedä onko se laitonta, koska ihmisiä ei ilmeisesti kuvissa näkynyt. Ei liene ollut salakatselua mutta ehkä kotirauhan rikkomista silti? Kannattaa varmaan selvittää varmuuden vuoksi tarkkaan ennen kokousta mitä laki sanoo. Pikaisella Bing-haulla löysin Omakoti-lehden artikkelin, jossa lukee mm. näin:

"Salakatselu määritellään laissa seuraavasti: “Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa 1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka 2) yleisöltä suljetussa, 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten, on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.” Kotirauha on perustuslaissa turvattu, jokaisen ihmisen yksityiselämän suojaan liittyvä oikeus. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen."
Alhoja elämän ilona.
Avatar
Aleksandra
plymouth rock
 
Viestit: 675
Liittynyt: Ke 22.06.2011 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja Mirkka » To 17.05.2018 21:35

Kiitos tästäkin vastauksesta. Täytyy tutkia noita mainitsemiasi lakitekstejä ja vaikka en mielellään mihinkään toimenpiteisiin ryhtyisikään en myöskään suostu kenenkään lattiarätiksi. Ikävä kyllä en tiedä mitä ko. naapuri kanoissani pelkää ja mikä (perimmäinen) syy hänellä on vainota niitä. Ainakin hiirien ja rottien ilmaantumista hän on puhunut ja hajuhaitasta hän on valittanut juuri mainitulla perusteella, että lannoitekin haisee. Kanahäkki on myös hänen mielestään ruma ylhäältä parvekkeelta katsottuna. Hohhoijaa...
Mirkka
muna
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ti 18.04.2017 17:28

Re: Naapuri paniikissa kanoista

ViestiKirjoittaja Mirkka » To 24.05.2018 15:33

Tästähän soppa syntyi - kanasoppa!

Eilen paikallisen sanomalehden toimittaja soitti kysyäkseen mielipiteitäni taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan sanomisiin. Tänään juttua on lainattu Iltasanomiin saakka. Huokaus.

Onneksi sävy on tasapuolinen, sanoisin jopa, että lievästi kanaystävällinen. Nyt toivoisin vain, että kohu laantuisi äkkiä.
Mirkka
muna
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ti 18.04.2017 17:28


Paluu yleiskeskustelu/kanat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa